Kanta-Häme

Nyt lähtee! Hurttalan koulusta on jäljellä monttu

21.11.2016

Nyt lähtee! 

Lyhyt viesti ystävältä kilahtaa kännykkään. Viestissä on kuva, jossa kaivuri repii tutun näköistä tiiliseinää. 

Lähden katsomaan tilannetta. Ajomatkalla hiukan arveluttaa. Kolmen vuoden koti rivitalossa, 35 vuoden työpaikka koulussa, tuleekohan surku?

Reilusti yli kuutena tuhantena päivänä ehdin käydä töissä Hurttalan koulussa.  

Ensimmäisenä silmiin osuu iso jätekontti ja siinä teksti Delete. Siinä sitä tuhotaan rakennusta ja yhteistä menneisyyttämme. Pysähtynyt seinäkello näyttää neljää vaille yhdeksää kuin mikäkin Titanicin jäänne. Tämän koulutalon kello kävi 48 vuotta, koko Hurttalan koulun viime kevääseen päättynyt historia kesti 146 vuotta. 

Ja nyt se lähtee tuossa silmieni edessä. Kivijalassa lukee WTF.

Epätodelliselta tuntuu katsoa verkkoaidan takaa sisälle huoneisiin, joissa on melkoisen osan elämästään viettänyt. Surku ei sittenkään tule, pikemminkin helpotus. Kenenkään ei tarvitse terveyttään menettää sairaassa taloparassa.

Joku turhuuden tunne kuitenkin hiipii esiin. Ei talon purkaminen työtäni varmaankaan nollaa, mutta se jää kodittomaksi, ei kiinnity enää mihinkään fyysiseen paikkaan. Juuri sopivalla hetkellä tapaan entisen oppilaani ja tajuan, että näiden mukanahan työni kulkee. Se on ajat sitten lähtenyt koulun seinien ulkopuolelle maailmaan.

23.11.2016

Purkumiehet ovat ammatissaan nähneet tunteenpurkauksia. Kysyvät, miltä minusta tuntuu katsella, hymyilevät, kun sanon, etten aio heittäytyä kaivurin eteen esteeksi. 

Tämä nyt on tämmöistä nyppimistä, sanoo työnjohtaja, sekajätettä pitäisi olla mahdollisimman vähän. Tyrannosaurusmaisen koneen käyttäjä nappaa eri materiaalit omiin kasoihinsa hämmästyttävän tarkasti – ja sekajätekasa on kaikkein pienin.

Jutellaan työmaan mestarin kanssa. Yllättävän hyvältä näyttää yläpohjan puutavara, vaikka sen kautta on käytäville juoksutettuihin sankoihin tippunut melkoinen vesimäärä vuosien mittaan. Kyllä se hyvin palaa kaukolämpövoimalassa, sanoo työnjohtaja. 

Outoa on tuttujen, käsissäni olleiden esineiden näkeminen jätekasassa verkkoaidan takana. Nuo puulaatikot tein vuosia sitten puutyöluokkaan, tuon kaapin luokan seinälle, näiden tietokoneiden ja näyttöjen Hurttalan koulu -tekstit ovat tuttua käsialaa. 

Onko tuo todella ensimmäinen MikroMikkomme? Oikea 386-kone! Ja siinä vieressä Osborne! Joskus ne olivat ajankohtaisia, ehkä tärkeitä ja mukavia asioita, nyt jätekasoissa apaattisessa marraskuun vesisateessa. Missä suosikkihuuhkajani mahtaa olla? Se naakanhoukuttimena käytetty vanhus, jo paljon ennen minun aikojani narulla kokoon kursittu, etteivät siivet putoaisi ja toppausoljet pursuisi ulos.

Tiilet ovat kasassaan kuin legopalikoita. Kokonaan punaisia, vaikka sadat Hurttalassa koulunsa käyneet opiskelivatkin valkoisessa rakennuksessa. Eräänä kesänä se vain ruskettui, vaihtoi väriä, maali oli hiekkapuhallettu pois. Punainen sopi kirkonmäelle paljon paremmin kuin arkkitehdin alkuperäinen valkoinen oivallus. 

