Kanta-Häme

Odotettua parempi tilinpäätös

Janakkalan viime vuoden tilinpäätös onkin yllättäen plussalla. Tilikauden ylijäämä on 1,25 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli lähes yhtä hyvä eli 1,20 miljoonaa euroa.

– Tämä on odotettua parempi tulos, kunnanjohtaja Tanja Matikainen kehui keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Budjetin mukaan kuntaan odotettiin runsaan miljoonan euron miinustulosta. Plussalle ennakoitiin päästävän vasta vuonna 2017.

Ennen tätä Janakkala saavutti positiivisen tuloksen vuonna 2010. Sen jälkeen on tehty siis kolme miinusmerkkistä tilinpäätöstä.

Janakkalan ylijäämästä 950 000 on peräisin kunnalta ja 300 000 Janakkalan Vedeltä.

Kumulatiivista ylijäämää aikaisemmilta vuosilta kunnalla on 2,8 miljoonaa euroa.

Hyvään tulokseen on monia syitä. Toimintakuluissa oltiin tarkkoina, joten toimintakate jopa pieneni viime vuonna. Toimintakate tarkoittaa kunnan nettomenoja.

– Se on historiallista ja osoittaa, että viime vuonna on pystytty toimimaan entistä tehokkaammin, valtuuston puheenjohtaja Merja Taponen (kesk.) sanoi.

Verotuloja saatiin viime vuonna 400 000 euroa enemmän kuin budjetissa oli ennakoitu. Tästä kasvusta tuloveron osuus oli runsaat 320 000 euroa ja yhteisöveron osuus 160 000 euroa. Sen sijaan kiinteistöverotuloa kunta sai 87 000 euroa odotettua vähemmän.

Valtionosuuksia Janakkala sai viime vuonna 2,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013.

Lainaa Janakkalalla oli vuoden lopussa 43,5 miljoonaa euroa eli 2 585 euroa asukasta kohti.

– Tämä on alle kuntien keskiarvon, Matikainen sanoi.

Taponen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Löytynoja (sd.) kiittelivät kunnan henkilöstöä hyvästä tuloksesta.

Monet hallintokunnat pystyivät parantamaan toimintakatettaan viime vuonna. Erityisesti siinä kunnostautuivat kunnanhallitus (+994 000 e) ja koulutuslautakunta (+813 000 e).

Ainoa lautakunta, joka kulutti rahaa ennakoitua enemmän oli perusturvalautakunta, joka tietysti joutuu hoitamaan lakisääteiset velvoitteensa maksoi mitä maksoi. Perusturvan ylitys oli 905 000 euroa.

Tulossa oleva ylitys kuitenkin huomattiin jo loppuvuodesta, jolloin kaikille hallintokunnille annettiin määräys olla hankkimatta muita kuin kaikkein välttämättömimpiä tarvikkeita. Näin saatiin säästettyä 400 000 euroa. Näin perusturvan aiheuttamaa alijäämää saatiin paikatuksi.

Toimintatuottoja kunta sai 900 000 euroa enemmän kuin viime vuonna.

Suuri yllätys oli, että TPO eli talouden tasapainottamisohjelma toteutui viime vuonna loppujen lopuksi melko hyvin. Se jäi vajaaksi vain 200 000 euroa.

Moni on matkan varrella arvostellut, ettei kesällä 2013 päätetystä TPO:sta ole ollut juurikaan hyötyä. Kävikin niin, että hyötyjä on tullut, mutta ne on saatu näkyviin pienellä viiveellä.

– Olemme olleet ylivarovaisia TPO:n suhteen. Se on aikaansaanut tulosta, Reijo Löytynoja iloitsi.

Investointeja Janakkala toteutti viime vuonna 5,9 miljoonalla eurolla. Suurin investointi oli sairaalan osaston muuttaminen kuntoutusosastoksi, mikä maksoi 1,4 miljoonaa euroa.

Aiotusta investointimäärärahasta jäi käyttämättä 700 000 euroa. Mitään aiottua kohdetta ei kuitenkaan jäädytetty, vaan säästetty summa kertyi useammasta kohteesta.

Merkittävä osa kunnan säästöistä saatiin aikaan sillä, ettei kaikkia vakansseja ole täytetty esimerkiksi eläköitymisten jälkeen. Virkoja on myös yhdistelty.

– Nyt on tyytyväinen olo siitä, että tehty työ näkyy. Tiukka talouskuri on tuonut tuloksia, Merja Taponen sanoi.

Taponen ja Löytynoja korostivat kuitenkin, ettei mihinkään lepsuiluun ole varaa tänä vuonna eikä lähivuosina.

– Uusia velvoitteita kunnille tuli taas tänä vuonna, Taponen muistutti.

Päivän lehti

1.4.2020