Kanta-Häme

Nyt on 90-luvun vuoro tulla takaisin: Ruutukuosia, paksupohjaisia kenkiä ja aina ajatonta mustaa!

90-luku on herättänyt Suomessa valtavanlaisen muoti-ilmiön. Nuo monelle tutuksi tulleet "lapsuuden hitit" ovat täällä taas!
Torrolainen Laura Kirvelä tykkää pukeutua oman maun mukaan.

90-luvun tyylivillitystä on nähty erityisesti nuorten päällä tänä vuonna. Esillä on ollut hip hop- ja goottityylistä vaatetusta sekä tietysti vanhaa kunnon retromuotia.

Suuria innoittajia tämän muodin saralta löytyy esimerkiksi kaikille tutuksi tulleen Frendit tilannekomediasarjan henkilöistä kuten Rachel Greenistä (Jennifer Aniston). Tämän muotisuunnittelua opiskelevan nuoren naisen tuotemerkkeihin kuuluivat mm. yöpaitamallista muistuttavat naruolkaimiset mekot sekä lyhyet crop top -paidat.

Lisäksi 90-luvun puoliväliin sijoittuva elokuva nimeltä Clueless on puhuttanut monia juuri tyylinsä perusteella. Päähenkilönä toimivan lukiolaistytön nimeltä Cher Horowitzin (Alicia Silverstone) päällä saattoi huomata Blueberry-merkistä muistuttavaa ruutukuviota monissa eri ruskakauden väreissä.

 

Kirpputorit ovat olleet avainasemassa tyylin metsästykseen – niistä löytää vaikka mitä kivaa, kun osaa vain penkoa.

Käytetyt vaatteet eivät vaadi suuria pääomia ja molemmat osapuolet hyötyvät kierrätyksen ilosta. Nuoret ovat ottaneet mallia tästä tavasta ja kirpputoreilla käynti on nykypäivänä monen mielestä in.

Myyntiä tapahtuu myös nettikauppojen välityksellä – kuumaa kamaa näkyy olevan Fila-merkkiset paksupohjaiset kengät, jotka ovat saaneet niiden rumuudesta uuden maineen.

Kenkien lisäksi koko denim on ollut kautta aikojen suosittua: isot farkkutakit ja -haalarit ovat tänäkin päivänä taattua laatua.

Mitä meikkaamiseen taas tulee, on tumma goottimainen huulipuna tuonut oman säväyksensä tälle vuosikymmenelle.

 

Toista näkökulmaa muotiin antoi 13-vuotias Laura Kirvelä, joka kertoi hieman omasta tyylistään.

Nuorten tyyli, 90-luku, Tammelan koulukeskus
Laura Kirvelä
toimittaja: Julia Jaakkola

Hän määritteli vaatetuksensa rennoksi ja sanoi ottavansa vaikutteita sekä kasarin että ysärin muotitarjonnasta. Inspiraatiota Laura saa myös metalli- ja rock -henkisiltä somepersoonilta, joita hän seuraa Instragramissa.

– Grungemainen tyyli kuvaa myös hyvin minua, Laura lisäsi. Sana grunge tulee englannin kielestä ja tarkoittaa muodin suhteen rock-vivahteista katutyyliä.

Nahkatakkia, flanellipaitaa ja mustia farkkuja Laura sommittelee keskenään. Metallica-paita on myös tuttu näky hänen päällään.

Laura kertoi pitävänsä maihareista ja tennareista, etenkin oranssit converset näyttävät olevan tämän nuoren naisen mieleen. Lempiväreihin kuuluvat pääasiassa musta, tummanpunainen ja harmaa, joita hän yhdistelee tyylissään.

 

Lempivaatekauppoihin lukeutuu mm. kaikille tuttu H&M sekä kirpputorit.

Meikin suhteen Laura pysyttelee hillitymmässä lookissa, mutta silloin tällöin hän saattaa irrotella tummanpunaisen huulipunan kanssa.

Hiukset hän pitää joko tuuheasti auki tai sitten tiukemmalla letillä. Lauran tyyli on omalaatuinen ja symboloi menneiden vuosikymmenien havinaa. HäSa

 

Teksti: Julia Jaakkola

Kirjoittaja on Tammelan koulukeskuksen yhdeksäsluokkalainen, joka on tet-harjoittelussa Forssan Lehden toimituksessa.