Kanta-Häme

Osakeyhtiöön kootaan varoja

HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela pitää täysin mielikuvituksen tuotteena väitteitä Sunny Car Centerin ja HPK:n yhtiöittämisen koplauksesta.

– Olemme keskustelleet kaikkien tahojen kanssa. On paljon yhtiöitä, joiden kanssa olemme neuvotelleet tulosta tukiyhtiöön. Sunny Car Center on ollut yksi yhtiö kaikkien muiden joukossa.

– Sunny Car Center ei ole HPK:n kiekkoilun tuki -yhtiön osakas, eikä Markku Ritaluoma (Sunny Car Centerin toimitusjohtaja) ei ole enää HPK-Edustusjääkiekon hallituksessa.

Helsingin Sanomat ja Yleisradion MOT-ohjelma vihjailivat tai väittivät suoraan, että Sunny Car Centerin autokauppa liittyi HPK:n yhtiöittämiseen. Kirjoituksessa ja ohjelmassa kerrottiin, että samat henkilöt päättävät HPK:n ja kaupungin asioista.

HPK-Edustusjääkiekon hallituksessa ei ole yhtään kaupungin luottamushenkilöä tai virkamiestä. HPK:n puheenjohtajana on Vierumäen urheiluopiston toimitusjohtaja Heikki Hietanen. Varapuheenjohtajana on Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellsten. Kaikki muut jäsenet ovat yrittäjiä.

– Samat ihmiset ovat kuitenkin usein aktiivisia politiikassa ja järjestöissä.

Korpela ei halua ottaa kantaa politiikkaan. Hän kuitenkin muistuttaa, että Ritara-areenalta HPK:n peleistä löytyy kaikkien puolueiden ihmisiä.

Pidetään seudun…omissa käsissä

HPK on SM-liigan ainoa seura, jonka toimintaa ei ole yhtiöitetty osakeyhtiöksi. Osakeyhtiöksi muuttaminen on ollut tavalla tai toisella suunnitelmissa vuodesta 2006 lähtien. Tuolloin HPK voitti Suomen mestaruuden.

– Periaatteena on koko ajan ollut yhteisöllisyys ja toiminnan pitäminen seudun omissa käsissä.

Kultakauden jälkeen perustettiin HPK:n taustavoimaksi HPK:n kiekkoilun tuki, johon paikalliset yritykset ja yksityishenkilöt sijoittivat pääomia. Yhtiöllä ei ole ollut muuta liiketoimintaa kuin asuntojen omistus ja vuokraaminen.

Jääkiekkoliiketoiminnan yhtiöittäminen on kuulunut kaksi vuotta HPK:n strategiaan. Tukiyhtiön pääomat olivat keväällä päättyneellä tilikaudella 788 000 euroa. Se on pääomineen tärkeässä osassa, kun HPK:n edustusjääkiekkoilu siirretään yhtiöön.

HPK kerää ennakkoannilla lisää pääomia tulevaan osakeyhtiöön. Korpelan mukaan koko yhtiöittämisen onnistuminen on suurelta osin kiinni siitä, miten hyvin ennakkoannissa onnistustaan.

– Tavoitteesta on jo yli puolet koossa. Ennakkoannilla osakeyhtiöön tulee joitakin kymmeniä osakkaita.

Kannattajat…osakkaaksi

Ennakkoannin jälkeen järjestetään myös yleisöanti, jossa osakkeita myydään myös yksityisille HPK:n kannattajille. Osakkeen hinta tulee niin pieneksi, että sen saa reilusti kausikorttia halvemmalla.

– Haluamme korostaa yhteisöllisyyttä myös sillä, että osakkeita myydään kannattajille.

Yhtiöjärjestyksellä ja/tai osakassopimuksella estetään tavalla tai toisella, ettei kukaan voi käytännössä ”vallata yhtiötä”.

– HPK halutaan edelleen pitää seutua kokoavana voimana. Siksi sitä ei päästetä yhden ryhmittymän tai yksittäisten osakkeenomistajien jutuksi.

Jos yhtiöittäminen onnistuu, yhtiömuotoisen HPK:n omistajiksi tulevat HPK-Edustusjääkiekko, HPK-Juniorijääkiekko, nykyiset tukiyhtiön osakkaat ja uudet osakkaat.

Yhtiöittämisen aikataulu on selkeä. Nykyinen tilikausi katkeaa 30. huhtikuuta.

– Tavoitteena on, että ensi kaudella hämeenlinnalaista SM-liigan jääkiekkoa pyörittää osakeyhtiö.