Kanta-Häme

Nuorisorangaistus on unohdettu lähes kokonaan

Syyttäjät ja oikeuslaitos eivät ole vieläkään innostuneet nuorisorangaistuksesta. Viime vuonna sitä käytettiin vain 11 kertaa.

Se on murto-osa tavoitteesta. Lakia säädettäessä odotettiin noin 300:a tuomiota vuodessa.

Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) erityisasiantuntijan Tiina Vogt-Airaksisen mielestä on sääli, että seuraamusta käytetään niin harvoin, sillä se on todettu tehokkaaksi tavaksi katkaista nuoren rikoskierre.

Vielä kokeiluvuosina 1997–2004 nuorisorangaistusta käytettiin selvästi nykyistä enemmän, keskimäärin 50–60 kertaa vuodessa. Esimerkiksi Helsingissä sitä sovellettiin vuosituhannen vaihteessa erityisesti päihdeongelmaisten nuorten rangaistuksena.

– Monilla oli subutex-ongelma, mikä teki ohjelman läpikäymisestä aika hankalaa, Vogt-Airaksinen muistelee.

Laki nuorisorangaistuksesta vakinaistettiin vuonna 2005.

– Jostain syystä siinä kohtaa lukumäärät rupesivat tippumaan. Olen yrittänyt selvittää, mitä siinä tapahtui.

Selitykseksi on tarjottu nuorten muuttumista aiempaa kiltimmiksi, rikollisuuden keskittymistä yksittäisten nuorten harteille sekä ikäluokkien pienenemistä.

– Nuoret käyttävät jonkin verran vähemmän päihteitä. Yhä useampi on raitis täysi-ikäiseksi saakka, jolloin ei ehkä tule hölmöiltyä niin paljon, Vogt-Airaksinen kertoo.

Häntä selitykset eivät vakuuta.

– Tuskin nuoriso ihan niin paljon on kiltistynyt, sillä ehdollisia rangaistuksia kuitenkin annetaan. En usko, etteikö Suomessa olisi paljon rikoksia tekeviä alle 18-vuotiaita, jotka ovat hukanneet elämänsä suunnan. Mutta minä en tiedä, missä he ovat.

Yksi vaihtoehto voi olla sairaala.

– Nuoret oirehtivat yhä vakavammin. Voisiko heitä olla psykiatrisessa hoidossa ja rikosseuraamukset ovat jääneet sen vuoksi?

Pari vuotta sitten Rise esitti oikeusministeriölle nuorisorangaistuksesta luopumista vähäisen käytön vuoksi. Pääjohtaja Esa Vesterbacka kertoo ongelmana olevan, ettei toimistoilla ole siitä enää kokemusta.

Oikeusministeriö halusi kuitenkin säilyttää alle 18-vuotiaille tarkoitetun rangaistusmuodon.

Vogt-Airaksinen pitää sitä tarpeellisena. Nuorisorangaistuksessa nuorta tavataan pari kertaa viikossa, kun esimerkiksi valvotussa ehdollisessa tahti on vain pari kertaa kuussa.

– Jos tällä pystytään ehkäisemään vankilaan joutuminen, se on aina kotiinpäin, koska vankila-aika kasvattaa riskiä uudesta ehdottomasta tuomiosta. Vanki-identiteetti muodostuu äkkiä, siviilissä on helpompi rimpuilla irti rikoskierteestä ja saada onnistumisen kokemuksia.

Risellä ei ole tilastoa siitä, kuinka moni nuorisorangaistukseen tuomituista on jäänyt rikolliselle tielle. Vogt-Airaksinen arvioi heitä olevan suhteessa vähemmän kuin vaikkapa ehdolliseen tuomittuja, joista kourallinen jää vankilakierteeseen.

– On havaittu, että saattamalla nuoret yli rikosaktiivisen iän tuomitsemalla ehdottoman sijaan ehdollisia tuomioita saadaan rikosten teko loppumaan.

Hänen mukaansa syyttäjiä ja tuomareita voisikin järjestelmällisesti muistuttaa nuorisorangaistuksen olemassaolosta.