Kanta-Häme

"Nämä talot kestävät aika paljon"

Kun Katumantiellä asuva Taito Severinkangas palasi kävelylenkiltä pari viikkoa sitten, huomasi hän kotitalonsa betoniperustuksessa halkeaman, jollaista siinä ei aiemmin ollut.

– Tässä, ihan alaoven vieressä, mies näyttää ja liu’uttaa etusormeaan parinkymmenen sentin halkeamaa pitkin.

Ennen kuin Katumalla sijaitsevan Lammaskallion räjäytykset alkoivat, Lemminkäinen kiersi läpi kaikki talot ja asunnot lähtötilanteen kartoittamiseksi.

– Silloin kysyin, miten reagoidaan siihen, jos vaikka muurit halkeilevat. He vastasivat, että lopputarkastuksessa katsotaan mahdolliset koituneet vahingot.

Tulevana talvena räjäytysten pitäisi olla tehtynä. Siihen mennessä asukkaat pitävät kirjaa kaikista havaitsemistaan muutoksista. Toistaiseksi kyseinen halkeama on Severinkankaan tietojen mukaan ainoa.

Räjäytykset ovat aiheuttaneet kolme kovempaa paukkua. Silloin on tuntunut siltä, että koko talo heilahtaa kuin maanjäristyksessä.

Lammaskallioon louhitaan kotia vuorenpeikolle

Katuman asukasyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Ahonen puhuu puhelimessa aluetalonmiehen kanssa. Hän yrittää sopia kuvausta osaan taloista sijoitetulle tärinämittarille, mutta sellaista ei heltiä.

Luolatyömaa on valtion salainen hanke, eikä julkisuuteen ole kerrottu luolan käyttötarkoitusta, kokoa eikä muotoa. Rakennustyön etenemisestä ja vaikutuksista sen sijaan on tiedotettu.

Katuman päiväkodin eskareille puolestaan ei ole mikään salaisuus, mitä louhittavaan luolaan on tulossa.

– Sinne muuttaa kuulemma vuorenpeikko. Olemme käyneet siellä vierailullakin, kehaisevat Atte Leppäaho ja Konsta Väkeväinen.

Aikana ennen työmaata Lammaskallio ympäristöineen oli Katuman päiväkotilasten vakituinen metsäretkipaikka.

Kun Lemminkäinen aloitti räjäytykset, otti työmaan johtaja yhteyttä päiväkotiin ja tiedusteli, olisivatko lapset kiinnostuneita tutustumaan vuorenpeikon työmaan toimintaan.

Sittemmin yhteistyö on jatkunut. Eskarit on kutsuttu luolan harjannostajaisiin, tai siis tervanpainajaisiin, ja työmiehet puolestaan ovat osallistuneet avokätisesti päiväkodin myyjäisiin.

Kumimattoja ja tärinämittareita

Alueen asukkaita on tiedottamisen lisäksi varusteltu räjäytyksiin erityisillä kumimatoilla, jonka voi asettaa vanhempien pöytäkoneiden putkinäyttöjen alle, jotka tärinää eivät siedä.

Talojen aulaan sijoitettuja tärinämittareita siirretään talosta toiseen sitä mukaa miten räjäytykset etenevät luolassa.

– Tällainen laatikko se on, joka lähettää signaalia työmaalle siitä, miten rakennus räjäytyksiin reagoi, Ahonen selittää ja piirtää ilmaan suurehkon neliön.

Räjäytyksiä kuuluu lähes päivittäin, puolilta päivin sekä ennen iltakymmentä. Räjäytyksiä enemmän katumalaisia huolettavat silti Ahosen mukaan tulevat liikennejärjestelyt.

Liittymäjärjestelyt Katumalle muuttunevat siinä vaiheessa, kun Harvialantien varteen suunniteltu rakennuskeskus tarvitsee oman liittymänsä.

– Kun muutin Katumalle, tie oli hiekkapintainen, ranta lähes täysin rakentamatta ja joka puolella valtavat mustikkamaat. Kyllä tämä paikka on muuttunut paljon. (HäSa)