Kanta-Häme

Nokkakolarissa ei henkilövahinkoja

Kahden henkilöauton nokkakolarissa vältyttiin henkilövahingoilta Hämeenlinnan keskustassa keskiviikkoiltapäivällä.

Onnettomuus sattui Kaivokadun ja Lukiokadun liikennevaloristeyksessä kello 16:n aikaan.

Kaurialan suunnasta Lukiokatua tullut kuljettaja oli kääntymässä moottoritien pohjoiseen vievälle rampille, kun vastakkaisesta suunnasta suoraan ajanut kuljettaja törmäsi kääntyvän auton oikeaan etukulmaan.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen esimiehen Mika Ilmarisen mukaan illalla oli vielä epäselvää, miten liikennevalot opastivat onnettomuushetkellä.

Kääntyvässä autossa oli kolme henkilöä ja toisessa kaksi. Heidän kuntonsa tarkistettiin paikan päällä.

Liikenne oli onnettomuuspaikalla poikki puolisen tuntia. (HäSa)