Kanta-Häme

Nuoria houkutellaan kesäyrittäjiksi

– Tarvitaan hyvä idea ja paljon työtä, sanoo Oskari Nevala.

– Ja motivaatiota, että jaksaa, jatkaa Torsti Toivonen.

Kaverukset olivat tiistaina iltapäivällä erkkaostoksilla, mutta pysähtyivät ihmettelemään, mitä oli tekeillä kauppakeskus Goodmanin tähtilavalla. Hämeenlinnan kaupunki, Linnan kehitys oy, Uusyrityskeskus, Hämeenlinnan yrittäjät ry ja Koulutuskuntayhtymä Tavastia myivät siellä nuorille yrittäjyyttä.

Business planning day -tapahtumalla 15–29-vuotiaita hämeenlinnalaisia houkuteltiin osallistumaan Pop up your summer 2017 -hankkeeseen eli perustamaan oma lyhytaikainen kesäyritys.

Nevala ja Toivonen ovat Lyseossa yrittäjälinjalla, joten heillä on jo muutaman kuukauden kokemus oman yrityksen pyörittämisestä. T&N Entertainment NY myy taikurikeikkoja.

– Alku oli pikkaisen nihkeää, mutta kun tieto on levinnyt, on keikkojakin tullut aika mukavasti, kertoo managerin toimea hoitava Nevala.

Pop up your summer -ideasta on käyty jo kertomassa lukioissa ja ammattikouluissa. Hanke on tuttu myös viime kesältä, jolloin se järjestettiin ensimmäisen kerran.

Kaupunki auttaa nuoria pääsemään osuuskunnan alaisen yrittämisen alkuun lainaamalla korkeintaan tuhat euroa pääomarahoitusta per yritys, yhteensä 10 000 euroa.

– Kymmenen kesäyritystä olisi hienoa, mutta jo se olisi paljon, jos nuoret ottaisivat omistajuutta kaupungista ja toisivat elämää rantareitin varrelle, sanoo tuotantokoordinaattori Jenna Kankaanpää.

– Eikä yritysten tarvitse olla jätskikioskeja tai kahviloita. Ne voivat tarjota vaikka riksakyytejä Guns N´ Rosesin keikalle, jatkaa Kankaanpää.

Viime kesänä yritystoiminnalle oli varattu viisi punaista kioskimökkiä, joista neljä oli ajateltu sijoitettavan rantareitille ja yksi torille.

– Mutta kävikin niin, että Pop upissa oli lopulta neljä kampaajayrittäjää, joista kolme toimi Tavastialla ja yksi Pumpulisalongissa, kertoo Linnan kehitys oy:n yrityskehittäjä Timo Kärkkäinen.

Kärkkäinen uskoo, että tänä vuonna nuorten kesäyrittäjien määrä kasvaa, sillä nyt ollaan aikaisemmin liikkeellä ja tietoa levitetään useammalla rintamalla, kuten kauppakeskuksessa.

– Nyt tulemme kunnolla esille. Ehkä myös vanhemmat voivat olla sanansaattajina nuorille.

Parisenkymmentä nuorta istui ja kuunteli, kun järjestävien tahojen aikuiset puhuivat yrittäjyydestä eri näkökulmista. Virallisen osuuden jälkeen muutama nuori uskaltautui ottamaan kontaktia aikuisiin kasvotusten.

Oona Simpanen ja Kiia Honkanen olivat tulleet paikalle kaveriporukan mukana.

Molemmat suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisesti, mutta omalla kohdalla se tuskin toteutuu konkreettisesti vielä ensi kesänä tai Pop up -hankkeen kautta.

– Kesätöitä yritän hakea Hattulasta. Opiskelen lähihoitajaksi ja voisin perustaa tulevaisuudessa sen alan yrityksen. Myös kauneusala kiinnostaa, kertoo Honkanen. HÄSA

Päivän lehti

28.10.2020

Fingerpori

comic