Kanta-Häme

Onko luistimet jo teroitettu? Keskiviikkona luistellaan!

Ice Skating Tour feat. Koko Suomi luistelee -kiertue laittaa Hämeenlinnan luistimille keskiviikkona 1. helmikuuta.

Luistelukiertue liikuttaa koululaisia aamupäivällä, ja illalla ohjaajat innostavat koko perhettä jääliikuntaan maksuttomassa luistelutapahtumassa Pullerin kentällä.

Koululaisille on luvassa erilainen liikuntatunti, jonka teemana ovat hauskuus ja yrittäminen. 

Ohjaajien kannustamana koululaiset pääsevät testaamaan luistelutaitoja muun muassa hokkari- ja limbokisassa.

Iltatapahtuma on kaikille avoin perheiden yhteinen luisteluilta.

Kiertueohjaajat liikuttavat perheitä muun muassa luisteluvalssin ja luisteludiscon merkeissä. Rytmiä iloiseen luistelumenoon antaa Dj Music. Perheen pienimpiä kannustavat luistelun pariin Onni Orava ja Apsi Apina. Hien pintaan saa viimeistään 30 minuutin kuntoluistelussa.

Mukaan pääsevät myös pienimmät luistelijat, kun Hämeenlinnan Taitoluistelijat -seuran ohjaajat tuovat jäälle uudenlaisen, perheille suunnatun Luistele mun kaa -jääseikkailun. 

Kuvitteellinen matka Suomen ympäri tutustuttaa lapset ja aikuiset hauskasti luistelun alkeisiin. Yhteinen kokemus rohkaisee aikuisia tukemaan lastensa luistelun opettelua ohjaajilta saatujen vinkkien välityksellä myös tapahtuman jälkeen.

Luistinlainaamo tarjoaa kypärät ja luistimet lainaan tapahtuman ajaksi, jos omia välineitä ei vielä löydy. 

Ice Skating Tour feat. Koko Suomi Luistelee -kiertue järjestetään yhteistyössä Hämeenlinnan liikuntatoimen ja koulujen kanssa. Toteutuksesta vastaavat Luisteluliiton ja Taitoluisteluliiton ammattitapahtumaohjaajat. 

Aikataulu 1.2. 
Koululaisluistelu Pullerin kentällä keskiviikkona 1.2. kello 9-14 ja Koko perheen luisteluilta kello 18–20.