Kanta-Häme

Nyt puhuu Pekka Himanen

Oikeistolle ja vasemmistolle voi heittää hyvästit länsimaisten yhteiskuntien jakolinjoina. Uudet vedenjakajat ovat kylmäksi jättävä globalisaatio ja kuumana käyvä nationalismi, joka on palauttanut ihmisille heidän janoamansa identiteetin.

Filosofi Pekka Himasen mielestä yhteiskunnan rakenteet ryskyvät nyt siihen malliin, että Suomen ja muiden maiden pitäisi avata isot ikkunat, tuulettaa pirttiä kunolla ja miettiä kehityksen suuria päämääriä. Kiky-näpertely ei riitä mihinkään.Himasen ratkaisu on arvokkuus.

Kehitys ei ole lähtökohdiltaan taloutta eikä tekniikkaa, joiden välineiksi ihmiset ovat tahtomattaan jääneet. Kehitys on edellytysten luomista jokaisen ihmisen arvokkaalle elämälle – ja samalla identiteetille.

Jos maassamme ilmestyy vuonna 2067 sanomalehtiä, niissä kenties silloinkin palautetaan lukijoiden mieliin 50 vuoden takaisia uutisia. Yksi sellainen saattaisi liittyä kilpailukyky-sopimukseen: ”Vuonna 2017 Suomessa käytiin kiivasta kiky-keskustelua. Pitääkö työntekijöiden työaikaa pidentää muutamalla minuutilla vai ei?”

Jos lehteä selaava tyttärentytär sitten kysyy isoisältään, mitä Valtioneuvoston linnaa ympäröivässä maailmassa mahtoi tuolloin tapahtua, pappa voi kertoa vanhan järjestyksen romahtaneen ja uuden kansallismielisyyden nousseen sen raunioista.

Asetelmaa hahmottelee filosofi Pekka Himanen veden päälle pystytetyssä ravintolapaviljongissa Helsingin keskustassa.

Kasvihuonemaisen rakennuksen seinät ovat melkein pelkkää lasia. Panoraamana ikkunoiden takana aukeaa vielä ohuen jään peittämä Töölönlahti ja sen tuolla puolen valkovihreitä junia, jotka tuovat ja vievät ihmisiä paikasta toiseen. 

Veden yllä riekkuu valkoisten lokkien parvi. Kaukaisuudessa hohtavat Finlandia-talon valkeat marmoriseinät.

– Avara maisema antaa ajatuksille tilaa, Himanen hymähtää ulos katsoessaan.

– Fyysisiä esteitä ei ole edessä.

Himasen ajattelussa Suomi ja sen kilpailukyky tarvitsevat nyt paljon kiky-näpertelyä suuremman ikkunan. 

Toisessa todellisuudessa isoisä voisi kertoa 50 vuoden päästä lapsenlapselleen, että vuonna 2017 Suomessa alettiin tosissaan miettiä kehityksen suurta päämäärää, arvokkaan ihmiselämän näkymää.

Siihen näkymään ei jäänyt kasvutilaa sen paremmin ääriglobalisaatiolle kuin äärinationalismille, joiden väliseen ristiriitaan ja uuteen jakolinjaan informaatioyhteiskunnan ydinongelma tiivistyi.

– Se on aivan eri mittaluokan kysymys kuin jokin kiky. Kyse on informaatioajan murroksesta, joka on vaikutuksiltaan samaa luokkaa kuin 1700-luvun lopussa alkanut teollinen vallankumous, ja me olemme vasta aivan alussa. Kaikki rakenteet menevät uusiksi, Himanen sanoo.

– Tämän sisäistäminen on tärkeää, jos haluaa ymmärtää meidän aikaamme.

Filosofi on ollut pitkään hiljaa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta Pekka Himanen ei ole esiintynyt julkisuudessa syksyn 2013 jälkeen. Silloin julkaistiin kohua herättänyt raportti 
Kestävän kehityksen malli, jonka pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus tilasi Himasen johtamalta kansainväliseltä tutkijaryhmältä. Suomalaisessa mediassa raportin hinta-laatusuhde arvioitiin heikonlaiseksi. Kansainvälinen vastaanotto oli myönteisempi.

Nyt emme kuitenkaan vilkuile taaksepäin.

