Kanta-Häme

Neuvottelut alkavat kyräillen

Kuilu kahden suurimman puolueen ja Pro Hämeenlinna -koalition välillä näyttää kasvavan luottamuspaikkaneuvottelujen lähestyessä.

SDP ja kokoomus lähtevät neuvotteluihin asiakysymykset edellä, kun taas neljän pienemmän puolueen yhteisrintama haluaisi päästä jakamaan paikkoja.

SDP:n neuvottelijoihin kuuluva Iisakki Kiemunki toistaa neuvotteluja vetävän Johannes Koskisen näkemyksen.

– Katsotaan siis asiat ja linjaukset ensin ja mietitään paikkajakoja vasta sitten niiden ja vaalituloksen pohjalta, Kiemunki sanoo.

Hän ei ota kantaa siihen, muodostavatko SDP ja kokoomus teknisen vaaliliiton hallitus- ja lautakuntapaikkojensa maksimoimiseksi. Hänen mukaansa koalitio ei kuitenkaan ole siinä asemassa, että voisi sanella ehtoja valtuuston enemmistölle.

– Lopputulos riippuu neuvottelutahdosta ja -taidoista, kyvystä tehdä myös kompromisseja. Pitää saada myös muut uskomaan sitoutumiseen yhdessä sovittujen asioiden eteen. Uhoamisella tuskin pääsee kovin pitkälle, Kiemunki toteaa.

Kokoomus odottaa esitystä

Kokoomuksen neuvotteluryhmän puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) on samoilla linjoilla. Hän kiistää puolueen tehneen periaatepäätöstä teknisestä vaaliliitosta SDP:n kanssa, jotta Pro Hämeenlinna -koalitio ei pääsisi suurimmaksi ryhmittymäksi paikkaneuvotteluissa.

Neuvottelukutsun lähettänyt Johannes Koskinen (sd.) viittasi kuitenkin viime viikolla SDP:n ja kokoomuksen liittoon puhuessaan seitsemästä yhteispaikasta…

– En ole Johanneksen kanssa asiasta keskustellut, kun hän on USA:ssa vaaleja seuraamassa. Demarit tässä nyt puhuvat ensimmäisenä. Me ei olla irtisanouduttu yhteistyöstä muiden kanssa, vaan sen on joku muu tehnyt, Rautio vastaa.

Hän muistuttaa, että neljä vuotta sitten sovittiin yhdessä, että jokaisella valtuutetulla ja ryhmällä pitää olla valtuustopaikan lisäksi myös jokin muu luottamuspaikka.

– Oppositiomalli soveltuu hirveän huonosti kunnalliseen päätöksentekoon. Sen takia meidän täytyy tarkistaa, ovatko ihmiset sitä mieltä, mitä he ovat ennen vaaleja olleet. Jos he eivät ole, se on tietysti toinen juttu.

Rautiokin korostaa valtuustosopimuksen tärkeyttä, jotta saadaan yhteinen näky siitä, mihin seuraavaksi neljäksi vuodeksi sitoudutaan.

– Eihän sillä paikalla ole mitään virkaa, jos ei tiedä, mitä sillä tekee. Jos joku haluaa lähteä jakamaan paikkoja heti aluksi, siitä ei varmasti tule mitään, Rautio sanoo.

Koalitio: ”Höpöpuhetta”

Pro Hämeenlinnaa neuvotteluissa edustavat Hannu Kärpänen (kesk.) ja Kari Ilkkala (ps.) kyseenalaistavat asiakysymysten merkityksen. He pitävät valtuustosopimusta lähinnä SDP:n ja kokoomuksen neuvottelutaktiikkana.

– Ensimmäinen asiahan tässä on se, että ruvetaan jakamaan luottamuspaikkoja. Tuollaiset sopimukset ovat ihan höpöhöpöjuttuja. Jos he sillä haluavat omaa vaalitappiotaan tasoitella, niin kyllä minä muutaman tunnin kuuntelen vaikka ihan hiljaa, mutta eihän vaaleihin kannata tuhlata aikaansa ja rahaansa, jos vaalien jälkeen päätetään nelivuotiskauden tavoitteet kuulematta uusia valtuutettuja, Kärpänen sanoo.

– Luulen, että siinä koetetaan vetää koalitiolta hampaita, jotta päästäisiin vaikuttamaan myös henkilövalintoihin. Ihan rauhallisesti kuuntelemme, mutta en tässä vaiheessa näe, että tällä tulee olemaan kauheasti vaikutusta neuvottelutulokseen, Ilkkala arvioi.

He kertovat seuraavansa kiinnostuneena, arvostavatko SDP ja kokoomus enemmän mahdollisimman suurta paikkamäärää vai tärkeimpiä puheenjohtajuuksia.

– Jos he haluavat minimoida koalition paikat elimissä, he joutuvat muodostamaan teknisen vaaliliiton. Se puolestaan vaikuttaa isojen puheenjohtajuuksien jakautumiseen, Ilkkala sanoo.

Myös Kärpänen lähtee siitä, että mikäli isot lyövät hynttyynsä yhteen, niitä täytyy tarkastella yhtenä ryhmittymänä, joka saisi kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan. Pro Hämeenlinna -koalitiolle kuuluisi puolestaan toiseksi suurimpana ryhmittymänä valtuuston puheenjohtajuus.

Mikäli kokoomus ja SDP lähtevät neuvotteluihin itsenäisinä ryhminä, puheenjohtajuudet jaetaan niiden kesken, mutta ne menettävät jokaisesta toimielimestä yhden paikan Pro Hämeenlinnalle.

Kärkinimet päätetään yhdessä?

Kun paikat lopulta on jaettu puolueille, ryhmät valitsevat niihin edustajansa. Raution ja Kiemungin mielestä poikkeuksen tähän sääntöön tekevät kaikkein suurimmat puheenjohtajuudet, joiden tulisi nauttia valtuuston enemmistön luottamusta.

– Niistä on ainakin kohteliasta keskustella etukäteen neuvottelukumppaneiden kanssa, Kiemunki sanoo.

Myös Raution mielestä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajan henkilöllä on väliä.

– On olennaista, minkälainen miehitys meillä on, että pärjäämme keskenämme sekä ulospäin. Noille paikoille tarvitaan sellaisia ihmisiä, joilla on osaamista, pätevyyttä, kykyä verkostoitua ja tehdä yhdessä sekä olla kaupungin keulakuvana, Rautio luettelee.

Kärpäsen mielestä valinta kuuluu vain sille puolueelle, jolle paikka on annettu.

– Jos demareista tai kokoomuksesta tulee ehdotus, että meille ei käy se-ja-se, on aivan varmaa, että heidänkin nimistään äänestetään valtuustossa. Pientä kunnioitusta toivon kaikkia ihmisiä kohtaan. Jokaisella puolueella on täysi kyky arvioida omia ehdokkaitaan, Kärpänen sanoo. (HäSa)

Päivän lehti

2.4.2020