fbpx
Kanta-Häme

Nuppi kestää, kroppa kaipaa kohennusta

Okei, myönnetään. On hiukan typerää pohtia, ovatko nykyiset varusmiehet yhtä hyviä sotilaita kuin miehet talvi- ja jatkosodassa. Sellaista kuitenkin usein kuulee:
 
– Eivät nämä nykynuoret kestäisi samaa mitä vanhat, selittää moni ääni väristen.
 
Puolustusvoimien psykiatrian ylilääkäriä Antti-Jussi Ämmälää vertailu huvittaa.
 
– Jo antiikin Kreikassa vanhat ja viisaat olivat sitä mieltä, että nuoret ovat paljon kelvottomampia kuin vanhat.
 
Psykiatrian ylilääkärillä ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö suomalaiset nykyvarusmiehet olisi tosi paikan tullen psyykkisesti yhtä vahvoja kuin esi-isänsä.
 
– Kyllä he pärjäävät. Kun puhutaan ongelmista, puhutaan hyvin pienestä osasta joukkoa.
 
Varusmiesten fyysisen kunnon tunteva Puolustusvoimien liikuntapäällikkö Jarmo Viskari on huolissaan huonokuntoisten nuorten määrän kasvusta, mutta on silti optimistinen.
 
– Aiemmat sukupolvet olivat luonnostaan parempia esimerkiksi metsässä, mutta ei nykyvarusmiesaines sen huonompaa ole, kun sitä vain harjoitetaan. Osa nuorista ei juuri liiku, mutta armeija-aikana esimerkiksi juoksutestin tulokset paranevat, vaikka emme me täällä mitään juoksukoulua pidä, Viskari kärjistää.
 
Sodassa miehiä suojasi mielen murtumiselta ennen kaikkea se, että heillä oli ryhmän ja taistelutoverien tuki. Ryhmän tuella on suuri merkitys taistelustressin sietämisessä. Tuen saaminen ja antaminen vaativat kuitenkin sosiaalisia taitoja, ja ne ovat Ämmälän mukaan osalla nuorista aivan hukassa. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä se johtuu.
 
– Ei osata ollenkaan luoda toverisuhteita ja ylläpitää niitä. Se ei ole lääketieteellinen ongelma, eikä varusmieskoulutuksessa ole siihen mitään pikaratkaisua. Koulutuksessa tuetaan joukkuehenkeä ja ryhmäytymistä ja kiusaamisessa on nollatoleranssi, mutta sosiaaliset perustaidot pitäisi olla repussa jo armeijaan tultaessa.
 
On Ämmälän mukaan aivan eri asia olla vetäytyvä, hiljainen, arka ja ujokin, jos kuitenkin pystyy luomaan kontaktin kaveriin ja tietää, miten ihmisiä lähestytään. 
 
– Mielestäni sosiaaliset perustaidot hankitaan varhaiskasvatuksessa. Kun seuraan keskusteluja varhaiskasvatuksesta tehtävistä säästöistä, ajattelen aina, että tingimmekö me nyt tulevan reservimme suorituskyvystä.
 
1980-luvun alusta lähtien armeijassa on teetetty kaikille varusmiehille peruskoe ykkösen eli numeerista päättelykykyä mittaavan ”palikkatestin” rinnalla peruskoe kakkonen. Sillä pyritään selvittämään henkiseen tasapainoon liittyviä ominaisuuksia: kestääkö henkilö painetta, ahdistusta ja stressiä ja onko hänellä itseluottamusta, kykyä johtaa joukkoja, tehdä päätöksiä ja olla vastuuntuntoinen. 
 
– Tämän testin perusteella varusmiehet ovat psyykkisesti menneet koko ajan parempaan suuntaan näiden 35 vuoden aikana. Testin tuloksia käytetään esimerkiksi valittaessa varusmiesjohtajia, kertoo Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston tutkimusalajohtaja Kai K. Nyman.
 
