Kanta-Häme

Oodi jalolle nuukuudelle

Perunamaa, kuokka ja mielensäpahoittaja, joka niin mielensä pahoitti siitä, että ajat muuttuvat.

Syyskuun 5. päivänä ensi-iltaan astuva Mielensäpahoittaja alkaa kohtauksesta, jossa jäistä perunamaata täydellä tarmolla kääntävä mielensäpahoittaja katkaisee jalkansa ja joutuu muuttamaan poikansa ja miniänsä luo.

Miniän suurta, modernia kiviomakotitaloa ei lämmitetä normaaleilla sähköpattereilla, vaan maalämmöllä. Kynttilät tuoksuvat laventelilta, televisiosta katsotaan muutakin kuin uutisia ja kahvin sijaan tarjotaan eteläamerikkalaista matea.

Oma poika taas on vuosikausia opiskellut hipsterihumanisti, joka ei osaa kaataa edes puuta moottorisahalla ja antaa vaimon tuoda leivän pöytään.

Mielensäpahoittaja kaipaa aikaa, jolloin sukset olivat puuta, miehet terästä ja naiset ruista.

Kun palelsi, lähdettiin hiihtolenkille, ja kun hymyiltiin, se tehtiin rehellisesti eli riittävän harvoin.

Monologeista käsikirjoitukseksi

Elokuva pohjautuu Tuomas Kyrön kirjoihin, jotka kirjailija koosti Yleisradiolle tilaustyönä kirjoittamistaan monologeista. Monologeissa ympäröivä maailmaa havainnoi jupiseva vanha jäärä, joka toivoo isänpäivälahjaksi villasukkia ja korttiin tekstiä: tavallinen riittää.

– Palkkio oli tuolloin muistaakseni 1 400 euroa. Silloin tuumasin, että saahan sillä vähän metvurstia leivän päälle, Kyrö kertoo ja virnistää.

Elokuvan pääosaa näyttelee Antti Litja, sama mies, joka valittiin myös kuunnelmien ääneksi.

Keskeiset konfliktit, kuten isä-poika-suhde, sukupolvien välinen kuilu ja rakkauskiemurat, olivat valmiina jo olemassa, mutta Dome Karukosken mukaan yksinpuheluiden kuvittaminen oli projektissa haastavinta.

Muutakin kuin kuolema

Ainekset käsikirjoitukseen olivat siis jo olemassa, kun Karukoski päätti toteuttaa oman isänsä toiveen tehdä välillä elokuva isän sukupolvesta. Päähenkilössä hän kertoo näkevänsä omaa isäänsä, joka närkästyy ainakin silloin, kun iltauutiset jäävät väliin.

– Isäni ikäisistä ei ole juuri tehty elokuvia, sillä ajattelemme helposti, että silloin elokuvan tulisi tavalla tai toisella käsitellä kuolemaa. Mielensäpahoittaja ei ole pelkkä vanhus, vaan aktiivinen kansalainen, Karukoski sanoo.

Kyrö taas kertoo näkevänsä päähenkilössä kaikuja omista isovanhemmistaan.

– Kesälomamatkoja leimasi tietynlainen jalo nuukuus. Jos Airam kahveineen oli jäänyt kyydistä pois, emme siltikään pysähtyneet yhdelläkään huoltoasemalla ennen määränpäätä. Kahvit juotiin sitten vasta kotona.

Samastumispintaa myös nuorille

Sukupolvien välinen kuilu tulee riipaisevan selkeästi esiin viimeistään silloin, kun vanha mies kävelee halki Helsingin keskustan sairaalaan. Sairaalassa hän itte taantuu vanhukseksi, joka pistelee suolatonta sairaalaruokaa suuhunsa mukisematta.

Vaikka päähenkilö onkin jo reippaasti eläkeiän ylittänyt, ovat kirjat keränneet runsaasti myös parikymppistä lukijakuntaa.

Käsikirjoittajakaksikko Kyrö ja Karukoski uskookin, että elokuvasta löytyy samastumiskohtia kenelle tahansa isälle tai pojalle.

Kyrö kuitenkin kertoo tunnistavansa oman tekstinsä.

– Yhtään ei hävetä! Mielensäpahoittaja ei ole erityisesti juuri kirja, näytelmä tai elokuva. Se on ennen kaikkea hahmo. (HäSa)