Kanta-Häme

Oppilaan ahaa-elämys saa hyvälle mielelle

Mihin keskikohta on hävinnyt? Ennen koulussa oli vähän erittäin hyviä ja vähän huonoja oppilaita, mutta suurin osa oli keskitason oppilaita.

Keskitason oppilaiden häviämistä ihmettelee Marja-Leena Mahlamäki, jonka viimeinen työpäivä Turengin yhteiskoulun ja lukion rehtorina on tänään.

– Nyt on tosi hyviä oppilaita ja sitten niitä…

Mahlamäki jää miettimään oikeaa sanaa. Hän ei selvästikään halua puhua huonoista oppilaista.

– On hyviä, ja niitä, joille pitää räätälöidä opetusta, hän muotoilee.

Opettaja tasapainoilee

Opettaja joutuu siten tasapainoilemaan hyvien ja niiden ei-hyvien oppilaiden välillä.

– Siihen on pyrittävä, että kaikki oppivat jotakin. Jos kaikki menee yli hilseen, oppilaalta menee motivaatio.

Tässä asiassa Mahlamäki sanoo itse muuttuneensa.

– Nuorena opettajana oli tärkeintä, että noudatan opetussuunnitelmaa mahdollisimman tarkoin. Mutta aika pian tuli tärkeämmäksi se, mitä lapset oppivat.

Virikkeitä on jo liikaa

Mistä sitten johtuu se, ettei sitä keskikohtaa enää ole?

Mahlamäki arvelee, että ainakin yksi syy on virikkeiden suuri määrä.

– Se, miten monet virikkeet ohjaavat lapsen mieltä. Niillä voi olla taannuttava vaikutus kehitykseen.

– Virikkeiden tulva voi vaikuttaa siihen, että lapsen mieli ei jää askartelemaan epäselväksi jääneen asian kanssa. Ahaa-elämys jää saavuttamatta.

Myös se asia on muuttunut, miten lapset ja nuoret sietävät vastoinkäymisiä ja keskeneräisyyttä.

Lapsen opittava häviämäänkin

– Kaikki mulle heti nyt -asenne kyllä näkyy joka puolella. Kuitenkin juuri keskeneräisyyden sietokykyä ihminen tarvitsee. Vaikka ei pystyisi ennustamaan miten asia menee, ihmisen pitäisi pystyä jatkamaan työtä ja etsimään polkuja.

– Omia lapsiani opetin kestämään vastoinkäymisiä kortti- ja lautapelien avulla. Pidin huolta, että lapsi oppii myös häviämään.

Mahlamäen mukaan on aika yleistä, että lapsi lyö hanskat tiskiin heti, kun ei tajua jotakin tai jos on epäonnistunut jossakin.

– Heti tulee tokaisu, että mä en osaa. Mutta lapsenkin pitää ymmärtää, ettei aina voi onnistua. Ei epäonnistumisen tarvitse olla maailmanloppu.

Ahaa-elämys vie eteenpäin

Mahlamäki kertoo, että opettajana hän on saanut hyvän mielen aina, kun joku oppilaista on saanut ahaa-elämyksen. Kun on päässyt oppilaan tai ryhmän kanssa eteenpäin.

– Juuri siihen opettajan tulisi pyrkiä: että lapset onnistuisivat saamaan ahaa-elämyksiä.

Mahlamäki kertoo olevansa kutsumusopettaja. Hänestä on vahinko, että rehtorina työskennellessään hän ei ole viime vuosina voinut juurikaan opettaa.

– Olen vain sijaistanut poissaolevia opettajia.

Hän sanoo, että olisi ollut epäreilua oppilaita kohtaan, jos rehtori toimisi varsinaisena opettajana.

– Rehtorin työ on kuitenkin niin hektistä. Pääni olisi kuitenkin muualla kuin tunnilla.

Itsenäistä opiskelua

Opettajien sijaistaminen ei tarkoita, että rehtori pitäisi kokonaisia oppitunteja. Ei, vaan hän vain käynnistää tunnit.

On aika yleistä, että muutama opettaja on poissa koulusta. Usein poissaolot ovat etukäteen tiedossa ja johtuvat esimerkiksi koulutuksesta. Silloin opettaja on suunnitellut tunnit ja tehtävät etukäteen.

Kesken haastattelunkin rehtori pomppaa ylös ja lähtee johdattamaan lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilaat psykologian tunnille. Hän käynnistää videotykin ja asettaa sille opettajan laatiman tekstin tehtävineen.

Muuta ei tarvita. Rehtori palaa kansliaansa ja luokka jää puurtamaan tehtävänsä parissa.

– Se tässä on vahinko, etten opi kunnolla tuntemaan oppilaita. Se tavoite minulla on kuitenkin aina ollut, että lakittaessani ylioppilaan tiedän, kenet lakitan.

Viimeinen päivänavaus

Kesäkuussa Mahlamäki lakitti viimeiset ylioppilaansa.

– En päästänyt sitä asiaa ollenkaan mieleeni. Minulla tunteet nousevat pintaan niin helposti.

Mahlamäki sanookin, että on hyvä, että viimeisenä työpäivänään hän puhuu vain päivänavauksessa. Muu ohjelma on kokonaan muiden käsissä.

Rehtori kaivaa nenäliinan esiin, kun hän puhuu viimeisestä työpäivästään. Odotettavissa lienee tunteellinen päivänavaus. (HäSa)