Viimeisimmän tilaston mukaan 5,4 prosenttia varusmiesikäluokasta keskeytti palveluksensa jonkin mielenterveyssyyn perusteella. Määrä on noin puolet kaikista terveydellisin syin keskeyttäneistä. Muissa tapauksissa syynä on yleensä jokin tavanomaisempi asia, kuten rasitusvammat tai astma. 
 
Keskeytykset ovat pysyneet jo kymmenisen vuotta suunnilleen samoissa lukemissa. Fyysisen kunnon osalta on kiistatta menty alaspäin jo kauan.
 
Vuonna 1975 varusmiehet juoksivat 12 minuutin juoksutestissä keskimäärin 2 650 metriä ja nyt vain 2 433 metriä. Viime vuoden alokaskauden Cooperin testiin osallistuneista lähes 25 prosenttia sai arvosanan ”huono” juostuaan alle 2 200 metriä.
 
Sodanajan miesten ja nykyisten varusmiesten fyysisen kunnon suora vertaaminen on hankalaa.
 
– Sodassa oli kaukopartiomiehiä, jotka tekivät huimia partioretkiä hiihtämällä kauas rajan taakse ja takaisin. Sitten oli toisaalta huoltojoukoissa niitä, joilla ei ollut niin hyvä kunto, mutta jotka tekivät omalla sarallaan tärkeää työtä. Minusta tilanne on nykyään aika lailla samanlainen. On tehtäväkohtaisia vaatimuksia, Viskari sanoo.
 
Fyysiset vaatimukset ovat hänen mielestään lisääntyneet sota-ajoista.
 
– Varustuksen paino on kasvanut, ja sen takia lihasvoiman merkitys on kasvanut. Myös taistelutapa on muuttunut enemmän kaupunkisotatyyppiseksi. Ja vaikka käytössä on autoja, mönkijöitä, moottoripyöriä ja muita liikkumisvälineitä, edelleen suuri osa liikkuu jalan. Silloin fyysinen kestävyys nousee tärkeäksi.
 
Viskari sysää vastuuta fyysisen kunnon heikkenemisestä aika paljon kotien ja koulujen hartioille.
 
– Liikunnan pohja luodaan paljolti kotona. Otetaan esimerkiksi suunnistusta harrastava perhe, joka menee metsään kolmivuotiaan lapsen kanssa. Kun vanhemmat vuorotellen suunnistavat ja toinen hoitaa sillä välin lasta, tilanteen seuraaminen luo lapselle luonnollisen suhteen metsään ja liikkumiseen.
 
Suora vertailu rintamamiesten ja nykymiesten mielenterveyden välillä on miltei mahdotonta, koska mielenterveyden ongelmat, tunnettavuus ja luokittelu olivat sodan aikana aivan erilaisia kuin nykyään.
 
Ville Kivimäen kirjoittamassa kirjassa Murtuneet mielet kuvataan vuosien 1939–1945 rintamamiesten psyykkistä kestämistä ja mielen murtumisen syitä. Taistelutilanteessa traumatisoituneita kuvattiin tuohon aikaan yleisesti vain ”tärähtäneiksi”, eikä heitä välttämättä hoidettu mitenkään.
 
Kirjassa on muun muassa kertomus joukkosidontapaikan lääkäristä Urpo Viinikasta, joka sai taistelutilanteessa 1944 hermoromahduksen, pakeni ja jätti pataljoonansa useaksi päiväksi. Hänet passitettiin mielisairaalaan, jossa hän ei osannut selittää tekoaan. Diagnoosiksi tuli ”sielusyntyinen reaktio ja sekavuustila”.
 
Miehen kohtalo oli traaginen. Hänet tuomittiin pikaoikeudessa kuolemaan sotapelkuruudesta, ja tuomio pantiin toimeen välittömästi.
 
Nykyään mielenterveyden häiriöt osataan tunnistaa. Tämä luo Ämmälän mukaan helposti sen mielikuvan, että ongelmat olisivat lisääntyneet. Näin ei ole.
 
