Kanta-Häme

Osa seksuaalirikoksista olisi ehkäistävissä

Mies voisi olla kuka tahansa. Hiukset on leikattu siististi, olemus on rauhallinen ja keskustelu soljuu sujuvasti. Vain vaatteet paljastavat, että nyt ei olla tekemisissä kenen tahansa kanssa.
 
Tässä jutussa miestä kutsutaan Mauriksi. Mies on tarkka. Hän haluaa tietää, käyttääkö toimittaja haastatteluaineistoa muuta tarkoitusta kuin tätä juttua varten. Hän haluaa myös tietää, millaisena juttu julkaistaan verkossa.
 
Epäluulolle on syynsä. Vangit eivät halua paljastaa itsestään tai tekemistään liikaa. He tietävät, miten helppoa pienten yksityiskohtien perusteella on selvittää, kuka on kyseessä.
 
Mauri, kuten muutkin tällä Riihimäen vankilan STOP-osastolla istuvista, on saanut tuomion seksuaalirikoksista. Maurin uhrit ovat olleet alaikäisiä ja hyväksikäyttö on tapahtunut pääasiassa netissä.
 
Mauri on yksi niistä yli 200 vangista, jotka ovat osallistuneet Riihimäen vankilassa järjestettävään ja seksuaalirikollisille tarkoitettuun STOP-ohjelmaan.
 
Ohjelma on kehitetty miehille, joita suurin osa seksuaalirikollisista on. Muuten seksuaalirikollisten osastolla tuomiotaan suorittava joukko on varsin heterogeeninen.
 
– Ikäjakauma on 18 vuodesta 64:ään. Joukossa on ihmisiä kaikenlaisista taustoista. Netti korostuu nykyaikana. Namusetä ala-asteen nurkalla alkaa olla aika harvinaista, STOP-ohjelmassa työskentelevä ohjaaja Anu Siira sanoo.
 
Seksuaalirikollisten joukossa on pedofiilejä, lasten hyväksikäyttäjiä, mutta myös niitä, joilla uhrit ovat olleet aikuisia.
 
Mikä sitten tekee ihmisestä seksuaalirikollisen?
 
– Fantasiat itsessään eivät ole rikollisia eikä niissä ole mitään rikollista. Mutta jos fantasiat alkavat hallita elämää, pitää huolestua, Anu Siira sanoo.
 
– Fantasian avulla voi ruokkia itseään ja madaltaa kynnystä lähteä toteuttamaan mielihalujaan. Oleellista on, ettei lähde omassa mielessään turistiksi, vaan pitäisi kyetä suuntaamaan mielenkiinto muualle, sanoo STOP-ohjelman vastuuvetäjä, psykologi Heikki Takkunen.
 
STOP-ohjelmaan pääsevät lähinnä pidempiä tuomioita saaneet seksuaalirikolliset, sillä osallistuminen edellyttää, että vankeusaikaa on jäljellä vähintään kahdeksan kuukautta.
 
Ohjelmassa on mukana kerrallaan 7–8 vankia. Asioita puidaan ryhmätapaamisissa, ja ohjelmaan hakeudutaan itse.
 
Mauri sanoo olevansa mukana siksi, että hänelle tehtiin hyvä tarjous.
 
– Suhtauduin alussa tähän todella negatiivisesti. Ajatus ryhmämuotoisesta terapiasta ja Riihimäen vankilan maine saivat viimeisetkin ihokarvat pystyyn. Tarjous – jos haluat päästä lomille, menet kurssille – oli kuitenkin niin hyvä, ettei siitä voinut kieltäytyä. Kun asiasta ryhdyttiin puhumaan ohjaajien kanssa, alkoi kurssi tuntua hyvältä ajatukselta ja prioriteetit muuttuivat.
 
Ohjelmaan valittavien vankien uusimisriski arvioidaan keskikorkeaksi tai korkeaksi. Tavoitteena on, että vangit oppivat tiedostamaan ja työstämään seksuaalirikoksiin liittyviä ajatus- ja toimintamalleja ja ymmärtävään uhrin näkökulmaa. 
 
