Kanta-Häme Hämeenlinna

"Olisi karua, jos ensimmäinen päivä olisi ollut etänä" – Tutorit auttavat uusia opiskelijoita tutustumaan toisiinsa

Syyskuun suurimpien opiskelijatapahtumien peruuntuminen hankaloittaa uusien opiskelijoiden pääsyä osaksi yhteisöä.
Hamkin liiketalouden tutorit olivat varustautuneet uusille opiskelijoille järjestettyihin olympialaisiin käsidesillä ja kasvomaskeilla. Kuvat: Eelis Hirvelä

Uusien opiskelijoiden ryhmäytymisen uskotaan sujuvan, vaikka koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot hankaloittavat tapahtumien järjestämistä.

Koronaviruksen vuoksi suurin osa Hamkin kampusten opiskelijatapahtumista on peruttu.

Uusien opiskelijoiden tapahtumista esimerkiksi Kastajaiset ja noin tuhannen opiskelijan Alkupamaus peruttiin syksyltä.

Hämeen ammattikorkeakoulun oppilaskunnan puheenjohtaja Sakari Vitikka kertoo oppilaskunnan hallituksen päättäneen peruuttaa heidän tapahtumansa syyskuulta.

Hamkissa uudet opiskelijat ovat ainoa ryhmä, joka aloittaa syksyllä lähiopetuksensa täysipainotteisesti.

Tutorit auttavat

Hamkissa tänä syksynä aloittaneiden liiketalouden opiskelijoiden Sini Ruposen ja Maiju Roivaisen mukaan ryhmäytyminen on onnistunut poikkeusoloista huolimatta hyvin.

Osaksi korkeakouluyhteisöön pääsyä ovat usein auttamassa tutorit, eli vanhemmat opiskelijat.

Orientaatioviikolla tutorit olivat järjestäneet uusille opiskelijoille leikkimieliset olympialaiset.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Hamkin liiketalouden uusien opiskelijoiden tutustumisleikeissä oli huomioitu turvavälit. Kuva: Eelis Hirvelä
Hamkin liiketalouden uusien opiskelijoiden tutustumisleikeissä oli huomioitu turvavälit.

– Heti jos jotain tällaista järjestetään, niin haluan osallistua. Olisi karua, jos heti ensimmäinen päivä olisi ollut etänä. Silloin ei voi tutustua muihin, Ruponen toteaa.

Tutorit olivat valmistautuneet tapahtuman järjestämiseen jakamalla käsidesiä, kasvomaskeja ja pitämällä huolta turvaväleistä leikkien aikana.

Roivainen harmitteli, että muiden alan opiskelijoihin ei ole päässyt poikkeusjärjestelyiden vuoksi vielä tutustumaan.

”Pari ensimmäistä viikkoa ovat tärkeimmät uusien opiskelijoiden kannalta”

Tutoreiden mielestä koronavirus on rajoittanut ryhmäytymisen mahdollisuutta.

Tapahtumien ja tutustumisleikkien suunnitteluun on mennyt enemmän aikaa kuin edellisinä vuosina.

– Kun tekee hyvän pohjatyön, niin ei tarvitse suunnitella uudestaan, tutorina toimiva Janina Junnonaho kertoo.

 


”Toivottavasti jo ensi keväänä on isompia opiskelijatapahtumia.”


 

Tutoreiden ja uusien opiskelijoiden tapahtumia on suunniteltu kesästä lähtien poikkeusoloihin sopiviksi.

– Pari ensimmäistä viikkoa ovat tärkeimmät uusien opiskelijoiden kannalta, jotta kaikki tulevat tutuiksi, tutor Karo Korvakangas kertoo.

Tutorit uskovat, että uudet opiskelijat pääsevät mukaan koko Hamkin opiskelijayhteisöön.

– Ennemmin tai myöhemmin muidenkin alojen opiskelijat tulevat tutuiksi. Toivottavasti jo ensi keväänä on isompia opiskelijatapahtumia, tutor Oliver Uusitalo toteaa.

Tuttua naurunremakkaa

Hämeen ammattikorkeakoulun oppilaskunnan ohjaus- ja opiskelukykyjen asiantuntija Emma Kokkosen mukaan poikkeusolot ovat harmittaneet osaa tutoreista.

– Tutorit haluaisivat tehdä samoja juttuja, kuin mitä heidän ensimmäisenä vuonna tehtiin.

Kokkonen ei ole liian huolissaan uusien opiskelijoiden ryhmäytymisestä.

– Parin päivän perusteella tuttua naurunremakkaa on kuulunut koulun käytävillä.HäSa

Kommentti: Tutorit peruskouluihin

Uuden taipaleen aloittaminen on aina kuin hyppy syvään päähän. Alkavana syksynä kukaan ei kuitenkaan tiedä, milloin sieltä noustaan.

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Uusien opiskelijoiden kohdalla on hyvä, että joku hyppää mukana.

Omalta ensimmäiseltä opiskeluvuodeltani muistan lämpimästi omat tutorini, jotka auttoivat pääsemään osaksi opiskelijayhteisöä.

Seuratessani Hamkin liiketalouden uusien opiskelijoiden olympialaisia, huokui tutoreiden tekemisestä aito halu saada uusille opiskelijoille turvallinen olo.

Alakoulut, yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset voisivat ottaa mallia korkeakoulujen tutor-toiminnasta.

Ujot ja hiljaiset lapset voisivat tuntea olonsa helpommin hyväksytyksi, kun kaverina vierellä seisoo vanhempi oppilas.

Peruskouluissa nuorempien oppilaiden alaspäin katsominen on kuitenkin yleinen ilmiö, jonka muuttaminen vaatii mukaan hyppäämistä.

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic