Kanta-Häme

Nykyihmisten tyytymättömyys hämmästyttää satavuotiasta

– On tässä oltu puuron silmänä ja leivän läpenä, kuvailee huomenna 100 vuotta täyttävä Sirkka Ahtola monivaiheista työuraansa ja pitkän elämänsä kulkua.

Työnteko alkoi koulutyttönä janakkalalaiselta turnipsipellolta ja päättyi eläkkeelle jääntiin armeijan varikolta Hämeenlinnassa. Siihen väliin mahtui monta kotiapulaisen pestiä, monet työvuodet kenkätehtaalla ja viisi rankkaa vuotta Metsäliiton vaneritehtaalla.

– Kaikista työpaikoista sain kiittävän työtodistuksen, Sirkka Ahtola sanoo ja esittelee Metsäliitolta saatua todistusta.

Tämäkin aikanaan merkittävä tehdas on jäänyt historiaan, kuten myös Hämeenlinnan kenkätehdas ja moni muu satoja kaupunkilaisia työllistänyt teollisuuslaitos.

Muistoja tulvii mieleen

Sirkka Ahtola viettää vanhuudenpäiviä omassa kodissaan Hämeenlinnan Aulangontiellä ja selviytyy arjestaan vielä lähes täysin omatoimisesti. Kadun toisella puolella asuva sisaren tytär perheineen ovat lähiomaisia, jotka auttavat tarvittaessa.

Muistiongelmat eivät tätä satavuotiasta vaivaa. Vuosiluvut, nimet ja tapahtumien kuvaukset seuraavat toisiaan ripeään tahtiin.

– Joka päivä elän muistoissa, niitä oikein tulvii mieleen. Näin pitkään elämään mahtuu niin paljon muisteltavaa, iloja ja suruja.

Sirkka Ahtola syntyi 16.2.1914 Janakkalan Kerkkolassa, missä isä oli töissä Monikkalan kartanossa. Kolmilapsinen perhe teki monta muuttoa, kun isä kulki taloissa renkinä ja muonamiehenä. Perheen äitiä muutot harmittivat, hän kun ei halunnut luopua lehmistään, joiden kanssa muuttamisessa oli omat ongelmansa.

Piialla töitä aamusta iltaan

17-vuotias Sirkka-neitonen sai keväällä 1931 työpaikan Pinellan kioskissa ja muutti Hämeenlinnaan. Kioski oli auki vain kesäajan, syksyllä järjestyi työpaikka kotiapulaisena opettaja Höijerin perheessä.

– Ja sen jälkeen monessa muussakin opettajaperheessä, kuten seminaarinjohtaja Aukusti Salolla ja Waldemar Sippelillä, Sirkka Ahtola listaa työnantajiaan, Hämeenlinnassa aikanaan tunnettuja koulu- ja kunnallismiehiä.

Jokaisessa piikomispaikassa työtä riitti varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Vapaapäiviä ei kotiapulaisella ollut, eikä omaa huonetta.

– Kahtena iltana viikossa oli vapaata, mutta iltatee piti tulla perheelle laittamaan.

Nykyihmisten jatkuva valittaminen ja tyytymättömyys ihmetyttää häntä.

– Mahtaako elämä olla liiankin helppoa? Elämä oli ennen kovaa, mutta tavallaan siitä omin käsin tekemisestä ja ahkeroimisesta sai tyydytystä. Nyt monilta ovat käden taidot hukassa, ollaan levottomia ja jotenkin avuttomia, Ahtola pohtii.

Kenkätehtaalta löytyi Kalle

Hän avioitui ensimmäisen kerran 1930-luvun lopulla. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi poika, joka menehtyi muutaman kuukauden ikäisenä keuhkokuumeeseen jatkosodan aikana talvella 1941. Puoliso kuoli rintamalla syyskuussa 1941.

– Vuoden ja seitsemän kuukautta ehdin olla aviossa Armas Aron kanssa. Syksyllä 1941 olin sitten ihan yksin. Äidin kanssa asuttiin yhdessä aika pitkään. Leskenä olin 12 vuotta, kunnes menin töihin kenkätehtaalle ja treffasin siellä Kalle Ahtolan.

– Kallen kanssa rakennettiin 1950-luvun alussa omakotitalo Aulangontielle. Siellä asuttiin niin kauan kuin jaksettiin, ja vuonna 1986 muutettiin tänne tien toiselle puolelle vastavalmistuneeseen osaketaloon. Kallen toivomus oli, että sisarentytär muuttaisi siihen omakotitaloon ja se toive toteutui, Sirkka Ahtola kertoo.

Hämeenlinnan historiasta tutut kaupunkilaiset elävät hänen muistoissaan. Mieleen on jäänyt muun muassa Aulangon everstin Hugo Standertskjöldin kohtaaminen, kun Hämeenlinnassa kyläilevä Sirkka-tyttö kulki mustikoita etsimässä Aulangon metsässä.

– Minä pelästyin, mutta hän tervehti minua oikein ystävällisesti.

Kuvakirjat mukavaa tutkittavaa

Mieluista tutkittavaa satavuotiaalle hämeenlinnalaiselle ovat kuvateokset, joista voi katsella nuoruuden aikaista, kadonnutta kaupunkikuvaa.

Vielä 1950-luvun alussa näkymät Aulangontien ja Tuomelankadun risteyksessä poikkesivat suuresti nykyisistä.

– Ei silloin ollut mitään Aulangontietä. Autolla ajettava väylä päättyi risteyksen kohdalle, sen jälkeen oli melkein Aulangolle asti ihan maalaismaisemaa. Tuomelan koulun valmistumisen aikoihin alettiin rakentaa nykyistä Aulangontietä ja vetää vesijohtoja alueelle.

Sirkka Ahtola on seurannut myös tämän päivän keskustelua vanhusten koti- ja laitoshoidosta.

– Asun mielelläni omassa kodissani, kunhan saisin tänne joitakin palveluita ja jos vaikka joku aina joskus tulisi ja kysyisi, että kuinka täällä voidaan. Näin vanhana yksinäisyys vaivaa, kun ystävät ovat jo poissa enkä enää pääse ilman auttajaa kodin ulkopuolelle. Yksinäisyydessä kivutkin tuntuvat pahemmilta. (HäSa)

Päivän lehti

5.6.2020