Usein esimerkiksi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituilla ja nuoriin tyttöihin viehtymystä tuntevilla miehillä saattaa olla yksinkertaisesti hukassa käsitys siitä, millainen on aikuisen naisen ja miehen välinen suhde. He eivät kenties kykene kohtelemaan aikuisia naisia tasavertaisina kumppaneinaan, mutta kokevat olevansa samalla tasolla nuorten tyttöjen kanssa.
 
– En kysynyt ikää, saattaa olla se tavallisin puolustus, Takkunen sanoo.
 
Kokonaan oma joukkonsa ovat pedofiilit, joilla on vietinomainen halu harrastaa seksiä lasten kanssa. Pedofilia on luokiteltu sairaudeksi. 
 
Nyt, kun ohjelma on loppusuoralla ja vankeusaikaa jäljellä enää muutama kuukausi, Mauri sanoo, että ohjelmasta kieltäytyminen olisi ollut suuri virhe. Hän sanoo terapian paitsi selventäneen ajatuksiaan, myös oikaisseen ajatusvääristymiään.
 
Hän kertoo oppineensa ymmärtämään, että netissä tapahtuva hyväksikäyttö on hyväksikäyttöä siinä missä reaalimaailmassakin tapahtuvat asiat. Mauri sanoo myös oppineensa ymmärtämään millaista haittaa jo pelkkä keskustelu saattaa uhrille aiheuttaa.
 
– Se on rikollista ja siinä voi tulla traumoja, vaikka siellä (netissä) käytetään ihan nuorison keskuudessakin todella ronskia kieltä. Mutta ei se oikeuta aikuisia käyttäytymään sillä tavoin.
 
Eniten hyötyä Mauri kokee saaneensa ryhmäistunnoista ja siitä, että on kuunnellut muiden kertomuksia.
 
– Ihminen on sokea omille tekemisilleen. Oivallus syntyy, kun kuulee, miten muut ovat tehneet samoja tai samantyylisiä asioita. Siinä tulee ryhmätyöskentelyn plussa esille, mitä alussa niin kovasti vierasti.
 
Ennaltaehkäisevän työn avulla moni raiskaus voisi olla estettävissä.
 
Esimerkiksi Saksassa on saatu hyviä kokemuksia Dunkelfeld-menetelmästä. Siinä riskiryhmään kuuluvat miehet käyvät ajatuksiaan läpi ryhmäterapiassa. Suomessakin terapiamuoto on herättänyt kiinnostusta, ongelmana näyttää vain olevan rahoituksen järjestyminen.
 
STOP-ohjelmassa työskentelevien ohjaajien mukaan ennaltaehkäisevää työtä haittaa se, että asiaan perehtyneitä seksuaaliterapeutteja on maassa kovin vähän. Tietoa puuttuu myös perusterveydenhuollosta.
 
– Jotkut ovat jopa kertoneet menneensä terveyskeskukseen apua hakemaan. Vastaus on kuitenkin ollut hyvin tyrmäävä, eikä apua ole saanut, Takkunen sanoo.
 
– Ennaltaehkäisy olisi järkevää joka mielessä – jopa taloudellisesti. Tuomioprosesseineen, vankeusaikoineen ja uhrin terapioineen yhden seksuaalirikoksen kustannukset voivat nousta satoihintuhansiin euroihin, STOP-ohjaaja Jouni Purhonen huomauttaa.
 
Maurikin tunnistaa omassa taustassaan hetken, jona olisi voinut olla hyvinkin halukas ottamaan apua vastaan. Elettiin 2000-lukua, eikä Mauria ollut tuolloin vielä tuomittu teoistaan. Mauri yritti etsiä väylää lähinnä netistä, mutta ei löytänyt. Sitä, mikä toimi sykäyksenä omien ajatusten kyseenalaistamiselle, hän ei muista.
 
– Tuli vain sellainen olo, että toiminta pitää saada loppumaan.
 
– Varmasti monet miettivät hyvin tarkkaan, että uskaltavatko edes apua lähteä hakemaan. Mietitään millaisia seuraamuksia voi tulla, jos asioista puhuu – vaikka luottamuksellisestikin.
 
Mistä apua sitten pitäisi saada? Maurin mielestä paras vaihtoehto olisi, jos netistä löytyisi esimerkiksi sivusto, jossa asiasta voisi puhua ammattilaisten kanssa anonyymisti. Tärkeää olisi, että avunhakija voisi kyetä keskustelemaan asioista luottamuksellisesti.
 
