NHL-unelmiaan tavoitteleva Emil Larmi: Näin tein yhden elämäni suurimmista päätöksistä

HPK:n mestaruusjuhlien jälkeen odotti vihdoin se aika vuodesta, jolloin oli lupa hengittää syvään ja rentoutua. Edessä oli odotettu etelänlomamatka Portugaliin kihlattuni kanssa.

Samalla kuitenkin odotin toista asiaa: Urani ensimmäistä NHL-sopimustarjousta.

Jo matkan alkuvaiheessa ensimmäisiä huhuja alkoi liikkua ilmoilla, että sellainen saattaisi olla tulossa.

Turha sitä on kieltää, asia rupesi pyörimään mielessä – jossain tuolla takaraivossa.

Epätietoisuus oli pahinta. Asiaan halusi jonkinlaisen selvyyden. Näissä asioissa aikatauluilla on kuitenkin tapana venyä.

– Viimeistään ylihuomenna pitäisi selvitä, sanottiin.

Kun se päivä koitti, sain jälleen saman vastauksen.

24. toukokuuta Suomen ja Pohjois-Amerikan -agenttien kanssa vietetyssä puhelinkokouksessa putosi pommi. Odotukseni on palkittu.

Sitä sen sijaan en osannut odottaa, että tarjouksia olikin yhden sijaan kaksi.

 

Päivä aikaa päättää

Mietintäaikaa yhtä elämäni suurinta päätöstä varten ei jaettu ruhtinaallisesti.

– Ei kiirettä, mutta voitaisiin ilmoittaa joukkueille huomisen aikana, minua ohjeistettiin.

Ensimmäinen suunnitelmani oli tarttua tarjoukseen, mikäli se oli hyvä.

Minulle tärkeintä oli se, että seuralla olisi aitoa kiinnostusta kehittämiseeni. Huonoon tarjoukseen en aikonut tarttua.

Asian teki kiperäksi se, että molemmat tarjoukset olivat itse asiassa parempia kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Niistä huokui läpi aito kiinnostus. Nyt piti vain päättää ja valita. Yksinkertaista, eikö vain?

Seuraavat tunnit menivät kuitenkin jonkinlainen paniikkinappula pohjassa.

 

 

HPK:n maalivahtivalmentaja auttoi päätöksessä

Kun kuulin sopimustarjouksista, soitin ensin vanhemmilleni. Seuraavaksi soitin HPK:n maalivahtivalmentaja Juha Lehtolalle. Tiesin, että hän osaisi neuvoa ja pohtia mikä minulle olisi parhaaksi kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Ensin mietimme asiaa viestein, kunnes oli pakko puhua puhelimessa.

Tarkalleen ottaen puhelu kesti 76 minuuttia. Kello oli jo seuraavan vuorokauden puolella – ja Suomessa Lehtolalla vielä kaksi tuntia enemmän.

Analysoimme asiaa tarkasti, kuten Lehtolan kanssa yleensä.

Jopa organisaation muiden pelaajien aikaisemmat loukkaantumiset ja juniorivuosien tilastot tuli käytyä läpi.

Paljon Lehtolasta kertoo, että siinä hän valvoi kanssani suuren osan yöunistaan uhraten ja miettien mikä on parasta tulevaisuuteni kannalta.

Ja kaikki tämä vielä tilanteessa, jossa oma työsuhteeni HPK:n kanssa oli jo päättynyt. Itse asiassa ainoa voimassa oleva sopimukseni tässä vaiheessa oli kilpailevaan seuraan – Tapparaan.

Sitäkin valintaa Lehtola oli kanssani pohtinut, vaikka tietysti halusi minun jäävän Hämeenlinnaan. Hän kuitenkin ymmärsi myös minun puoleni.

 

Suosikkijoukkueen pelipaitaan

Seuraava päivä meni aivan sumussa. Itse asiassa minulla ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä.

Puhelin soi useaan otteeseen – välillä puhuttiin englantia, välillä suomea. Päivän aikana vaihdoin muutaman sanan myös maalivahtikollegani Juuse Saroksen kanssa. Hänellä on kokemusta ja menestystä NHL-ympyröistä. Jokaisella puhelulla oli tärkeä merkitys.

Ajatukseni kulkivat kuin vuoristoradassa ja mielipiteeni vaihtui viidentoista minuutin välein.

