Kanta-Häme

Nasta myös ulospäin

Hattulalaisten taksien ikkunoista on muutaman viikon ajan ehtinyt bongailla sinipohjaisia tarroja.

Niissä on Nasta-tekstillä varustettu leima ja mainos tonteista Hattulassa. Tarrat ovat osa kunnan syksyllä käynnistynyttä henkilöstön kehittämishanketta, joka onkin laajentunut kunnan ulkoiseen ilmeeseen ja markkinointiin.

Yrittäjäyhdistys innostui Nastasta

– Hattulan yrittäjäyhdistys otti kuntaan yhteyttä vuoden vaihteessa ja he ehdottivat yhteistyötä. Olen iloinen siitä, että yhteydenotto tapahtui juuri näin päin, kertoo kunnanjohtaja Heidi Rämö.

– Yhdistyksessä heräsi ajatus, että yritykset ja yrittäjät voisivat myös käyttää Nasta-tunnusta ja olla samalla mukana markkinoimassa myös kuntaa, kertoo Hattulan yrittäjien puheenjohtaja Meiju Honkavuori.

Hänen mukaansa hattulalaiset yrittäjät ovat haastattelujen perusteella tyytyväisiä kuntaan ja sijaintiinsa.

– Täällä on hyvät teollisuus- ja tonttialueet, Honkavuori sanoo.

Yrityksillä on lupa käyttää Nasta-tunnusta omassa markkinoinnissaan ja kunta hyödyntää sitä omissa tapahtumissaan, viestinnässään ja myöhemmin myös uudistettavilla verkkosivuillaan.

Rämö kertoo, että Nasta-hankkeessa on edelleen toisena puolena mukana työyhteisön kehitystyö ja henkilöstön hyväksi havaitsemien toimintatapojen hyödyntäminen. Kunta sai viime vuoden puolella Tekesiltä tukipäätöksen kolmivuotiselle hankkeelle.

Valokuvia ja tonttimarkkinat

Ulospäin Nastaa edistetään kahdella näyttävällä hankkeella eli valokuvauskilpailulla ja tonttimarkkinoinnilla.

Kunta ja yrittäjäyhdistys järjestävät vuoden aikana kaksiosaisen valokuvauskilpailun, jossa etsitään Hattulaan liittyviä, tuoreita ja ennen julkaisemattomia valokuvia. Ensimmäisen osan parhaat otokset julkistetaan Hattula-päivillä kesäkuun alussa, ja sen jälkeen kilpailu jatkuu ensi vuoden tammikuun loppuun.

– Näin saadaan esille eri vuodenaikoina otettuja kuvia, Rämö kertoo.

Kilpailun tuomaristoon ovat lupautuneet valokuvaajat Markku Wiik ja Jari Hevonoja. Kunta, yrittäjät ja nuorisovaltuusto nimeävät myöhemmin omat edustajansa.

Tonttimarkkinointi keskittyy Parolaan ja Kotirinteen alueeseen. Siellä järjestetään huhtikuun 18. päivänä tapahtuma, jossa esitellään alueen tonttitarjontaa sekä samalla kunnan palveluita ja muita toimijoita.

Kotirinteen alueen lisäksi Hattulan kunnalla on myynnissä asuintontteja Lepaalla. Kotirinteen tontit ovat keskimäärin 1 400 neliömetrin suuruisia ja Lepaan tontit vielä suurempia. (HäSa)

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic