Kanta-Häme

Natsien voittokulku jatkuu ruuduissa

Marraskuu ei ollut televisiossa erityisen vilkas natsikuukausi. Ruudussa ei pyörinyt näyttäviä mainoksia natsiaiheisista dokumenteista, eikä kanavien välillä surffaillessakaan silmään osunut hakaristilippujen liehuvia rivejä.
 
Kun selailee läpi marraskuun ohjelmatiedot, huomaa, että jotain sieltä silti natsien tekemisistä kiinnostuneillekin tuli – ainakin 
 
Natsit CIA:n kätyreinä, Varsovan geton pikkusankarit, Natsien jättimäiset rakennusurakat: Superpanssarivaunu, Salainen sota, Adolf Hitlerin synkkä karisma, Natsien jättimäiset rakennusurakat:
Hitlerin suihkukoneluolat, Euroopan juutalaisten tuhoaminen, Viimeisten natsien jäljillä: Etsityimmät sotarikolliset, Saksan propagandakomppaniat, Vatikaani ja kolmas valtakunta, Itä-Preussi Hitlerin aikana, Viimeisten natsien jäljillä: Herrarodun lapset, Hunting Hitler ja Last days of the nazis.
 
Mistä natsiohjelmien vyöry oikein johtuu?
 
Yksinkertaisesti valtavasta tarjonnasta, kertoo TV1:n ja Teeman maanantai- ja tiistai-iltaisista historiadokumenteista vastaava Ylen ohjelmahankkija Nina Tuominen.
 
– Tämä on nyt ihan sormituntuma-arvio, mutta sanoisin, että vähän yli puolet historiadokumenteista liittyy toiseen maailmansotaan ja natsi-Saksaan.
 
Tuomisen mukaan yksi merkittävä syy aiheen korostumiseen historiallisten dokumenttien joukossa on arkistomateriaalin määrä. Esimerkiksi ensimmäisestä maailmansodasta arkistokuvaa on tarjolla murto-osa toiseen maailmansotaan verrattuna, ja kuva on huonolaatuista. 
 
Sitä vanhemmista ajoista kerrottaessa taas ollaan tv-dokumentin kannalta vähemmän houkuttelevan museoesineistön varassa.
 
Tietenkään ihmisille ei tarjota sellaista, mitä he eivät halua katsoa. Natsidokumenttien katsojaluvut ovat hyviä.
 
– Valta kiehtoo, vallan väärinkäyttö kiehtoo, pahuus kiehtoo. Ne ovat ihan perusinhimillisiä asioita. Enkä tarkoita, että ihmiset ihailisivat natseja, vaan miettivät, miten niin saattoi käydä keskellä Eurooppaa.
 
Natsiohjelmien paljouden on pannut merkille myös historiantutkija Markku Jokisipilä Turun yliopistosta. Hänen tutkimusalojaan ovat muun muassa kolmas valtakunta sekä Suomen ja natsi-Saksan suhteet.
 
Vaikka Suomen televisiostakin tuntuisi välillä tulevan pelkkiä natsiohjelmia, se ei Jokisipilän mukaan ole vielä mitään verrattuna Isoon-Britanniaan.
 
– Kun katsoo, mitä history channelit Britanniassa pukkaavat ulos, niin natsi-Saksan sodankäyntiin, johtajiin ja milloin mihinkin aihepiiriin liittyviä dokumentteja on ihan valtava määrä. Britannia on monessa mielessä maailman pääpaikka sotahistorian kirjoittamiseen ja julkaisemiseen.
 
Jokisipilä sanoo, että vaikka natsien tekoja ei ruumiiden määrässä mitaten voisi pitää historian suurimpana kollektiivisena syntinä, täysin poikkeuksellisia niistä teki suunnitelmallisuus.
 
– He tekivät sen kaiken ihan tarkoituksella ja etukäteen luvaten toisin kuin esimerkiksi Neuvostoliitossa tai Kiinassa kommunistit. Kommunisteilla kaiketi ainakin alkuperäinen tarkoitus oli yrittää tehdä hyvää ja saada parannettua laajan ihmisjoukon elinolosuhteita. 
 
– Natsit ilmoittivat suoraan kättelyssä, että ihmiskunta jakautuu keskenään eriarvoisiin rodullisiin ryhmittymiin, arjalaisen herrarodun tulee hallita muita ja osa ”ali-ihmisistä” on niin kelvottomia, että heidät pitää fyysisesti tuhota.
 
Jokisipilä lisää, että kaikki tämä tapahtui valtiossa, joka on pitkään ollut Euroopan johtavia kulttuurimaita ja jossa on luotu valtava määrä sivistystä. 
 
Tässä ristiriidassa riittää hämmästeltävää yhä 2010-luvullakin.
 
Natsi-Saksan tapahtumia kohtaan tunnettu laajamittainen kiinnostus ei ole uusi ilmiö. Sen alkupiste oli Jokisipilän mukaan 1970-luvun lopulla tehty ja useissa maissa näytetty tv-sarja 
Polttouhrit. Siinä kuvattiin holokaustia fiktiivisen Weissin juutalaisperheen kokemana.
 
Saksassa Polttouhrit sai nuoren sukupolven kiinnostumaan natsivallan aikaisista tapahtumista. 
 
Tv-sarjan vanavedessä 1980-luvun puolivälissä käytiin Historikerstreit, kiivas keskustelu, jossa kinattiin siitä, mitä kolmannen valtakunnan ajasta pitäisi ajatella. 
 
