Kanta-Häme

Onniselle uusi tukkumyymälä

Onninen saa tukkumyymälälleen uudet lähes 2 000 neliön tilat Hämeenlinnan Kaurialaan. Myymälän nykyiset runsaan 900 neliön tilat jäävät sen varastoksi.

Onnisen uudet tilat rakentaa sen omistajayhtiö Onvest. Sen uudisrakennukselle myönnettiin rakennuslupa tällä viikolla.

– Olemme jo pitkään hakeneet nykyistä suurempia tiloja. Saamme nyt yli kaksi kertaa entistä isommat tilat. Sen lisäksi saamme lisää tilaa piha-alueelle, Onnisen Hämeenlinnan myyntiryhmän päällikkö Mika Haapanen sanoo.

Uudisrakennuksen tieltä on purettu jo kaksi pienehköä vanhaa rakennusta. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa nopeasti.

– Avaamme uuden myymälän syksyllä 2014, Haapanen ilmoittaa.

Onnisen myymälässä on runsaat kymmenen työntekijää. Yritys aikoo kasvattaa myös työntekijöiden määrää Hämeenlinnassa. (HäSa)