Kanta-Häme

Ortodoksinen kirkko voi jäädä purkamatta

Erottajakadulla sijaitseva ortodoksinen kirkko saattaa jäädä niille sijoilleen vielä pitkäksi aikaa.

Purettavaksi kaavailtu kirkko ei ole nimittäin saanut Museovirastolta myönteistä purkupäätöstä. Hämeenlinnan ortodoksinen seurakunta pyrkii vielä neuvottelemaan

– Tilanne on tällä hetkellä se, että käymme maanantaina neuvotteluja asiasta vielä Museoviraston, ely-keskuksen ja kaupungin kanssa. Helsingin metropoliitta Ambrosius tulee myös paikalle, Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Aroma kertoo.

Hämeenlinnan ortodoksinen kirkko ei ole suojeltu kohde, eikä sitä lueta valtakunnallisesti merkittävien rakennusympäristöjen piiriin.

Asemakaava-alueella purkaminen on kuitenkin luvanvaraista, ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaan purkaminen ei saa hävittää ympäristöön sisältyviä perinne- tai kauneusarvoja.

– Tämäntyylisiä 1960-luvun ortodoksikirkkoja ei ole muualla Suomessa, mutta tämä ei valitettavasti palvele meidän tarkoituksiamme, Aroma toteaa.

Kirkossa sädesientä ja hometta

Nykyinen ortodoksinen kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1962. Seurakunta haluaisi korvata arkkitehti Mika Ernon suunnitteleman 200-neliöisen kirkon rakennuksella, johon ortodoksit saisivat yhdistettyä kaikki toimitilansa.

Tällä hetkellä kirkkoherranvirasto toimii muutaman sadan metrin päässä Matti Alangon kadulla. Ortodoksisen seurakunnan suunnittelema uudiskohde olisi noin 300 neliömetrin suuruinen.

– Nykyinen rakennus ei näytä ortodoksiselta muualta kuin sisältä. Ulkoa tämä on kuin paloasema, kuten jotkut seurakuntalaisemme sanovat, Aroma sanoo.

Rakennuskustannusten on arvioitu olevan noin miljoona euroa.

Uuden kohteen puolesta puhuu myös kirkon kunto: rakennuksessa on sekä hometta että sädesientä. Aroman mukaan Museoviraston negatiivinen kanta on tavoittanut heidät vastikään, joten vaihtoehdot ovat vielä auki.

– Onhan tätä jo viiden vuoden ajan mietitty. Olemme pohtineet, että rakentaisimme tähän jotain lisää ja säästäisimme vanhaa, mutta se olisi 2–3 kertaa kalliimpaa kuin uuden rakentaminen. Ei siinä olisi mitään järkeä, hän sanoo.

Rakentavassa hengessä

Ortodoksisella seurakunnalla on uutta rakennusta varten piirustukset ja suunnitelmat valmiina.

Helsingin metropoliitta Ambrosius on hyväksynyt hankkeen, mutta ortodoksisen kirkon kirkollishallitukseen päätös voidaan viedä vasta, kun purkulupa on kunnossa.

Kirkkoherra Markku Aroman mukaan seurakuntalaiset eivät ymmärrä purkamisen kieltoa. Hän kuitenkin toivoo, että kohteessa päästäisiin sopuun. Maanantaisella neuvottelulla on suuri painoarvo.

– Toivomme, että Museovirasto ottaisi meidän näkökulmamme huomioon, ja että pääsisimme asiassa sopuisasti eteenpäin, hän toteaa.

Hämeen Sanomat ei tavoittanut sunnuntaina Museoviraston tai kaupungin rakennusvalvonnan vastaavia virkamiehiä. (HäSa)