Jokisipilän näkemyksen mukaan natsiaiheisten sisältöjen paljous on suoraa jatkumoa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa tapahtuneelle kiinnostuksen heräämiselle. Informaatioteknologian kehityksen ja tarjonnan lisääntymisen myötä natseilta on tänä päivänä mahdotonta välttyä.
 
Myös natsi-Saksaan liittyvää tutkimusta tehdään valtavia määriä.
 
– Enää ei välttämättä olla niinkään kiinnostuneita tapahtumahistoriasta, sodanjohdosta tai Adolf Hitleristä poliitikkona. Nyt tarkastellaan arkielämää ja tavallisia saksalaisia ja haetaan vastausta siihen, miten oli mahdollista, että tavalliset ihmiset lähtivät mukaan tällaiseen projektiin.
 
Tänä päivänä natseille myös nauretaan. Harva on välttynyt näkemästä videopalvelu Youtubessa suuren suosion saaneita Hitler kuulee -videoita. 
 
Niissä on tekstitetty uusiksi Perikato-elokuvan kohtaus, jossa Hitler saa kuulla Berliinin puolustuksen mahdottomuudesta: Hitler raivostuu kuullessaan Suomi–Venäjä-pelin tuloksesta, hakaristiä muistuttavien joulutorttujen kieltämisestä – tai Hitler-videoista.
 
Natsit on kelpuuttanut kuvastoonsa myös sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla. Hänen Fingerpori-stripeissään otetaan ilo irti niin natsijohtajista kuin iäkkäiden sukulaisten menneisyydestä paljastuvista natsiyhteyksistäkin.
 
Jarla kertoo Blues Brothers -elokuvan vaikuttaneen häneen nuorena niin, että hän huomasi natsit oikein kuvattuina todella huvittaviksi hahmoiksi.
 
– Jotenkin se natsien pompöösi, valtava omanarvontunto, jäykkä olemus ja hirveä huumorintajuttomuus, joka siihen ideologiaan yhdistyy, houkuttelevat pilkkaamaan.
 
Hahmoina Jarlaa inspiroivat etenkin Hitler ja Hermann Göring, Ohukaista ja Paksukaista muistuttava parivaljakko. Samantyyppisiä aineksia tarjoaisi Jarlan mielestä myös vaikkapa Neuvostoliittoa johtanut Stalin.
 
– Kaikki tällaiset itsensä muiden yläpuolelle kohottavat diktaattorit ja esimerkiksi gurut ovat erittäin hedelmällisiä kohteita. Heitä on helppo ja paikallaan pilkata.
 
Jarlan kantava ajatus hänen piirtäessään natseja on laskea heidät alas siltä jalustalta, jolle he ovat itsensä nostaneet. Natsihuumorinsa saamassa vastaanotossa Jarlaa on kuitenkin varsinkin Fingerporin alkuaikoina hämmentänyt se, että kaikki tulkitsevat stripit omalla tavallaan.
 
Natseihin kielteisesti suhtautuvat ihmiset näkevät ne antifasistisina – niin kuin Jarlan mukaan on tarkoituskin. Mutta yhtä lailla natsiksi esittäytynyt lukija on käynyt kiittelemässä piirtäjää signeeraustilaisuudessa.
 
– Useimmilla ihmisillä Suomessa ei ole nykyään mitään kokemusta siitä, millaista on elää sodan aikana. Leffoista ja videopeleistä saadaan se käsitys, että sodankäynti on jotenkin siistiä ja hienoa.
 
On huolestuttavaa, mitä siitä voi seurata.
 
– Jos ihmisellä on kaikki kotona, ei hän voi varauksetta ihailla natseja.
 
Markku Jokisipilä nimittää natsihuumoria historian karnevalisoitumiseksi. Tapahtumista on kulunut niin pitkä aika, että natseille voi jo nauraa.
 
Hitler-videoiden yhteydessä on kysytty, onko oikein tehdä huumoria ihmisistä, jotka vastasivat julmasta joukkomurhasta.
 
– Jos naureskelu aiheuttaa sen, että asioista ei oteta yhtään selvää, sitten se on tietysti riski, mutta en usko, että se menee siihen. Tämä on vain yksi alalaji hyvin laajasta ja monitahoisesta Hitleriin ja kansallissosialismiin kohdistuvasta kiinnostuksesta.
 
Entä peittääkö natseihin keskittyminen alleen jotain sellaista historiaa, jonka ei soisi unohtuvan?
 
Jokisipilän mielestä aikakaudesta olisi syytä muistaa esimerkiksi se, mitä ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallinneelle demokratiaoptimismille tapahtui 1920–1930-luvuilla. 
 
Uusien itsenäisten valtioiden perustuslakeihin oli kirjattu esimerkiksi vähemmistöjen suoja ja vahva parlamentaarinen valta, mutta 20- ja 30-lukujen aikana maa toisensa jälkeen luopui demokratiasta ja otti käyttöön autoritääriset hallintamuodot.
 
– Se oli valtava kollektiivinen virhe, jonka eurooppalaiset tekivät, ja liittyy ylipäätään siihen, että toinen maailmansota syttyi. Kun olisi pitänyt pystyä yhteiseen vastarintaan ulkoista hyökkääjää vastaan, kansallista yhteishenkeä ei enää löytynytkään.
 
Suomessa kehitys kulki toiseen suuntaan ja mahdollisti hämmästyttävimmän historiallisen saavutuksemme, talvisodan hengen.
 
– Demokraattisella hallintomuodolla, josta ei paineista huolimatta luovuttu esimerkiksi 30-luvun alussa, oli siinä keskeisen tärkeä merkitys.

Päivän lehti

26.2.2020