– Olisi hienoa, jos jossain pystyisi selventämään esimerkiksi jonkun testin avulla, että missä mennään. Monet ovat käsittääkseni välimaastossa – ei oikein tiedetä onko ongelma ja jos on, niin minkälainen ongelma. 
 
Tietoa ja koulutusta tarvittaisiin kuitenkin muuallakin kuin perusterveydenhuollossa. Eikä ennaltaehkäisy Heikki Takkusen mukaan ole pelkästään sitä, että mahdolliset seksuaalirikolliset pyritään poimimaan massasta.
 
Mahdolliset uhrit – kun lapsista puhutaan – ovat usein vaille kodin perusturvaa ja rakkautta jääneitä tai muuten kaltoin kohdeltuja lapsia – sellaisia, jotka ovat alttiita hakemaan rakkautta ja hyväksyntää vääristä paikoista. Takkusen mukaan ennaltaehkäisevä ote tulisikin ottaa huomioon etenkin kouluterveydenhuollossa sekä lastensuojelussa.
 
Ennaltaehkäisyn puolesta puhuu vahvasti myös Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntija, psykologi Jenni Häikiö. Järjestö on tehnyt jo yli kymmenen vuotta työtä ehkäistäkseen verkossa tapahtuvaa lasten hyväksikäyttöä.
 
Järjestön sivuilla toimii nettivihjepalvelu, jonka kautta on voinut käydä vinkkaamassa verkossa näkemästään epäilyttävästä kuva-aineistosta tai muusta lapsiin liittyvästä ja epäilyttävästä toiminnasta.
 
Nyt järjestö valmistelee verkkoon laitettavaa oma-apuaineistoa niille, jotka tuntevat seksuaalista kiinnostusta lapsiin tai verkossa oleviin laittomiin lasten kuviin.
 
– Kaikkein parasta ennaltaehkäisyä on se, että verkkoon ei päätyisi lainkaan tällaista kuvamateriaalia.
 
Suomi voisi Häikiön mukaan tähyillä enemmänkin ulkomaille. Hän viittaa Saksan Dunkelfeld-ohjelmaan, mutta kertoo myös Englannissa, Ruotsissa ja Tanskassa olevan käytössä erilaisia auttavia puhelimia.
 
– Valitettavaa on, että aika usein riskiryhmään kuuluville suunnattu ennaltaehkäisevä apu nähdään jotenkin vastakkaisena uhreille tarkoitettuun apuun nähden. Mutta eiväthän ne toisiaan sulje pois.
Tässä tarvitaan hyvin monenlaisia lähestymistapoja, kyse ei ole mistään joko tai -tilanteesta.
 
Maurin tuomiosta on jäljellä joitakin kuukausia. Miehen oma tavoite on päästä kiinni normaaliin elämään ja yhteiskuntaan.
 
Mauri sanoo olevansa siinä mielessä tavallista paremmassa asemassa kuin moni muu seksuaalirikoksista tuomiotaan istuva, että hänellä on varaa maksaa vapautumisensa jälkeen terapiasta. Jatkosta onkin jo sovittu psykoterapeutin kanssa. Alussa on tarkoitus tavata viikoittain.
 
– Nämä istunnot menevät kaikki omasta pussista. Varmasti aika moni tarvitsisi tällaista tukea, mutta kenellä on vara maksaa. Terapiakokonaisuus antaa avaimet ongelman ratkaisemiseen. Terapia lähtee siitä, että ihminen itse tiedostaa, että hänellä on ongelma.
 
STOP-ohjelma on Maurin mukaan vain yksi askel pitkässä terapiaprosessissa. Hän uskoo monien vankien tarvitsevan pitkää, mahdollisesti jopa elämän mittaista tukea.
 
– Prosessia on ehdottomasti pakko jatkaa. Monesti siviilissä se nähdäkseni tyssää siihen, ettei mahdollisuuksia ole.
 
Oikeanlaisten tukimuotojen etsiminen onkin yksi STOP-ohjelman tärkeimmistä tavoitteista. Tärkeää on, että vangilla olisi tarvitsemansa verkosto olemassa, kun vapautumisen aika koittaa.
 
