Kanta-Häme

Onni löytyi, kun uuhi istahti syliin

Kilometrin päässä Lammin keskustasta sijaitsee pieni tila, jota kehtaa nykyisten maataloustukien valossa juuri ja juuri tilaksi kutsua.

Ainuttakaan maatalouskonetta ei piharakennuksista löydy, ei edes traktoria. Silti seitsemän peltohehtaarin tilalla on laiduntanut heinäkuun puolivälistä lähtien 35 lammasta.

Emäntä, lampuriksi vastikään valmistunut Hertta Heinonen sai monenlaisin sanankääntein perustella koneistolle, miksi hänelle pitäisi myöntää nuoren viljelijän tukea. Hakemukset tulivat hylsyinä takaisin, kunnes lopulta tärppäsi.

Kangertelun syynä olivat tilan pieni koko ja vähäiset investoinnit, mutta myös se, että Heinonen aikoo myydä tilalla tuotetun lihan suoraan kuluttajalle.

– Sitä ei oikein pidetä bisneksenä.

Nyt on Heinonen maanviljelijäksi tunnustettu. Tuilla ei kuitenkaan tilaa pyöritetä, niin pieneksi ne Lampaanmaan luomutilalla jäävät.

– Mies käy tilan ulkopuolella töissä ja rahoittaa harrastuksen, Heinonen nauraa.

Koira näytti oikean suunnan

Pääjärventien varrella sijaitsevalla laitumella laiduntaa sulassa sovussa suomenlampaita ja norjalaisia rygjia.

– Suomenlampaat ovat kuin yksiaivoinen varpusparvi; kun yksi tekee jotain, seuraavat muut perässä.

Norjalaisserkut ovat omatoimisempia. Yhtä kaikki, lihaa ja villaa niistä kaikista saadaan.

Lammaslauman ympärillä touhuaa isännän elkein kaksivuotias bordercollie Pöysti. Lampaat ovat olleet tilalla vasta vähän aikaa, ja alusta lähtien on Pöysti käynyt rakentamassa kaitsettaviinsa luottamusta. Johtajauuhi Mokan kanssa tingitään vielä kaapin paikasta.

Oikeastaan on täysin Pöystin ansiota, että Hertta Heinosesta tuli lampuri.

Takana oli kymmenen vuoden opiskelu- ja työputki Kuopion yliopistossa, kolmen eri tutkinnon tekoa terveystieteiden alalta sekä yhteensä 16 eripituista työsopimusta yliopiston kanssa. Toisen lapsen syntymän jälkeen ahdistus kasvoi. Akateeminen maailma työnsi pois luotaan, into puuttui.

– Ryhdyin opiskelemaan, ja tein toista graduani työn merkityksestä. Minua viehätti ajatus siitä, että on oikeasti ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat työstään, kokevat sen merkitykselliseksi.

Kun työ tuli likelle

Sitten perheeseen muutti Pöysti. Koira, johon 12-viikkoisena eivät päteneet mitkään koirakirjojen lait. Pöysti ei perustanut tottelevaisuuskoulutuksesta, ei suostunut ottamaan edes herkkupalkintoa vastaan. Pöysti vain paimensi, se seurasi vaistoaan.

– Löytyi onneksi paimenkoirakouluttaja, joka sanoi, että tuo koira lampaille. Minä vein, ja tämä kouluttaja opetti meidät alkuun.

Hertta Heinonen seurasi vierestä, miten koiran elämä muuttui, kun se pääsi toteuttamaan itseään. Paimentaminen on koiralle kaikki kaikessa, työ itsessään palkinto. Rangaistuksena ylimääräisestä häsläämisestä toimii se, että koira otetaan hetkeksi työstä sivuun.

– Mietin, että minäkin haluan tehdä tuota! Työtä, johon on intohimo. Kymmenen vuotta olin käyttänyt työtä välineenä, tehnyt duunia opintoviikkojen takia.

Niin Heinonen hakeutui opiskelemaan maanviljelijän perustutkintoa ja erikoistui lopulta lampuriksi.

Jo opiskeluaikana Heinonen tiesi tehneensä oikean ratkaisun. Kun uupunut satakiloinen uuhi lysähti voimattomana karitsoimisessa avustaneen Heinosen syliin, tunsi tämä olevansa onnellisempi kuin koskaan.

Ajatus ei selkene päätä hakkaamalla

– Jos tulee sellainen fiilis, etteivät asiat suju ja ahdistaa, on parempi antaa kaiken olla hetken aikaa, Sitten yleensä tapahtuu jotain, ja asiat alkavat viedä johonkin suuntaan. Jos päätään vain hakkaa seinään, sitä hakkaamista kyllä riittää.

Tämän logiikan mukaisesti Heinosen nelihenkinen perhe lopulta Lammille ajautuikin. Miehen kanssa oli pitkään pyöritelty ajatusta lampaiden hankkimisesta.

Jossain vaiheessa miehelle valkeni, että vaimo halusi kasvattaa pääluvun sataan kappaleseen ja tehdä lampaista itselleen elinkeinon. Miehelle olisi riittänyt muutama lammas, ihan harrastusmielessä.

– Älytön riitahan siitä sitten tuli. Mies oli ajatellut, että Keski-Suomessa vain muutetaan pikkuisen syrjemmälle ja otetaan eläimet, Heinonen tunnustaa.

Mutta eihän Muuramen seuduilta sopivia tilojakaan löytynyt. Yllättäen asiat alkoivat kuitenkin pudota paikoilleen. Lammilla sijainnut ja miehen suvun hallussa ollut vanha tila osoittautui tarkoitukseen sopivaksi, ja kun miehen työpaikkakin vielä siirtyi Tampereelle, oli päätös selvä: Heinoset muuttaisivat Hämeeseen.

Kirjat on siirretty virallisesti heinäkuun alusta Hämeenlinnaan ja pihapiirissä seisovaa parisataavuotiasta hirsitaloa remontoidaan perheen kodiksi.

Lampaiden ja Pöystin lisäksi tilalla pyörii toinenkin koira, australialainen koolie Meena. Pihapiiriin on rakennettu aitaukset lasten kaniineille, ja Mannerheim-kukko päivystää pihassa kahden rouvansa, Irman ja Armin kanssa. Lähiaikoina väkimäärä vielä lisääntyy, kun tilalle muuttaa kolme vuohta. (HäSa)

Päivän lehti

1.6.2020