Kun asioita ei enää voinut itselleen selittää järjellä, mukaan tuli tunne.

 

Paljon Lehtolasta kertoo, että siinä hän valvoi kanssani suuren osan yöunistaan uhraten ja miettien mikä on parasta tulevaisuuteni kannalta. Ja kaikki tämä vielä tilanteessa, jossa oma työsuhteeni HPK:n kanssa oli jo päättynyt.

 

Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä vahvemmaksi muodostui kaiken pohdinnan jälkeen tunne valita Pittsburgh Penguins – yksi nuoruuteni suosikkijoukkueista.

Ja olihan Penguinsin välillä käyttämä vaaleansininen pelipaita painunut jonnekin tuonne mielen sopukoihin. Ehkä se liittyi siihen, että siinä oli samaa oman kasvattajaseuran väritysten kanssa.

Yksi suurimmista positiivisista asioista on Penguinsin maalivahtien valmennusryhmään kuuluva Andy Chiodo, joka on peliuraltaan HPK:sta hämeenlinnalaisillekin tuttu. Valmennuksen suhteen asiat tulisivat olemaan hyvällä mallilla myös tulevaisuudessa, kuten ne olivat HPK:ssa Juha Lehtolan kanssa.

 

 

Henkisesti ja fyysisesti lopussa ennen mestaruutta

Juha Lehtolan vaikutusta omaan uraani on aivan mahdotonta sivuuttaa.

Se intohimo, joka hänestä on päivittäin paistanut, on ollut jotain sanoinkuvaamattoman hienoa.

Jotenkin olemme pystyneet täydentämään toisiamme jokapäiväisessä arjessa.

Asetelmamme olivat monilla tavoin samankaltaiset Hämeenlinnaan saapuessamme. Jääkiekko lajina oli tietysti molemmille hyvinkin tuttu, mutta sarja molemmille täysin uusi.

Jotain täytyisi todistaa, etenkin itsellemme. Uskon kovimpien odotusten tulleen kuitenkin meiltä itseltämme.

Vaikka yhteistyömme huipentui Suomen mestaruuteen, kolmen vuoden sisään mahtui yhtä suuria ylä- kuin alamäkiäkin.

Suurimmat aaltoilut koittivat kuitenkin vasta viimeisen kauden aikana.

 

 

Oranssi meri

Moni muistaa nyt viime kevään HPK:n mestaruuden, mutta muistan myös ajan ennen pokaalin nostamista.

Henkisesti en ole ikinä ollut niin loppu kuin alkuvuodesta 2019.

Etenkin jälkimmäisen loukkaantumisen aikana, pudotuspelien lähestyessä ja pelikunnon ollessa todellisuudessa hyvin kaukana.

Erään Lehtolan kanssa vedetyn kahdenkeskisen jäätreenin jälkeen istuuduimme vaihtoaitioon.

En ollut kyennyt kuin seisomaan jäällä. Liikkuminen taikka jäihin meneminen oli silkka mahdottomuus.

– Mieti nyt tätä hetkeä ja paina se mieleen. Istutaan tähän uudestaan ja muistellaan tätä hetkeä ensimmäisen voitetun pudotuspelin jälkeen. Muistellaan sitä, kuinka hirveältä kaikki tuntui tässä hetkessä, hän sanoi.

Emme lopulta tainneet ikinä istuutua sinne vaihtoaitioon asiaa pohtiaksemme, mutta seistessäni Hämeenlinnan torilla mestaruusjuhlissa katsellen oranssia ihmismerta, tuo hetki palasi mieleeni.

Sitä ajatusta aion kantaa matkassa myös jatkossa, kun tulevat vaikeat hetket koittavat. Niitä kun on varmasti vielä edessä.

 

Yksi sana

Vaikka Lehtola ei ole enää maalivahtivalmentajani, ystäväni hän on.

Puhelimessa tulemme puhumaan jatkossakin. Aina emme tule puhumaan vain jääkiekosta, vaan tulemme puhumaan myös elämästä.

Jos jotakin hänelle haluan sanoa, kaikki tiivistyy yhteen sanaan: Kiitos.

 

Emil Larmi

NHL-ympyröihin siirtynyt Emil Larmi kirjoittaa Hämeen Sanomien lukijoille kerran kuukaudessa.