Kanta-Häme

Opettamisen perustana raakalauta ja rakkaus

– Raakalauta on hirveän hyvä metafora, sanoo Isto Turpeinen.

Niin on, mutta myös tulkinnallinen. Puun työstäjälle se on materiaalia, jota muokataan oman mielen mukaan. Tanssinopettajalle jotakin muuta.

– Talonrakentamisessa raakalaudasta tehdään kehikko, jonka päälle kaikki rakentuu. Jos puhutaan kasvattajasta, raakalaudan tehtävänä on luoda puitteet kasvamaan saattamisella ja kehys, josta lähdetään eteenpäin.

Turpeisen väitöstutkimuksen nimi on Raakalautaa ja rakkautta. Kolme sommitelmaa oman elämän tanssista. Se tarkastetaan ensi lauantaina Teatterikorkeakoululla Helsingissä.

Raakalauta on ollut Turpeisen työtapa jo vuosikymmeniä, ja kehittämänsä käsitteen leima kulkee hänen mukanaan itsestäänselvyytenä.

– Yhtä hyvin voimme puhua kokemuksellisesta oppimisesta, jossa lähtökohtana on toiminta.

Turpeista ei myöskään häiritse, että hänet mielletään poikien tanssinopettajaksi, vaikka tälläkin hetkellä suurin osa hänen oppilaistaan on naisia.

– Taiteen perusopetuksen oppilaista yhdeksän kymmenestä on tyttöjä, mikä on kamalan sääli. En ota tytöiltä mitään pois, mutta miehen kokemusmaailman kannalta olisi hyvä harrastaa taiteita.

– Poikalapsen herkkyyttä ei tarvitse banalisoida viihteellisesti. Se on olemassa siellä, hän lisää painokkaasti.

Turpeinen uskoo, että yksi syy poikien ja tanssin ongelmalliseen suhteeseen voi olla opetuksen eetoksen ja oppijoiden elämismaailman välinen kuilu. Toisien sanoen oppilas ja opetus eivät kohtaa.

– Tämä maailma on muuttunut ihan älyttömästi. Onko vähän jähmeä koulu pysynyt siinä mukana?

– Ja tästä päästään toiseen avainsanaan, rakkauteen. Ihmisyyden perusta ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään. Miten usein me unohdammekaan tämän henkisyyden merkityksen opetustilanteessa?

Pitkän linjan tanssipedagogilla ei ole taskut pullollaan helppoja käytännön kikkoja, joilla lapset saadaan innostumaan tanssinopiskelusta tai pojat jatkamaan harrastusta vielä teini-ikäisinäkin. Oppilaat on kohdattava sellaisina kuin he ovat, vaikka ryhmä koostuisi tusinasta 5-vuotiaasta pojasta.

– Vaikka me toimimme koko ajan, jaksan olla kärsivällinen ja odottaa yksittäisen oppilaan suhteen, että me löydämme sen yhteisen jaettavan kokemuksen. Mitään taitoa tai oppimista ei kehkeydy, jos yhteistä kosketuspintaa ei löydy.

Turpeinen sanoo, että työtapana raakalauta vaatii opettajalta paljon. Katsomisen sijasta pitäisi nähdä.

– Eivät kaikki pojat tykkää seikkailla ja olla sankareita. Joku ei halua koskaan olla eturivissä vaan aina takavasemmalla. Siitä huolimatta hän joraa aikuisenakin työpajassa kaksi kertaa viikossa. Tämä on sitä herkkyyden näkemistä. HÄSA

Päivän lehti

9.4.2020