Kanta-Häme

Opiskelijalippuja ja edullisempia asuntoja

Lääkäripalvelut kun saisi kouluille nykyistä paremmin, tarjolle tulisi edullisempia asuntoja, julkinen liikenne sujuvoittuisi ja matkat voisi maksaa opiskelijahinnalla – niin johan Hämeenlinna toimisi mainiosti.

Ja jos keskusta muuttuisi ”aktiivisemmaksi”.

– Esimerkiksi kesäisin Wanajafestival on ainoa, mitä odottaa, sanoo kolmisen vuotta Hämeenlinnassa asunut ja niistä vuoden Hämeen ammattikorkeakoulussa Hamkissa opiskellut Maija Ahtinen.

Torstai-iltana Hämeenlinnan tori virkistyi suorastaan hätkähdyttävän aktiiviseksi, sillä Hamkin opiskelijakunnan Hamkon järjestämä lukuvuoden Alkupamaus käynnistyi torilta. Samoihin aikoihin toisella puolella toria viriteltiin Sibelius-fantasian valoja, ja Raatihuoneessa aloiteltiin konserttia.

– Keskusta-alue voisi vähän nuorentua. Täällä tarvittaisiin lisää nuorekkaita aktiviteetteja, säestävät ensimmäistä syksyään Hämeenlinnassa viettävät Mia Varvi ja Eeva-Maria Viik – ja koko heidän torstai-illan Ryöminki-joukkueensa Hämpton’s beibet.

”Tuntuu olevan kaikki kohdillaan”

Se, miten eläväiseltä ja toimivalta opiskelukaupungilta Hämeenlinna vaikuttaa, riippuu aikaperspektiivistä ja siitä, mistä opiskelijat tulevat. Tamperelaiset ja pääkaupunkiseudulta tulevat voivat pitää kaupunkia hiljaisena.

Juuri Oulusta Hämeenlinnaan muuttanut terveydenhoitajaopiskelija Sami Stenius katsoo, että uudessa kotikaupungissa ”tuntuu olevan kaikki kohdillaan”. Rovaniemeläisen Eeva-Maria Viikin mielestä Hämeenlinna on ”oikein hyvä”.

Mutta mikä sitten ei ole kohdillaan? Maija Ahtista harmittaa asuntojen kalleus.

– Opiskelijalla ei kauheasti ole varaa, jos ei ota lainaa.

Mia Varvi listaa pyörätiet ja bussit.

– Pääkaupunkiseudusta saisi ottaa mallia siinä, että joukkoliikenteessä saisi olla opiskelija-alennus. Liput ovat kalliita, ja bussit kulkevat huonosti.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: Hamkon puheenjohtajan Riku Kemppisen mukaan kaupunki on kehittynyt parin viime vuoden aikana ainakin siinä, että päättäjät kuuntelevat opiskelijoita aiempaa tarkemmalla korvalla.

– Opiskelijat ovat myös alkaneet aikaisempaa enemmän liikkua kaupungilla.

Lääkärit eivät nyt näy

Hämeenlinnan päättäjät ovat viime vuosina oppineet ainakin sen, etteivät oppilaitokset toimi itsestäänselvästi Hämeenlinnassa.

– Hamkista kannattaa pitää kiinni, tietää Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Hamkin yhtymävaltuustossa istuva Sari Rautio (kok.).

– Kaupunki olisi paljon kuolleempi ilman opiskelijoita. He ovat tärkeä asukasryhmä, jonka pitäisi näkyä kaupungilla enemmänkin.

Raution mukaan muun muassa terveyspalveluita on pohdittu, ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS saattaa rantautua Hämeenlinnaan.

Riku Kemppinen ei hetkahda tästä uutisesta.

– Sisältö painaa enemmän kuin se, kuka palvelut järjestää.

Tällä hetkellä Kemppinen peräänkuuluttaa lääkärien ja terveydenhoitajien tiiviimpää paikallaoloa itse oppilaitoksissa.

– Jostain syystä he ovat lyhyempiä aikoja isommassa Visamäessä kuin Lahdensivulla.

Opiskelijat mukaan suunnitteluun

Rautio listaa opiskelijoihin suoraan vaikuttaviksi asioiksi opiskelijoiden saaman lainantakauksen ja Visamäen alueen kaavoituksen.

– Visamäestä tulee oikea kaupunginosa.

Rautio myöntää, että muun muassa joukkoliikenteessä ja pyöräteissä olisi kehittämisen varaa.

Hän toivoo, että esimerkiksi kaupungin järjestämät työharjoittelupaikat johtaisivat pysyviin töihin, ja tuhansista nuorista aikuisista edes osa jäisi valmistuttuaan Hämeenlinnaan.

– Toivomme opiskelijoiden tulevan mukaan muun muassa Engelinrannan suunnitteluun.

Riku Kemppinen odottaa moottoritien katteen lisäävän elämää kaupungin keskustassa. Liiketalouden opiskelija on myös sitä mieltä, että Sunny Car Centerin kaltaiset hankkeet elävöittäisivät kaupunkia niin, että se vaikuttaisi opiskelijoihinkin. (HäSa)

Päivän lehti

22.1.2020