Kanta-Häme

Nopeusrajoitus vei koulukyydit Rengossa

Hämeen Sanomat kertoi torstaina, että Janakkalassa ainakin pari perhettä pitää lapsensa tietä koulukyydin noutopaikalle turhan vaarallisena, toisin kuin kunta.

Vanhemmilla ja päättäjillä on eri näkemyksiä koulutien turvallisuudesta myös Hämeenlinnassa, missä koulukyyti evättiin nyt muun muassa seitsemältä lapselta Rengon Oinaalassa ja Nevilässä.

Aiemmin näille Rengon koulua käyville oppilaille on järjestetty koulukyyti, koska Rengon Topenontien läpi kulkevaa reittiä on pidetty liian vaarallisena.

Topenontie on noin kuusi metriä leveä ja keskiviivaton. Reunoilla on jalkaterän levyinen piennar. Reitillä on jyrkkiä mutkia, ja kaide on monessa kaarteessakin hyvin lähellä ajorataa.

Lisäksi päällyste on paikoin huonossa kunnossa, ja siinä on railoja ja kuoppia. Topenontie on kokoonsa nähden vilkkaasti liikennöity ja sitä käyttävät myös kuorma-autot.

Kaukaisin tietä käyttävä ja kielteisen kuljetuspäätöksen saanut lapsi asuu yli 4 kilometrin päässä Rengon koulusta.

Päätökset tekee ohjelmisto

Kaupunki ei pidä Topenontien osuutta enää liian vaarallisena, koska koko tieosuuden nopeusrajoitus on pudotettu 60 kilometriin tunnissa.

Hämeenlinna arvioi koulukuljetusten tarvetta monen muun kunnan tavoin Ramboll-yhtiön kehittämällä Koululiitu-ohjelmistolla. Ohjelmisto antaa koulutielle vaarallisuuslukeman siihen syötettyjen liikennemäärien ja tieolosuhteiden perusteella.

Nopeusrajoituksen myötä Topenontien vaarallisuusluokka on laskenut hyväksytyksi.

Uusia kielteisiä päätöksiä varten tietä ei ole käyty havainnoimassa uudestaan, kertoo koulukyytipäätökset ratkaissut Kalle Lehtinen.

– Joskus aikaisemmin siellä on käyty. Mutta Rengon koululta on kysytty, mikä siellä on tilanne, ja varmistettu nopeusrajoituksen muutos, palvelusuunnittelija Lehtinen sanoo.

Koululiitu-ohjelman kehittäjä on kertonut jo viitisen vuotta sitten haastattelussa, että ohjelmisto on tarkoitettu apuvälineeksi koulukuljetuspäätösten tekoon, ei niiden ratkaisemiseen.

Hämeenlinnan lasten ja nuorten lautakunta on kuitenkin määritellyt, että ohjelmaan luotetaan.

– Kyllä päätökset aika pitkälti perustuvat Koululiitu-ohjelmaan. Joitain teitähän käydään katsomassa, mutta hyvin harvoja, koska siihen ei kerta kaikkiaan ole resursseja, Lehtinen kertoo.

Kunta ei vastaa onnettomuuksista

Lehtisen mukaan kielteiset päätökset kulkevat vähintään kolmen silmäparin kautta. Niitä ei lähtökohtaisesti muuteta, vaikka vanhemmat olisivat eri mieltä vaarallisuudesta.

– Ei meidänkään lasten tuleva koulutie ole omasta mielestäni turvallinen, mutta eivät he kuljetusta silti saa. Jos päätöksissä kuultaisiin kaikkien huoltajien huoli, tätä työtä olisi aika mahdotonta tehdä, Lehtinen huomauttaa.

Palvelusuunnittelija uskoo myös, että vanhempien näkemysten huomioiminen voisi johtaa perheiden eriarvoiseen kohteluun.

Kunta vastaa vakuutuksellaan koulumatkojen tapaturmista, mutta moottoriajoneuvon aiheuttama liikenneonnettomuus korvataan aina liikennevakuutuksesta. Rikosoikeudellinenkin vastuu on onnettomuuden aiheuttajalla. (HäSa)

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic