Kanta-Häme

Niinistö: Yhteistyö lisää uskottavuutta

Yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa tuo Suomen puolustukselle lisää uskottavuutta. Tätä mieltä on puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.), joka vieraili perjantaina Hattulassa perussuomalaisten kuntavaalitilaisuudessa.

Niinistö osallistui tällä viikolla Washingtonissa Isisin vastaiseen huippukokoukseen ja tapasi Yhdysvaltain uuden puolustusministerin James Mattisin. Tapaamisessa Mattis lupasi, että maiden yhteistyö syvenee ja paranee hänen kaudellaan.

Niinistön mukaan virkamiehet ovat nyt tekemässä toimenpidesuunnitelmaa, jossa mietitään konkreettisia yhteisiä projekteja Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusvoimille.

Hänen mukaansa myös tänä vuonna Suomeen on tulossa ainakin joitain yhdysvaltalaisten ilmavoimien joukkojen harjoituksia.

Niinistö kertoo, että Mattis oli erityisen kiinnostunut Suomeen perusteilla olevasta hybridiosaamiskeskuksesta ja siitä, mitä annettavaa Yhdysvalloilla voisi olla sen toiminnassa.

Niinistön mielestä oman puolustuksen osaamistason vertaaminen Yhdysvaltoihin onnistuu parhaiten yhteisissä harjoituksissa Suomen maaperällä.

– Rauhan aikana yhteistyöllä voidaan synnyttää yhteinen puolustustahto, jota voidaan tahdosta riippuen käyttää myös sota-aikana.

Helmikuussa hyväksytyssä puolustusselonteossa Suomen tärkeänä yhteistyökumppanina mainitaan Yhdysvaltojen lisäksi Ruotsi.

Viimeistään Krimin valtaus osoitti Niinistön mielestä sen, että Suomen näkemykset puolustukset olivat vanhentuneita.

Lausuntokierroksella oleva hallituksen esitysluonnos aluevalvontalain muuttamiseksi ehdottaa, että vihamielisen toiminnan torjuminen voidaan kohdistaa myös tunnuksettomaan sotilaaseen. Tavoitteena on saattaa lainsäädäntö vastaamaan kattavammin muuttunutta turvallisuustilannetta ja uudenlaisia uhkia.

– Nyt meillä oli lainsäädännössä vihreiden miesten mentävä reikä, joka halutaan paikata. Valmiutta on kehitettävä, Niinistö sanoo.

Puolustusvoimat on myös perustanut hiljattain uuden erikoisjoukon (HS 24.3.). Raven-tiimin tehtävänä on suojella Ilmavoimien lentokoneita sekä tärkeitä vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla lentopaikoilla.

Niinistö toppuuttelee termin ”erikoisjoukko” käyttöä.

– Kyseessä on normaali sotilaspoliisien toiminta, jossa tietty osa reserviläisistä halutaan kouluttaa suojaamaan lentoliikennettä. Ei tässä olla mitään merijalkaväkeä perustamassa.

Tällä hetkellä puolustusministeriössä valmistellaan tulevia miljardihankintoja.

Päätös nykyisten Hornet-hävittäjien korvaajista tehdään seuraavan hallituksen aikana 2020-luvun alussa, ja kustannusarvio liikkuu 7–10 miljardissa.

Laivaston puolella etsitään korvaavia aluksia käytöstä 2020-luvun puolivälissä poistuvien tilalle, ja neljän aluksen hankinta maksaa yhteensä 1,2 miljardia euroa.

Niinistö perustelee mittavia investointeja sillä, että Suomen pitää sotilasliitoista itsenäisenä valtiona varmistaa kaikkien puolustushaarojen itsenäinen toiminta uudenlaisessa turvallisuustilanteessa. HÄSA

Päivän lehti

28.5.2020