Kanta-Häme

Nyt tuli kova ehdotus: Täysin uudenlainen ay-liike

Epätyypillisistä työsuhteista on tullut yhä useamman arkea, mutta työmarkkinajärjestöt eivät aja näiden silpputyöläisten eli prekariaatin asiaa riittävän hyvin.

Näin sanoo itsensätyöllistäjistä väitöskirjaa valmisteleva Laura Haapala. Häneltä ilmestyi silpputyöläisistä juuri kirja  Joustava työ, epävarma elämä.

Haapala ehdottaa lääkkeeksi uutta ay-liikettä, joka keskittyisi ajamaan prekariaatin asiaa.

Prekariaatilla tarkoitetaan ihmisiä, jotka työskentelevät määräaikaisessa, osa-aikaisessa tai vuokratyösuhteessa tai hankkivat elantonsa keikkojen tai toimeksiantojen kautta. Viimeksimainittujen eli itsensätyöllistävien etuja ajamaan perustettiin aiemmin tällä viikolla oma järjestönsä, jonka taustalla on yhdeksän akavalaista jäsenliittoa. Määräaikaiset, osa-aikaiset ja vuokratyöläiset ovat edelleen ilman omaa järjestöä.

Silpputyöläisten määrä on kasvanut koko vuosituhannen ajan, ja epätyypillisistä työsuhteista on tullut oikeastaan tyypillisiä.

– Työmarkkinat ovat jakautumassa kahtia parempituloiseen vakituiseen ydintyövoimaan ja helposti muunneltavaan matalapalkkaiseen reunatyövoimaan, joka otetaan käyttöön vain tarvittaessa, Haapala sanoo.

Työmarkkinoiden kahtiajako koskee erityisesti niitä aloja, joissa työn tuottavuutta on vaikea mitata, kuten hoitoalaa, koulutusta ja luovaa työtä.

Haapalan mukaan työmarkkinajärjestöt keskittyvät yleisesti turvaamaan vakituisten työntekijöiden edut. Tämä johtuu osittain siitä, että ay-liike perustettiin pitkälti turvaamaan teollisuuden työntekijöiden oikeudet.

– On toki järjestöjä, jotka ovat nostaneet esille oman prekaarin jäsenistönsä ongelmia, kuten PAM, Muusikkojen liitto, Kirjailijaliitto ja Näyttelijäliitto. Silti ay-liike yleisesti on passiivinen prekariaatin oikeuksien ajamisessa, ja tätä on arvosteltu toisinaan myös liikkeen sisältä esimerkiksi STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan suulla, Laura Haapala toteaa.

Tutkija on huolissaan siitä, että kun työ määritellään suppeasti vain vakituisen ydinjoukon kokemusten kautta, isolla osalla työläisistä on jatkuva huoli toimeentulostaan. Se ei edistä myöskään hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä.

– Olemme juuttuneet ajattelemaan hyvinvointiyhteiskuntaa välineenä, jonka tarkoitus on tuottaa työläisiä työmarkkinoille sen sijaan, että tuottaisimme hyvinvointia yksilöille.

Osa silpputyöläisistä on tilanteeseensa tyytyväisiä, mutta monia ahdistaa epävarmuus toimeentulosta. Vartijana työskennellyt Krista Fagerlund päätti vaihtaa kokonaan alaa, kun hän ei kahdesta nollatuntisopimuksesta huolimatta saanut tarpeeksi työvuoroja tullakseen toimeen.

– Elämä oli jatkuvaa puhelimen päivystämistä ja hirveää stressiä siitä, onko töitä vai ei. Samaan aikaan yritys haki lisää nollatuntilaisia ja kesätyöntekijöitä. Jos työntekijä ei jousta tai naama ei miellytä, tunteja ei yksinkertaisesti saa, hän sanoo.