Kanta-Häme

Nuoret miehet murtautuivat kymmenille mökeille

 

Kanta-Hämeessä syksyn aikana tapahtunut useiden kymmenien mökkimurtojen sarja on selviämässä. Kanta-Hämeen poliisi on ottanut kiinni murroista epäillyt miehet ja esittää heitä vangittavaksi.

Syyskuun puolivälin jälkeen alkaneessa murtosarjassa 18- ja 19-vuotiaiden miesten epäillään tehtailleen kolmisenkymmentä kesämökkimurtoa Hämeenlinnassa, Hauholla ja Tammelassa. Kesämökkien lisäksi murtopuuhien makuun päässeet miehet kävivät luvatta myös kirpputorilla ja kahvilassa.

Viimeisimmän yöllisen murtoreissun he tekivät tällä viikolla tiistain vastaisena yönä. Tiistaina iltapäivällä poliisi otti miehet kiinni.

 

Viinaa myyntiin

Miehet anastivat mökeiltä alkoholia, jota he myös myivät eteenpäin. Alkoholin lisäksi miesten kätköistä löytyi myös kalastusvälineitä ja muuta pientä omaisuutta.

 

Komisario Ilkka Iivarin mukaan poliisilaitoksen tekniset tutkijat ovat löytäneet murtopaikoilta erilaisia todisteita, joilla tämä kaksikko voidaan johtolangoittaa tekoihin. Toinen tekijöistä on myös kuulusteluissa myönnellyt tekojaan.

Poliisin mukaan kummallakaan nuorella miehellä ei ole merkittävää menneisyyttä rikosrintamalla. (HäSa)

Päivän lehti

2.4.2020