Kanta-Häme

Nimilaki muuttuu vuodenvaihteessa - ensi vuonna voi lapselle antaa vaikka neljä etunimeä

Nimilaki muuttuu vuodenvaihteessa. Ensi vuonna voi lapselle antaa jopa neljä etunimeä

Suomalaisten nimiä säätelevät lait muuttuvat vuoden vaihtuessa.

Jatkossa etunimiä voi olla nykyisen kolmen sijaan neljä, eikä etunimen tarvitse enää olla kotimaisen nimikäytännön mukainen

Lapsi voi saada vanhempiensa sukunimistä tehdyn sukunimiyhdistelmän. Näin lapsella voi olla nimiyhteys molempiin vanhempiinsa, vaikka näillä olisi eri sukunimet.

Puolisot voivat myös valita uuden yhteisen sukunimen, joka tulee myös lapsen sukunimeksi.

Myös avoliitossa asuvat voivat hakea itselleen yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Oikeus yhteiseen sukunimeen syntyy, jos avopuolisot ovat asuneet yhdessä vähintään viisi vuotta tai heillä on yhteinen lapsi.

Sukunimen vaihtaminen yksinkertaistuu vuoden 2019 alussa, kun maistraatti voi ratkaista tyypilliset nimenvaihdot itse. Sukunimenvaihto onnistuu vuoden 2019 aikana portaittain kaikissa maistraateissa myös sähköisellä hakemuksella.

Nimilautakunnan käsiteltäväksi joutuvat jatkossa vain sellaiset nimenvaihdot, joissa joudutaan arvioimaan uuden nimen hyväksyttävyyttä tai arvioimaan asiaa lapsen edun kannalta.

Vaikka nimikäytännöt väljentyvätkin, on oikeusministeriön mukaan lain tarkoituksena edelleen kotimaisen nimikulttuurin säilyttäminen.

Käytössä olevien sukunimien suoja säilyy pääosin nykyisenlaisena.

Uudistuksen taustalla ovat muun muassa kuten avoliittoperheiden lukumäärän kasvu, perheiden kansainvälistyminen sekä pyrkimys aiempaa yksilöllisempään nimenantoon. HäSa