Kanta-Häme

Nuorten design esille

Kangasta on kudottu huiveiksi, ja vanhat nahkatakit ja pitsit ovat muuttuneet upeiksi rannekoruiksi, kun Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) muotoilun 2. vuosikurssin oppilaat ovat valmistaneet myytävää ensi maanantaiseen myyntitapahtumaan, One Day Design Shopiin (ODDS).

Toki paljon muutakin on myynnissä, kun tulevat muotoilun ammattilaiset esittelevät osaamistaan. Kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma on siirretty tänä vuonna Hamkin Visamäen kampusalueelta Verkatehtaalle.

–  Tavoitteenamme on luoda entistä suurempi ja parempi tapahtuma, joka nostaisi muotoilun opiskelijoiden tietoja ja taitoja ihmisten tietoisuuteen. Siksi tuomme tapahtuman pois syrjäisestä Visamäestä keskeisemmälle paikalle Verkatehtaalle. Sinne on paremmat kulkuyhteydet, kertoo ODDS:n markkinoinnista vastaava Lotta Santala, joka on vaatetusmuotoilun 2. vuoden opiskelija.

Uniikkeja käsitöitä

Myyjiä Verkatehtaalle tulee noin 50, joista noin puolet on muiden vuosikurssien opiskelijoita. Järjestäjillä ei ole tarkkaa tietoa heidän myymistään tuotteista.

Opiskelijat ovat nähneet paljon vaivaa myytävien tuotteiden valmistamiseen. Myytävät erät ovat pieniä, koska massatuotantoon ei ole ollut aikaa eikä opiskelijoilla liiemmin myöskään rahaa materiaalien hankintaan. Tuotteet ovat siis uniikkeja käsitöitä.

– Myyntihinnat vaihtelevat 10 eurosta 100 euroon. Halvimmasta päästä ovat postikortit ja korut, kalliimmasta kampavillasta kudotut huivit ja mahdollisesti myyntiin tulevat nahkalaukut, kertovat Lotta Santala ja Lotta Sorvo.

Sorvo on tekstiilimuotoilun toisen vuoden opiskelija. Häneltä on myynnissä muun muassa juuri huiveja.

– Viime keväänä opiskelussa alkoi kudotun kankaan suunnittelu ja syksyllä tekstiilien tuotteistamisjakso. Tarkoituksena oli saada valmiita tuotteita myyntiin, ettei esillä olisi vain kangaspakkoja ja prototyyppejä, Sorvo kertoo.

Lisäksi hän myy tapahtumassa lasten ja aikuisten persoonallisia lakanasettejä, joihin hän on painanut vanhojen vhs- ja c-kasettien kuvia.

Kierrätys kunniaan

Sanni Poutanen – niin ikään tekstiilipuolen opiskelija – on valmistanut rannekoruja kierrätysmateriaaleista.

– Kirpputoreilta olen etsinyt materiaaleja: vanhoja nahkatakkeja ja vanhoja pitsejä. Ne ovat kuitenkin laatukamaa. Koruosia olen ostanut uutena.

Poutanen on toteuttanut myös tuubihuiveja, joissa on nahkakoristeita, ja huivit saa neppareista avattua.

Jalkinemuotoilun opiskelijan Emilia Nybergin käsialaa ovat noin 1-vuotiaalle sopivat, sikamokasta lähes kokonaan käsin ommellut töppöset teddypohjallisilla. Niitä saa kolmessa eri värissä.

Yrittäjyyteen kannustetaan

ODDS-myyntitapahtuma kuuluu opiskelijoiden Yrittäjämäinen toiminta -kurssiin, ja se myös arvostellaan.

– Aika moni muotoilun opiskelija lähtee yrittäjäksi jo opiskeluaikana. Koulu tsemppaa yrittäjyyteen. Meillä on starttihautomoja, joissa harjoitellaan oman yrityksen perustamista opettajan avustuksella, kertoo Lotta Santala.

Lotta Sorvo kertoo jo ilmoittautuneensa hautomoon, mutta aikoo mennä sinne vasta opintojen loppusuoralla. Takanaan hänellä on jo tradenomiopinnot.

– Toiveena on yrittäjyys. Haluaisin laittaa pystyy idyllisen putiikin, jossa olisi myös työpaja. Valmistaisin siellä painotuotteita ja jossain määrin myös neuleita. Ottaisin myyntiin myös muiden tuotteita.

Kuinka realistista on ajatella elättävänsä itsensä käsityöläisenä?

– Olen aika realisti. Onhan siinä hommaa, mutta luotan, että pystyisin pitämään firman pystyssä nettikaupan avulla. Nykyään voi sen avulla kansainvälistyä ilman, että täytyy lähteä itse ulkomaille, Sorvo sanoo.

Yrittäjyyshaaveita ”pienestä putiikista” on myös Sanni Poutasella ja Emilia Nybergillä.

– Tuntuu, että kertakäyttökulttuurista yritetään irtautua. Ihmisiä kiinnostaa, mistä ja missä tuote on tehty ja että se on laadukas, Poutanen näkee.

ODDS-myyntitapahtuman markkinointivastaava Lotta Santala kertoo haluavansa suuntautua opiskelujen jälkeen nimenomaan bisnespuolelle: markkinointiin ja tapahtumien järjestämiseen.

Asiakkaille kysely

Maanantaisessa myyntitapahtumassa opiskelijoiden käytössä on Verkatehtaalla Kehräämön tilat. Myyntipöytien lisäksi oppilaiden designiin voi tutustua portfolioiden ja esittelypöytien kautta. Visuaalista ilmettä luodaan heijastamalla tuotekuvia ja mahdollisesti valokuvia projektorilla tilaan.

– Tämä on design-tapahtuma enemmänkin kuin joulumyyjäiset, Lotta Santala sanoo.

Aiempien vuosien kävijämäärät Visamäessä eivät ole tiedossa, mutta täksi vuodeksi paikalla hankitaan kävijälaskuri. Ensimmäistä kertaa kävijöille suoritetaan myös tyytyväisyyskysely palautelomakkeella. (HäSa)