Käännämme katseen tähän hetkeen ja tulevaisuuteen, jonka eteen Himanen on tehnyt kaiken aikaa tiiviisti töitä monella taholla. 

Tahoista kenties merkittävin on Global Dignity, kansainvälinen ihmisarvon foorumi, jonka Himanen perusti vuonna 2006 Norjan kruununprinssin Haakonin ja amerikkalaisen taloustietäjän John Hope Bryantin kanssa.

Mutta palataan dignityyn eli arvokkuuteen tuonnempana. Koetetaan ensin raamittaa globaalia maailmantilannetta.

Rautalangasta väännettynä asetelma on sitä maata, että globalisaation vanha malli tuli tiensä päähän vuonna 2008 alkaneen laman puristuksessa.

Himanen muistuttaa, että tässä lamassa on kyse paljosta muustakin kuin talouskriisistä. 

Siksi hän kutsuu tätä suureksi taantumaksi. Termi rinnastuu Yhdysvalloista vuonna 1929 alkaneeseen suureen lamaan.

– Globalisaatio ei antanut eikä anna ihmisille identiteettiä eikä tarinaa, Himanen selittää.

– Se ei tarjoa ihmiselle vastauksia sellaisiin oleellisiin kysymyksiin kuin ”kuka minä olen” tai ”mihin minä kuulun”. Se jättää kylmäksi. Se herättää ainoastaan kysymyksiä. Minne esimerkiksi taloudellisen kasvun hedelmät katosivat? Se on hyvä kysymys. Hedelmistä nauttii todella pieni prosenttiosuus maailman väestöstä.

Himasen mukaan Euroopan unionin kriisiytyminen johtuu samankaltaisesta identiteetin puutteesta. Unionikaan ei liikauta tavallista ihmistä.

– Jos vaikkapa suomalainen alkaa luetella minuutensa määreitä, ”eurooppalainen” tulee listassa aika lailla häntäpäässä. ”Euroopan unionin kansalainen” on jo likimain hännänhuippu.

– Tai ajatellaanpa Euroopan unionin hymniä, joka on yksi maailmanhistorian suurimmista saavutuksista. Se on Beethovenin Oodi ilolle, mutta kun se soi, kenellä läikähtää eurooppalaisuuden tunne sydämessä? Ehkei kenelläkään.

Himasen mielestä kansalaisille annettiin syntyä käsitys, että unioni ei toimi heidän itsensä eduksi vaan joidenkin toisten tahojen taloudellisten intressien hyväksi. 

Kansalaiset tunsivat jääneensä vain välineiksi.

Nationalismin nousua voi selittää kaikella tällä. Kansallistunne täyttää tyhjiön. Se antaa ihmisille heidän kaipaamansa identiteetin ja tarinan, jota globalisaatio tai Euroopan unioni eivät antaneet.

– Mutta äärinationalismi on vähintään yhtä ongelmallinen ilmiö kuin ääriglobalisaatio, Pekka Himanen korostaa.

– Siihen liittyy siinä määrin vihaa ja vastustusta, ettei se oikeastaan ole enää nationalismia. Se on jotain muuta.

Filosofi muistuttaa jokaisen ihmisen kuuluvan jollakin tapaa johonkin yhteisöön. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa toimimista muita yhteisöjä vastaan.

– Me kaikki olemme ennen muuta ihmisiä ja ihan samanlaisia kuin toisetkin. Joka paikassa ihmisellä on tarve tuntea, että hänen arvokkuutensa tunnustetaan nimenomaan ihmisenä. Se on ihan ydinasia. Kaikki muu on sosiaalista konstruktiota.

Tätä kautta Himanen lähestyy ongelman ratkaisua. Se tapahtuu maailmanlaajuisen arvokkaan elämän eli global dignityn vision avulla.

– Minulla on teoria, jonka mukaan kehitys tarkoittaa edellytysten luomista arvokkaalle elämälle. Sillä alueella olemme alikehittyneitä. Nyt kehitys on talouden ja tekniikan vetämää sekä välineellistä.

Välineellistäminen nojaa saksalaisen sosiologin Max Weberin (1864–1920) käsitykseen länsimaisen rationaalisuuden eli järkiperäisyyden synnystä. Ristiriitaista kyllä, ihmisistä tuli tämän kehityksen myötä välineiden välineitä.

