Kanta-Häme

Onko puutarhajätteen vienti Rahkoilaan yhä maksullista?

Hattulassa äimisteltiin viime keväänä sitä, että puutarhajätteen vienti Rahkoilan maankaatopaikalle oli muuttunut maksulliseksi. Ihmetystä ei tosin herättänyt niinkään maksullisuus, vaan se, että maksu piti hoitaa etukäteen ja jätteet sai tuoda maankaatopaikalle vain maksukuittia vastaan.

Miten puutarhajätteen vastaanotto hoidetaan Rahkoilan maankaatopaikalla nyt syksyllä, Hattulan rakennuspäällikkö Juhani Järvinen?

– Jatkamme siitä, mihin keväällä jäätiin. Tekninen lautakuntahan päätti keväällä, että puutarhajätteen tuonnista peritään maksu, ja systeemi on ennallaan. Hintoja tosin on hieman muutettu. Pienkuorman eli alle kahden kuution lastin tuonti maksaa edelleen 8 euroa, mutta suurten lastien hintaa on pudotettu niin, että maksu on linjassa Karanojan kaatopaikan hintojen kanssa.

Maksusysteemiä pidettiin keväällä hankalana. Onko siihen tullut muutoksia?

– Keväällä maksun pystyi maksamaan vain käteisellä Juteinitalon palvelupisteessä. Nyt maksupaikkoja on lisätty, eli käteisellä voi maksaa myös Pappilanniemessä kunnanviraston aulapalvelussa. Lisäksi maksun voi maksaa myös verkkopankissa, kunhan tulostaa kuitin mukaansa.

– Kunnan verkkosivulla on ohjeet maksamisesta ja lisäksi palvelupisteiden aukioloajat ja verkkopankin tilinumero. Samoin siellä on puutarhajätteen vastaanottoajat.

Miksei maksua voi maksaa paikan päällä jätteiden tuonnin yhteydessä?

– Jätteen vastaanottajien olisi hankalaa hoitaa kassaa ja käteistä rahaa. Siihen ei ole haluttu mennä.

Tuotiinko Rahkoilan maankaatopaikalle viime keväänä vähemmän puutarhajätettä kuin aiempina vuosina?

– Meillä ei ole varsinaista seurantaa asiasta, mutta risujen haketusta hoitava henkilö kertoi, että ainakin haketettavaa tuli jonkin verran vähemmän kuin ennen. (HäSa)