25.11.2016

Keittiössämme on kaivinkone! Oikeastaan myös eteisessä, työhuoneessa ja vaatehuoneessakin, ehkäpä kylppärissäkin. Tyrannosauruksen sukulainen on aika iso kone. Se on työnsä tehnyt, rivitalo on kadonnut, kone torkkuu keittiömme jäänteissä kärsä rentoutuneesti maahan laskettuna.

Kaivureitahan on Hurttalassa nähty. 1960-luvun lopun hullujussi oli tekemässä tätä nyt purettavaa rakennusta, 70-luvun alun kone hävitti vuosia rapistuneen vanhan koulutalon. 1980-luvun aluksi numero kolmonen kaivoi kuopan lisärakennukselle ja marraskuun 1993 åkermanni teki Hattulan lyhyimmän työpäivän. Kun se raapaisi kaksi kauhallista maata nurmikentästä, oli liikuntasalin rakentaminen saatu muodollisesti alkuun.

Kuin vihoviimeisenä taantumuksen linnakkeena opettajainhuone seisoo vielä paikallaan, muuten koulukin on lähtenyt. 

Miten ihmeessä joku on voinut suunnitella kouluun noin ahtaat käytävät? Opehuoneen lisäksi pystyssä enää pieni pala viereisen luokan seinää.

29.11.2016

Maisema on auennut. Nyt etsitään purettavaa jo maan alta. Tyrannosaurus nuuhkii kellaria ja puraisee palan bunkkerin seinästä. Sauna! Nyt liikutaan jo suomalaisen herkällä alueella. Mukava oli laittaa sauna lämpiämään ennen jumppatuntia ja hiihtotunnin jälkeen kivuta saunan lauteille – täsmälleen oman openpöydän alapuolella. 

Yhtäkkiä yllättää syvällinen ajatus: näitä hiihtäjiä, oppilaita, on tämän talon kautta elämän poluille kulkenut 1100. Jos niistä on tullut kutakuinkin hyviä ihmisiä, niin ei tämänkään rakennuksen taival ole ollut turha. Osaavatpahan ainakin hiihtää tasaisella järvenjäällä.

1.12.2016

Valot syttyvät aamun pimeyteen, koneet käynnistyvät. Dinosaurukset heräävät ja käyvät muristen työhön. Aamupalaksi betonirautaa ja tiiliä. Kolmen koneen koreografia pimeässä on vaikuttava.

9.12.2016

Se on hävinnyt. Ällistyttävän iso aukio on syntynyt koulun ja rivitalon paikalle. Mäki hiljenee vähäksi aikaa.

Glooriaa sillä oli syntyessään – ja miljoonan nykyeuron hintalappu. 

Kahdestoista helmikuuta 1968 oli varmaan hieno päivä koulun väelle, kun uutuuttaan valkoisena hohteleva talo otti vastaan oppilaat ja opettajat. 

Perihattulalaiseen tapaan säätämistä ja vastustusta oli riittänyt viime metreille saakka. Kunnallispolitiikan kiemuroiden lisäksi sanansa oli sanottavana myös Opetusministeriöllä ja Muinaistieteellisellä toimikunnalla. Välillä koululle hankittiin jo kokonaan uusi tontti muutama sata metriä pohjoisempaa Saarelan höyrysahan alueelta, nykyisen Saarelantien maisemista. 

Rakentaminen alkoi 21.12.1966, viimeinenkin jälki Hurttalan koulusta on kadonnut tasan 50 vuoden kuluttua.

Purkukoneiden kidat purevat seiniä jo jossakin muualla. Vain yksi kaivuri säntäilee sinne tänne tasoittaen koulun paikkaa.

Maa on autio ja tyhjä. Alkaa tulla hämärä. Vielä silmäys kentän reunalta minun entisiin maisemiini. Kohta ne ovat jonkun toisen uusia maisemia. HÄSA

 

Juha Juutinen
Kirjoittaja on Hurttalan koulun pitkäaikainen opettaja.