– Esimerkiksi talous ja tekniikka eivät ole meidän välineitämme. Me olemme niiden välineitä. Talous ja tekniikka käyttävät meitä, emmekä me niitä.

Sama isännän ja orjan roolien vaihtuminen pätee työhön. Keskiajalla työn avulla pysyttiin vain hengissä. Se riitti.

– Jos joku poikkesi keskellä päivää pyytämään suutaria viiniä juomaan, hän lähti.

Viinilasin ääressä rupattelu tuntui siinä hetkessä sopivammalta puuhalta kuin tossunahkojen pehmittäminen puunuijalla. Työllä ei ollut silloin itseään isompaa merkitystä.

Jotkut voivat pitää arvokkaan elämän tavoittelua idealistisena haihatteluna. Siinä saatetaan kuulla kaikuja myös evankelis-luterilaisen kirkon edustajien humanismia ja yhteisvastuuta korostavasta sanomasta.

Himasen mielestä on yksinomaan myönteistä, jos esimerkiksi piispat puhuvat samanlaisten arvojen puolesta. 

Hänen mukaansa arvokkaan elämän puolella seisovien pitäisi astua rohkeammin esiin etenkin, kun suurin osa kansasta on samaa mieltä.

Kuka oikeastaan voisi olla toista mieltä? Kenen mielestä ihmisten ja ihmiskunnan pitäisi tavoitella arvotonta elämää?

Samaan hengenvetoon filosofi kuitenkin korostaa omien ja kollegoidensa lähtökohtien olevan tutkimuspohjaisia. Kyse ei ole uskon eikä vakaumuksen vaan tiedon asioista.

Himanen on ollut ja on mukana useissa kansainvälisissä tutkijaryhmissä muiden muassa espanjalaissyntyisen tietoyhteiskuntatutkija Manuel Castellsin kanssa. Hän on vaikuttanut Maailman talousfoorumissa. Hän on Rooman klubin jäsen.

– Sama havainto tulee läpi niistä kaikista. Maailmassa haetaan uutta tietä eteenpäin, sitä todella haetaan, Himanen painottaa.

Hänen tiensä on Global Dignity, jonka keskeisen ajatuksen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: tarvitsemme lisää arvokkuutta.

– Ajatus on helppoa sisäistää, kun katsoo vaikkapa nykyistä maailmanpolitiikkaa tai yleistä henkistä ilmapiiriä ja keskustelukulttuuria. Yhteiskuntaa ei ole olemassa ilman ihmisten arvonantoa toisille ihmisille, ei ainakaan demokraattista yhteiskuntaa.

– Samalla sopii kysyä, millaisen mallin esimerkiksi Suomessa vallitseva henki antaa lapsille. Millaisen mallin haluamme antaa?

Runsaat kymmenen vuotta toiminut Global Dignity on voittoa tavoittelematon epäpoliittinen organisaatio. 

Perustajansa Pekka Himasen mukaan se on laajentunut vähitellen. Mukaan on tullut arkkipiispa Desmond Tutun kaltaisia nobelisteja ja liikemies Richard Bransonin tapaisia vaikuttajia. 

Nyt Global Dignityllä on yli 50 valtiossa vetäjät, jotka ovat ottaneet asiakseen edistää sen tavoitteita omissa maissaan.

– Vuonna 2006 ihmisarvo oli teoreettisena ajatuksenamme tietenkin keskeinen. Silloin emme kuitenkaan osanneet lainkaan odottaa, että kymmenen vuotta myöhemmin se olisi näin keskeinen, siis ihan ykkösajatus.

Mutta mitä arvokas elämä viime kädessä tarkoittaa?

– Se muodostaa perustan eettisille ydinkäsitteille. Esimerkiksi ihmisoikeusjulistukset lähtevät siitä, Himanen vastaa.

– Arvo ja arvokkuus liittyvät vapauden ja oikeudenmukaisuuden kaltaisiin periaatteisiin ja laajennettuina myös ympäristöihin, joissa arvokas elämä voi toteutua: oppimiseen ja työntekoon.

Himanen katsoo taas lasin läpi merelle.

– Kyse on siitä, miten me kohtelemme toisiamme nykyisessä maailmantilanteessa. Annammeko toiselle saman arvon kuin itsellemme?