Kanta-Häme

Omistaja pelasti navettansa liekeiltä lunta heittelemällä

Omistajan ripeä toiminta pelasti ison navettarakennuksen tulipalolta maanantaina aamupäivällä Hattulan Retulassa.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Juhani Sudenmaan mukaan palo sai alkunsa vanhan navetan alakerrassa säilytetystä autosta, jota oli yritetty pitää lämpimänä siirrettävällä sähkölämmittimellä.

Palo havaittiin heti tuoreeltaan, kun lämmittimen tuhoutuminen aiheutti sulakkeiden palamisen päärakennuksessa. Asiaa ihmettelemään lähteneet talon isäntä ja hänen apunaan ollut tuttava huomasivat navetasta nousevan savun.

Lunta liekkeihin heittelemällä he saivat estettyä palon leviämisen navetan puisiin seiniin ja välipohjaan. Palokunnan tehtäväksi jäi lopulta vain liekehtivän auton sammuttaminen.

– Kyllä voidaan sanoa, että lumen kantaminen pelasti rakennuksen, palomestari Sudenmaa sanoo.

Noin kymmenvuotias henkilöauto tuhoutui palossa. Navetta kärsi palomestarin mukaan vain savuvaurioita. (HäSa)