Kanta-Häme

Niin ihanaa! Niin raadollista!

Pia Freund on niitä ihmisiä, joiden kalenteri on mallia paperinen, iso ja pullea.

– Kauhean paljon on meneillään kaikkea kivaa, kun saan vaan työtäni tehdä! nauraa sopraano koko kehollaan.

Kauhean paljon on janakkalalainen muusikko jo tehnytkin. Hän on kansainvälisesti tunnettu oopperalaulaja, jonka uran rakennuspalikoihin kuuluvat useat laulukilpailuvoitot 1990-luvun alussa, säännölliset vierailut Suomen Kansallisoopperassa ja Kaija Saariahon musiikin tulkitseminen.

– Parikymppisenä menin Sibelius-Akatemiaan kokeilemaan, että kestävätkö rahkeeni. Sittenhän ne yllättäen kestivätkin.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin Freund ei tunne itseään oopperalaulajaksi, vielä vähemmän operettitähdeksi.

– Koen oloni kotoisaksi kamarimuusikkona muiden instrumentalistien joukossa. Se on kuin terapiaa, kun kemiat synkkaavat hyvien ihmisten kanssa. Ja tässä elämänvaiheessa teen vain ihania töitä.

Yksin pianon ääressä

Vaikka työt ja tapaamiset löytyvät kalenterista, Pia Freund ei laske keikka- tai matkapäiviään. Kevään aikana hän esiintyy mm. Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa, Ateneumissa Helsingissä, Hämeenlinnan kirkossa ja Lontoossa.

Freund on iloinen, jossa viikossa on yksi esiintyminen.

– Ohjelma on yleensä aina uusi. Harvoin saa toistaa samaa useita kertoja.

Uuden opettelu vie luonnollisesti paljon aikaa. Teoksen valmistaminen alkaa oman pianon ääressä.

– Laulajan työ on tiettyyn pisteeseen asti yksin puurtamista. Isken teosta kalloon tunti tolkulla, ja kun tapaan muut muusikot, iskemme teosta kalloihimme yhdessä.

Perheensä takia Freund pyrkii pitämään ulkomaan työmatkat lyhyinä ja harvalukuisina. Nykyisin se tarkoittaa neljää viittä keikkaa vuodessa.

– Kun on joku tympeämpi orkesterikonsertti jossain päin maailmaa, niin ei se mitään herkkua ole. Hoidat työt, sitten on vapaa-aikaa. Saatan mennä päiväksi museoon ahmimaan kuvataidetta. Ilahdutan itseäni myös kirjallisuudella ja teatterilla. Ja puhun tunnin puheluita kotiin!

Keikkojen lisäksi Freundin kevätohjelmaan kuuluu kaksi uutta albumia, joista toinen sisältää baritoni Tommi Hakalan kanssa yhdessä laulettua Sibeliusta ja toinen Kaija Saariahon kamarimusiikkia. Freund koukuttui Saariahon musiikkiin ensikosketuksella.

– Kaijan maailma ja se, miten hän käsittelee nimenomaan tekstiä musiikissaan, puhuvat minulle. Pääsen siihen virtaan tosi nopeasti.

Tyhjän päällä kovalla alalla

Laulajien maailmassa kilpailu on kovaa, ja ilman manageria on lähes mahdotonta pärjätä.

– Manageri on tosi tärkeä taustatuki ja meriittijuttukin. Ulkomailla kysytään heti, kuka sinun managerisi on.

Pia Freundia ovat ajaneet eteenpäin ”valtava määrätietoisuus” ja ”tietty hulluus”.

– Pitää olla pieni luonnevika tai ainakin -vinouma, että suostuu roikkumaan freelancerina ihan tyhjän päällä.

Freund ei haikaile menneille vuosikymmenille, päinvastoin.

– Musiikkikenttä on muuttunut valtavasti, mutta pelkästään parempaan suuntaan. Nykymuusikoille on itsestään selvää, että halutaan tietynlaista ohjelmaa, perustetaan festareita, haetaan apurahoja ja ollaan hirveän kekseliäitä. Se on valtavan rikasta ja tosi ihanaa.

Instrumenteista herkin

Freund luonnehtii ääntä instrumenteista hauraimmaksi ja herkimmäksi. Siihen vaikuttavat sekä henkinen että fyysinen olotila, joita ei kikkailemalla korjailla. Äänen kunto määrittää myös työkyvyn.

Tätä juttu varten sovittua haastatteluakin jouduttiin siirtämään eteenpäin, kun sopraanomme työkalu katosi hetkellisesti.

– Laulajan arki on tosi raadollista, mutta olen ollut onnekas. En lähde mihin tahansa nykymusiikkikokeiluun mukaan vaan katson tarkkaan mitä materiaali ääneltäni vaatii. Ääntä täytyy vaalia.

Pia Freundilla on lähipiirissä ihminen, jonka esimerkki luo uskoa tulevaisuuteen. Häntä on koko uransa ajan opettanut brittiprofessori Dorothy Irving, joka esiintyy maaliskuussa Tukholmassa.

– Ja hän täytti juuri 87 vuotta! nauraa Freund.

Iän mukana perspektiiviä

Oma ikääntyminen on kuitenkin muuttanut suhtautumista työhön. Vielä joitakin vuosia sitten esimerkiksi hautajaiset olivat Freundille liian herkkiä tilanteita laulaa. Eivät enää.

– Ammatillisesti on tietysti tärkeää pitää korkeaa profiilia, mutta joskus minulle on vielä tärkeämpää mennä laulamaan surutilanteeseen. Koen sen etuoikeudeksi, että ihminen päästää minut lähelle silloin, kun hän on kaikkein paljaimmillaan. Että pystyn antamaan ääneni siihen hetkeen.

Kehon kautta tuotetun äänen lisäksi Freundille on merkityksellistä antaa äänensä tärkeinä pitämilleen teemoille. Hän on laulanut naisista sodan myllerryksessä ja ihmiskaupasta. Kansainvälisen naistenpäivän Kun tuuli kääntyy -konsertin keskiössä ovat vainotut.

– Näistä konserteista kukaan ei lähde kotiin hypellen samppanjapullo kainalossa, mutta minusta taiteilijalla on etuoikeus ottaa myös kantaa ja herätellä ihmisissä ajatuksia. (HäSa)

Kun tuuli kääntyy -konsertti Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa sunnuntaina 8.3. kello 16. Käsikirjoitus toimittaja Johanna Korhonen. Pia Freundin lisäksi esiintyvät luutisti Eero Palviainen, harpisti Päivi Severeide ja vokaaliensemble Piacere.

Päivän lehti

28.11.2020

Fingerpori

comic