Kanta-Häme

Nanso irtisanoo 62 työntekijäänsä

Nanso Group irtisanoo 62 työntekijää, joista 31:llä on mahdollisuus eläkejärjestelyihin. Irtisanottavissa valtaosa työskentelee Nokialla, jossa on yrityksen Suomen trikootuotanto.

Hämeenlinnassa, jossa on yrityksen logistiikkakeskus, tuotesuunnittelua ja markkinointia, irtisanotaan vain yksi työntekijä. Torniosta, jossa on sukkatehdas, irtisanotaan 14 työntekijää. Nanso Groupin kaikki työntekijät lomautetaan enintään neljäksi viikoksi.

Nanso organisoi uudelleen toimintaansa ja tehostaa sitä. Kun yhtiö aloitti maaliskuussa yt-neuvottelut, se kertoi, että viime vuoden tulos jäi heikoksi. Nanson tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja romahti 5,8 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Tulos oli 2,3 miljoonaa tappiollinen vuonna 2012.

– Tarkoituksena on varmistaa, että Nanso Groupilla on toimintaedellytykset suunnitella ja valmistaa laadukkaita tuotteita Suomessa myös tulevaisuudessa, toimitusjohtaja Leena Syrjälä sanoo yhtiön tiedotteessa.

Yritys siirtää nyt trikoiden valmistusta tallinnalaiseen osakkuusyritykseen. Se vakuuttaa, että brändin tiettyjen tuoteryhmien tuotteet tehdään jatkossakin langasta vaatteiksi kokonaan Suomessa.

– Myös Tallinnassa leikattujen ja ommeltujen trikootuotteiden kotimaisuusaste tulee olemaan korkea, sillä tuotteissa tarvittavat neulokset valmistetaan edelleen Suomessa, toimitusketjusta vastaava johtaja Antti Rönkkö kertoo.

Nanso Group työllistää kaikkiaan 566 työntekijää. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 55,4 miljoonaa euroa. (HäSa)