Kanta-Häme

Omakotitalon palo levisi kuivaan maastoon

Ypäjä. Rakennuspalo levisi myös maastoon sunnuntai-iltana Ypäjän Tahkokalliontiellä. Palolaitos sai hälytyksen sammuttamaan rintamamiestyyppisen omakotitalon rakennuspaloa noin kello 18. Palo oli kuitenkin kytenyt talon rakenteissa jo niin pitkään, ettei sitä ollut mahdollista pelastaa.

Palo eteni myös taloa ympäröivään kuivaan maastoon voimakkaan tuulen edesauttamana ja aiheutti noin kahden hehtaarin laajuisen maastopalon.

Kello 19.15 aikaan oli palo hallinnassa, joskin jälkisammutuksen arveltiin kestävän vielä useita tunteja.

Henkilövahinkoja ei ole sattunut. Hämeen poliisi tutkii syttymissyytä.

Sammutustyöhön hälytettiin yksiköitä Kanta-Hämeen lisäksi myös Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta, yhteensä noin 40 henkeä. HäSa

Päivän lehti

22.10.2020

Fingerpori

comic