Kanta-Häme

Nummen ja Kaurialan koulut uusiksi kolmessa vuodessa

Nummen ja Kaurialan koululaiset pääsevät uusittuihin kouluihinsa ehkä jo syksyllä 2017.

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että Nummen uudisrakennushankkeen toteutus käynnistetään välittömästi.

Nykyisen Nummen koulun purkaminen ja uuden yhtenäiskoulun rakentaminen tilalle maksaa tämänhetkisen arvion mukaan noin 26 miljoonaa euroa.

Uuteen peruskouluun tulisi oppilaita esikoulusta ysiluokkalaisiin saakka. Alakoululaiset tulisivat nykyiseltä alueeltaan ja yläkoululaiset lähinnä Ahveniston harjun länsipuolelta.

Tällä hetkellä Nummen alakoululaiset ovat hajasijoitettuina Seminaarin koululla sekä Ahveniston koulun pihalla sijaitsevissa siirtoparakeissa.

Elinkaarihanke säästää aikaa

Tavoitteena on, että koulutyö alkaisi Nummella jo elokuussa 2017, joten hankkeen suunnittelulla alkaa olla jo kiire. Niinpä tilaajapäällikkö Antti Karrimaa onkin esittänyt, että hanke toteutettaisiin elinkaarihankkeena.

Se tarkoittaa sitä, että rakennushankkeen toteutuksesta vastaa kaupungin sijaan yksityinen yritys, jonka vastuulle kuuluu koulun valmistuttua myös kiinteistön ja ulkoalueiden hoito.

Elinkaarimallin kaikki kustannukset jaetaan tavallisesti palvelumaksuina pitkälle sopimusjaksolle, eikä tilaaja näin ollen tarvitse investointia varten suurta alkupääomaa. Hämeenlinnan kaupunki päättää hankkeen rahoitusmallista myöhemmin erikseen.

Hankkeen valmisteluvaiheessa selvitetään myös mahdollisuus toteuttaa hanke yhdessä valtion kaavaileman rakennuttajayhtiön Remontti oy:n kanssa.

Kauriala työn alle vuoden päästä

Seuraavaksi kiireellisimpänä kohteena Karrimaa pitää Kaurialan yläkoulun remonttia, johon kuluu kaikkiaan noin 7,8 miljoonaa euroa.

Peruskorjaustyöt voisivat alkaa ensi vuoden lopulla. Varsinaiseen peruskorjaukseen arvioidaan kuluvan noin 1,5 vuotta.

Käytännössä Kaurialan koululaiset olisivat väistötiloissa siis pari lukuvuotta. Väistötilojen paikkaa ei ole vielä päätetty.

Pitkä lista remppakohteita

Karrimaa on valmistellut myös alustavan aikataulun tuleville koulu- ja päiväkoti-investoinneille.

Nummen ja Kaurialan koulujen lisäksi syksyllä 2017 valmistuisivat myös Ruununmyllyn ja Harvialan koulujen ja päiväkotien laajennukset, jotka aloitettaisiin syksyllä 2016.

Keväällä 2018 päästäisiin puolestaan jatkamaan koulutyötä Miemalan ja Vuorentaan peruskorjatuissa kouluissa.

Myöhemmäksi jäävät puolestaan odottamaan peruskorjausta Luolajan, Ortelan, Eteläisten ja Myllymäen koulut. Lisäksi kokonaan rakennusaikataulua vailla ovat vielä Tarvasmäen, lännen ja pohjoisen alueen uudet päiväkodit.

Kaupunginhallitus käsittelee suunnitelmaa sekä Nummen koulun tulevaisuutta kokouksessaan ensi maanantaina. Lisäksi lasten ja nuorten lautakunta saa tiistaina eteensä Kaurialan koulun peruskorjaushankkeen tarvesuunnitelman.

Lopullisesti tulevasta kouluverkosta päättää kaupunginvaltuusto. (HäSa)