fbpx
Kanta-Häme

Nuorille lisää vuokra-asuntoja

Asuntoministeri Pia Viitasen (sd.) mielestä Suomeen tarvitaan lisää nuorisoasumiseen tarkoitettuja vuokra-asuntoja, mutta myös valtion tuelle rakennettavia tavallisia vuokra-asuntoja pienituloisille.

Viime vuonna valtion korkotuella rakennettiin hieman yli 2 000 normaalia vuokra-asuntoa.

– Määrä ei ole lähellekään riittävä, sanoi Pia Viitanen torstaina Nuorisoasuntoliiton valtakunnallisten NAL-päivien Nuorisoasumisen tulevaisuus -seminaarissa Hämeenlinnassa.

Hallituksen asuntopoliittiseen uudistukseen kuuluu Pia Viitasen mukaan muun muassa nykyisen 40 vuoden korkotukimallin rinnalle uusi 20 vuoden malli.

Uusi malli on suunnattu erityisesti isoille yksityisille vuokrataloyhtiöille, ja mallin tarkoituksena on saada lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja sinne missä niitä tarvitaan eli kasvukeskuksiin.

– Mallissa asukkaat on valittava sosiaalisin perustein ja vuokrien on määräydyttävä omakustannusperiaatteella.

Uutta korkotukimallia koskevan lainsäädännön valmistelu on ministeri Pia Viitasen mukaan loppusuoralla ympäristöministeriössä.

Korkotukilainoituksen lisäksi valtio tukee nuorille ja opiskelijoille tarkoitettujen asuntojen rakentamista investointiavustuksilla.

– Vaikka valtion tukemien normaalien vuokra-asuntojen rakentaminen on viime vuosina ollut vähäistä, on erityisryhmäasuntoja rakennettu sitä innokkaammin, Viitanen luonnehtii.

Investointiavustuksia on myönnetty vuodesta 2005 lähtien, ja tähän mennessä niiden avulla on rakennettu tai perusparannettu 8 500 opiskelija-asuntoa ja 1 400 nuorisoasuntoa yhteensä 70 miljoonalla eurolla.

Asunnottomuus huolestuttaa

Alle 25-vuotiaiden asunnottomuus on viime aikoina lisääntynyt. Joka neljäs asunnoton on alle 25-vuotias.

– Tämä on todella huolestuttava kehityssuunta, joka on saatava katkaistuksi, vaatii asuntoministeri Pia Viitanen.

Viitanen on iloinen, että nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy on yksi asuntopolitiikan painopisteistä hallitusohjelmassa.

Nuorten asunnottomuutta vähentävä hanke on käynnissä suurimmissa asunnottomuuskaupungeissa ja sen aikana on ministeri Pia Viitasen mukaan tarkoitus rakentaa 600 uutta nuorisoasuntoa. (HäSa)

Menot