Kanta-Häme

Niin paljon kuuluu rakkauteen

Lämpö! Lempi! Keskikesä! Otollinen aika kuunnella hehkuvia kappaleita. Viisi hämeenlinnalaista kulttuurialojen ammattilaista kertoo ja perustelee, mikä on erinomainen rakkauslaulu ja miksi.

Jarmo Julkunen, säveltaiteen läänintaiteilija

”Hyvän tuulen rakkauslauluja on lopulta aika vähän. Siis hyviä rakkauslauluja.

Ajattelin, että koska nyt on kesä, rakkauslaulu saisi olla sellainen, jota voisi kuunnella heti aamusta. Tuli mieleen Bill Withersin Lovely Day, josta säteilee myönteistä energiaa: ’vaikka mikä painaisi, päivä on ihana, kun näen sinut’.

Olen aina pitänyt Bill Withersin biiseistä. Ne ovat 1970-luvun poppimusaa parhaimmillaan, hienosti soitettuja ja tuotettuja. Ne ovat kuitenkin edelleen ajankohtaisia.

 

Maritta Lintunen, kirjailija

”Oli vaikea päättää. On niin paljon klassisia ja pop-kappaleita, kotimaista, ulkomaista… Vierastan imeliä rakkauslauluja, mutta mieleen nousi Queenin Somebody To Love.

Siinä on hyvä teksti, taidokas sävellys, a cappella -osuuksia – ja itse rakkauspuolessa on intohimoa, herkkyyttä ja voimaa.

Kappale ei liity suoraan omaan elämääni, mutta olen kuunnellut sitä paljon. Queenista kertovassa tv-dokumentissa laulun syntyhistoria käytiin tarkkaan läpi. Laulu kiteytyy sanoihin: ’Can anybody find me somebody to love?’.

Kappale on valkoista gospelia, rukous, jolla ihminen anoo, että löytäisi jonkun elämäänsä. Hän pyytää sitä paitsi muilta ihmisiltä, myös jumalalta. Sanoma on universaali. Ihminen raataa työssä itsensä uuvuksiin, elämässä on kyllä puitteet – mutta tärkein puuttuu: ihminen jota rakastaa ja jonka rinnalla elää.

Ihana rakkauslaulu.

 

AP Sarjanto, lauluntekijä

”Yleensä pidän sellaisista rakkauslauluista, joissa on särmää. En kuitenkaan voi mitään sille, että kaiken ohi nousee Queenin Love of My Life.

Vaimon kanssa porataan estoitta aina, kun kuullaan se. Kappale kuuluu yhteiseen historiaamme, ja Freddie Mercuryn traaginen poismeno on pisteenä i:n päällä.

Särmällä tarkoitan esimerkiksi jotain sellaista, mitä on Leonard Cohenin rakkauslauluissa: kipua ja varjoja. Mutta Queenin kappale vain on yksinkertaisesti äärettömän kaunis.

 

Reija Isosuo, Hämeenlinnan teatterin tiedottaja

”Kaikkien aikojen rakkauslaulu minulle on Niin paljon kuuluu rakkauteen. Sen on ensin esittänyt Laila Kinnunen elokuvassa Päivien kimallus.

Minulle se on ennen kaikkea häävalssimme, josta muusikkoystävät tekivät sovituksen. Sanat sopivat hyvin – niin paljon todellakin kuuluu rakkauteen. Se sopi tilanteeseen.

En juuri kuuntele kappaletta nykyään, mutta ilahdun aina, kun kuulen sen.

 

Maria Laine, Hämeenlinnan Taidemuseon amanuenssi

”Mieheni sanoisi, etten ole suuri rakkauslaulujen tuntija, mutta yksi tuli heti mieleen. Minua on viime aikoina koskettanut Samuli Putron kappale Olet puolisoni nyt.

Laulun sanoma on hieno ja suuri. Se on koskettava tarina rakkaudesta ja pitkästä yhteiselämästä. Laulussa on pysähtynyttä tunnelmaa kuin mummolassa tai kuin vanhassa filmissä.

Miten hienoa, että jotkut pystyvät elämään yhdessä pitkän elämän ja sen loppuvaiheilla miettimään, että ovat tehneet oikean ratkaisun. On upeaa voida katsoa elämää hyvillä mielin taaksepäin.

Tätä miettiessä tulivat mieleen myös toisenlaiset rakkauslaulut: lasten tuutulaulut.