– Seksuaalirikoksen tehneiden uusimisriski on yleensä suhteellisen matala, vaikka yksilöllisiäkin eroja on. Yksi rikos ei kuitenkaan automaattisesti johda seuraavaan, psykologi Jenni Häikiö sanoo.
 
Häikiö uskookin, että varhaisella puuttumisella ainakin osa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista pystyttäisiin estämään. Hän korostaa ennaltaehkäisevän avun tärkeyttä.
 
Mauri suhtautuu omaan tulevaisuuteensa myönteisesti. Hän uskoo, että yhteiskuntaan sopeutumista edesauttavat sekä hyvä koulutus että työkokemus.
 
– Se, että seksuaalirikolliset suljetaan vankilaan, ei paranna ketään. Se ei ole ratkaisu, mukana on oltava muitakin attribuutteja täydentämässä kokonaisuutta. Rangaistusten koventaminen ei ole mikään ratkaisu. 
 
Oikeusministeriön vuonna 2012 julkaiseman selvityksen mukaan noin joka viides poliisin tietoon tullut raiskausrikos johtaa Suomessa rangaistukseen. Luku saatiin vertailemalla poliisin tilastoimia rikoksia ja tuomioistuinten tuomitsemia tapauksia.
 
Poliisin tietoon tulleiden ja tuomittujen raiskausrikosten määrät ovat kaksinkertaistuneet edeltävän kymmenen vuoden aikana. Syyksi katsottiin ilmoitusherkkyyden kasvu sekä rikosten syyteoikeutta laajentaneet lainmuutokset.
 
Tuoreimmat lainsäädäntöä koskevat muutokset tulivat voimaan syyskuun alusta. Lakiin tuli useita muutoksia, esimerkiksi entisen lain mukainen sukupuoliyhteyteen pakottaminen katsotaan jatkossa raiskaukseksi. Jos uhrina on ollut alaikäinen henkilö, katsotaan teko tästä lähtien automaattisesti törkeäksi raiskaukseksi.
 
Vaikka raiskauksista annettavia tuomioita onkin kiristetty, tuntuu kansalaisten oikeustaju silti olevan monesti koetuksella.
 
Seksuaalirikollisten kanssa STOP-ohjelmassa työskentelevät Anu Siira ja Jouni Purhonen sanovat ymmärtävänsä, että tiukempia rangaistuksia vaaditaan.
 
– Yksi ongelma tässä asiassa on kuitenkin se, että pelkästä tuomiotiedosta rikoksen laatu ei käy selville. Esimerkiksi lapsen hyväksikäyttö voi olla sitä, että 18-vuotias poika harrastaa seksiä 15-vuotiaan tytön kanssa molempien yhteisestä tahdosta, kaksikko sanoo.
 
– Kun ihmiset lukevat vain, että lapsen hyväksikäytöstä voi saada pelkän sakkotuomion, se ei mahdu heidän oikeustajuun, koska he yhdistävät lapsen seksuaalisen hyväksikäytön monesti pedofiliaan tai vastaavaan, he jatkavat.
 
Rangaistuksien pituuksiin Siiralla ja Purhosella ei ole kantaa. Rangaistuksia voisi periaatteessa pidentää, mutta tutkimuksien mukaan tämä yksin ei juurikaan auta, vaan lisänä pitää olla kuntoutusta.
 
– Rangaistusten lievä pidentäminen on mielestämme ihan hyvä, mikäli se auttaa heitä hakeutumaan paremmin kuntoutukseen, he sanovat.
 
Tähän mennessä STOP-ohjelman on käynyt läpi 224 vankia. Heistä seitsemän tiedetään uusineen rikoksensa. Tuloksiin ollaan tyytyväisiä, joskin vuonna 1999 pienimuotoisesti alkaneen ohjelman seuranta-aika on vielä varsin lyhyt.
 
Entä mitä ajattelee tästä Mauri? Aikooko hän olla uusijoiden joukossa?
 
– En, en. Mutta niinhän sitä sanotaan, että älä koskaan sano ei koskaan. Tällä hetkellä en näe, että olisi mitään tarvetta tai syytä sellaiseen. Jos tämän taudin haluaa parantaa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin terapia. (HäSa)
 
Lähteenä käytetty: Selvityksiä raiskausrikoksista. Oikeusministeriön julkaisuja 13/2012.