Kanta-Häme

Navetan mukana paloi dynamiittia

Navettapalo aiheutti vakavan vaaratilanteen Hikiän Isopellontiellä keskiviikkona iltapäivällä ja alkuillasta. Ensimmäisenä paikalle saapuneen yksikön ehdittyä sammuttamaan tuleen syttynyttä vanhaa navettaa talonväki viime tingassa muisti, että rakennuksessa on dynamiittia.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Heikki Harri kertoi, että sammuttajat vetäytyivät rakennuksen läheltä, navetta eristettiin ja sen annettiin palaa rauhassa maan tasalle.

Heikki Harrin mukaan ei voida ainakaan sanoa, ettei räjähdysvaaraa olisi ollut, vaikka periaatteessa dynamiittia hävitetään nimenomaan polttamalla, mutta aina tarkasti valvotuissa olosuhteissa. Yleensä dynamiitin hävityksestä huolehtii puolustusvoimat.

Kun dynamiitti oli sisällä rakennuksessa ja kovassa kuumuudessa, ei varmuutta sen käyttäytymisestä ollut.

Dynamiitti oli säilössä sinänsä ilmeisen asianmukaisessa metallikaapissa. Sen määräksi arvioitiin palomestari Harrin mukaan 5-10 kiloa.

Palon syttymissyy oli roskien poltto. 1930-luvulla rakennettu tiili- ja puurakenteinen navetta toimi varastona. (HäSa)