Ajat myös muuttuvat. Siviiliympäristö vaatii mielenterveydeltä nykyään paljon enemmän kuin ennen. Ämmälä vertaa, kuinka 1950-luvulla muistihäiriöistä kärsinyt ojankaivaja pystyi jatkamaan urakkaansa vilkaisemalla työmaataan. Nykyään esimerkiksi asiakaspalvelussa pitää muistaa hyvin tarkasti, mitä on asiakkaan kanssa sovittu.
 
– Siis samanlaisen mielenterveyden häiriön vaikutukset ovat nykyään paljon isommat kuin ennen. Niin se on sodankäynnissäkin. Asejärjestelmät ovat hyvin teknisiä, samoin yhteydenpitovälineet, kulkuvälineet ja monet muut asiat. Mutta vaikka toimintakykyvaatimukset ovat lisääntyneet, mielenhäiriöt eivät ole, Ämmälä tietää.
 
Huolestuttavaa nykyajassa on Puolustusvoimien herrojen mielestä se, että varusmiesnuoret ovat yhä enemmän jakautuneita ominaisuuksiltaan. Suurin osa on huippuhyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, sosiaalisia ja motivoituneita. Sitten on nuoria, joilla on ongelmia vähän jokaisella elämän osa-alueella.
 
Ovatko nuoret sitten vähemmän karaistuneita kuin isoisänsä? Ainakin nykyään tunteita tuodaan esiin enemmän. Raavas mies voi itkeä vuolaasti lemmikkimarsunsa kuolemaa.
 
– Tunteita näytetään enemmän, ja se näyttäytyy aikaisempaa suurempana herkkyytenä. Herkkyys ja tunteiden näyttäminen on kuitenkin todettu hyviksi asioiksi. Ne ovat suojamekanismeja ja toimintakykyä turvaavia ominaisuuksia. Entisaikaan saattoi olla, ettei puhua pukahdettu, mutta kun kamelin selkä katkesi, se tosiaan katkesi.
 
Hyvän sotilaan psyykkisiä ominaisuuksia ovat Ämmälän mielestä joustavuus, hyvät sosiaaliset taidot ja taito lukea omaa terveydentilaansa. Jossakin vaiheessa jotkut hyvät ominaisuudet voivat kääntyä huonoiksi. Rajakohtia ovat urheuden kääntyminen liialliseksi riskien ottamiseksi, joka vaarantaa oman ja ryhmän turvallisuuden. Sekin on huono merkki, jos henkilö muuttuu tunnekylmäksi taistelukoneeksi.
 
– Tunnekylmä on yleensä menettänyt moraalisen ja eettisen arviointikykynsä.
 
Varusmiehen mielen särkevät Ämmälän mukaan nykyään yleensä ongelmavyyhdet, joita on kertynyt jo pitkän aikaa ennen varusmiespalvelusta.
 
– On masennusta, ahdistusta, päihteiden liikakäyttöä, univaikeuksia, ongelmia lähisuhteissa, koulussa, talousasioissa, asumisessa. Se on monesti kudelma monesta eri asiasta. On menty väärää latua jo pitkään, ja tilanteen korjaaminen vaatii monen toimijan yhteistyötä.
 
Syrjäytymisvaarassa olevilla miehillä on se hyvä puoli naisiin verrattuna, että kutsuntojen takia heistä ollaan joukkona kiinnostuneita vielä aikuisiän kynnyksellä. 
 
– Eikä pidä unohtaa niitä, jotka eivät palvelukseen tule. Me näemme varusmiespalveluksen mahdollisuutena opettaa nuorille elämäntaitoja, joita he aivan varmasti tarvitsevat seuraavat 40 vuotta työelämässä: stressin hallintaa, miten tulla toimeen ryhmässä ja miten ollaan johtajana ja johdettavana, Ämmälä toteaa.

Menot