Kanta-Häme

Nylynd, Rouvali ja näytelmä ovat keväthunajaa

Lauantainen Sibeliuksen juhlavuoden avajaiskonsertti, Sibeliuksen sinfoniat, RSO, Tampere Filharmonia ja Hämeenlinnan teatterin juhlavuosinäytelmä ovat houkutelleet väkeä lippukassoille.

Lauantainen avajaiskonsertti, jossa esiintyvät Sinfonia Lahti ja sopraano Camilla Nylund, on Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön konserttituottajan Tatu Pohjolan mukaan ”käytännössä loppuunmyyty”. Jäljellä on hajapaikkoja.

– Hämeenlinnassa ihmiset ovat tottuneet siihen, että klassisten konserttien lippuja saa samana iltana ovelta, mutta tänä keväänä etenkin sinfoniakonsertit ovat myyneet, Pohjola sanoo.

Vuoden vetävimmät konserttivierailijat ovat Santtu-Matias Rouvali ja Tampere Filharmonia ja Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä joulukuussa konsertoiva RSO, jota johtaa Hannu Lintu.

– Molempien lippuja on myyty jo reilusti. Se oli odotettavissakin. RSO:n konserttiin on mennyt 200 lippua, ja Tampere Filharmonian lipuista yli puolet on mennyt, Pohjola kertoo.

Viulistivieras jäänyt huomiotta

Sibeliuksen sinfoniat on paketoitu kolmeen konserttiin. Lauantain 24.1. konsertin lipuista on mennyt ennakkoon lähes puolet.

Tatu Pohjola arvelee ennakkomyynnin viittaavan siihen, että ihmiset ovat kiinnostuneet ottamaan selvää sinfonioiden teemoista ja syntyhistoriasta.

– Lippuja on ostettu ennakkoon enemmän kuin sinfoniakonsertteihin yleensä myydään. Itsekin olen nyt syventynyt tutkimaan, mistä niissä on puhe, hän nauraa.

Sinfoniaksi on kutsuttu myös Kullervoa, joka Hämeenlinnassa kuullaan huhtikuussa. Siihen on toistaiseksi paljon lippuja tarjolla, mutta Pohjola arvelee sen ehtivän houkutella kuulijoita.

– Se on hieno teos.

Kevään ulkomainen vieras esiintyy Hämeenlinnassa ensi viikolla. Muun muassa Sibelius-viulukilpailun voittaneen Nikita Boriso-Glebskyn konsertti ei ole herättänyt kiinnostusta ennakkovaraajissa.

– Toivottavasti vierailu ei mene ihmisiltä ohi.

Suurin osa ennakkolipuista on myyty Verkatehtaalta. Juhlavuoden järjestäjien tavoitteena on houkutella kuulijoita myös etenkin Tampereen ja Helsingin seuduilta. Heitä varaajista on murto-osa.

Näytelmän lipuista 3 000 varattu

Estradi-Sibelius on saanut ennakkovaraajat liikkeelle. Hämeenlinnan teatterin juhlavuosisatsauksen kevätkauden lipuista on tähän mennessä myyty 40 prosenttia.

Sibelius – kohtalonyhteydet esitetään keväällä 22 kertaa, ja yhteensä 3 000 lippua on varattu kuukautta ennen ensi-iltaa.

– Kiinnostuksen aste uudelle kotimaiselle kantaesitykselle on meidän mielestämme todella hyvä, iloitsee tuottaja Reija Isosuo.

Verkatehdas satsaa juhlavuoteen musiikkia, tanssia ja nykysirkusta yhdistävällä esityksellä Swan of Tuonela. Sen kantaesitys on Vanaja-salissa syyskuussa, eikä lippuja ole vielä juuri varattu.

– Emme ole vielä aloittaneet sen myynnillistä tiedottamista, sanoo Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor. (HäSa)

Sibelius 150 -juhlavuoden avajaiset Verkatehtaalla lauantaina 17.1. Klo 14 kakkukahvit, vapaa pääsy. Klo 15 avajaiset ja Hämeenlinnan kaupungin 376-vuotisjuhla Lasipihalla. Klo 16 avajaiskonsertti, jossa soittaa Sinfonia Lahti johtajanaan Okko Kamu ja solistinaan sopraano Camilla Nylund.