Kanta-Häme

Ostettu lapsi

Tytön mustat, kiiltävät hiukset on palmikoitu tiukasti päätä myöten, ylle on puettu tärkätty juhlamekko ja kengät. Lapsi pitää kiinni tuolin koristeellisesta selkänojasta.
 
Kuvassa on Tsamo. Hän on alaskalaiseen alkuperäiskansaan kuuluva lapsi, ja hänet on juuri ostanut suomalainen kaivosinsinööri Hjalmar Furuhjelm.
 
Suomi ja Alaska kuuluivat 1850-luvulla samaan Venäjän valtakuntaan, ja Alaskassa asui paljon suomalaisia. Yksi monista oli Hampus Furuhjelm, joka toimi Alaskan kuvernöörinä ja venäläisen kauppakomppanian päällikkönä.
 
Hänen veljensä Hjalmar Furuhjelm oli myös töissä Alaskassa. Käsin kirjoitetun kauppakirjan mukaan hän osti ”29. syyskuuta 1857 Sitkasta intiaanilta hänen 5-vuotiaan orjatyttönsä”.
 
Furuhjelm maksoi lapsesta tavaralla: 30 villavilttiä, kuusi lautasta, viisi leiviskää lehtitupakkaa, kaksi peiliä, leiviskän sinooperia, kaksi tusinaa helmiäisnappeja, kolme paria teekuppeja, kymmenen kyynärää puuvillapalttinaa ja kaksi pulloa paloviinaa.
 
Noihin aikoihin Alaskassa oli tuiki tavallista ostaa itselleen orja, palvelija tai vaikkapa vaimo. Mutta miksi paljon matkustava poikamies osti lapsen? Syitä on miettinyt myös Tsamosta elokuvan tehnyt 
Markku Lehmuskallio.
 
– Tsamo oli orjan lapsi. Ehkä Furuhjelm tarkoitti hyvää ja halusi ostaa hänelle vapauden. Mutta ei Tsamo ollut vapaa Furuhjelmin kanssa. Ja mitä ylipäätään on vapaus, onko sellaista olemassakaan?
 
Eurooppalaisilla oli tapana ottaa koteihinsa paikallisten heimojen lapsia ja pyrkiä koulimaan heistä sivistyneitä. 
 
Erik Wahlström on kirjoittanut aiheesta kirjassaan Den dansande prästen: ”Eurooppalaiset eivät pitäneet koiria. Sen sijaan he ottivat lapsia.”
 
Kasvattilasten ottamisella tarkoitettiin hyvää, mutta saatiin usein aikaan pelkkää pahaa.
Lapset jäivät kahden kulttuurin väliin, eikä heitä otettu mukaan, kun kasvattiperheet palasivat kotimaahansa.
 
Lehmuskallio näki kuvan Tsamosta käydessään Sitkassa 1980-luvulla, ja ajatus elokuvasta alkoi kyteä. Lehmuskallio on kumppaninsa Anastasia Lapsuin kanssa tehnyt lukuisia Siperian ja Skandinavian alkuperäiskansoja koskevia elokuvia.
 
Tsamo-tytön tarina tuntui tärkeältä, joten Lehmuskallio alkoi etsiä Furuhjelmien jälkeläisiä ja lisää tietoa lapsen vaiheista. Samalla ajatus dokumentista muuttui draamaelokuvaksi.
 
Tiedot lapsen iästä vaihtelevat. Lehmuskallion tietojen mukaan Tsamo oli 9-vuotias. Kuvan lapsi kuitenkin näyttää nuoremmalta. Kauppakirjassa Tsamon iäksi kerrotaan viisi vuotta.
 
Tsamo kastettiin kristinuskoon heinäkuussa 1862 San Fransiscossa. Hänen uudeksi nimekseen annettiin Aina Iliamna Moore. Iliamna oli Alaskassa sijaitseva vuori, ja Moore-nimen on arveltu viittaavan alueella toimineeseen kaivosinsinööri Mooreen. Nimi voi toisaalta viitata yhtä hyvin myös Alaskassa sijaitsevaan järveen.
 
Tsamo lähetettiin Suomeen eri laivalla kuin Furuhjelm itse matkusti. Tsamoa kuljettava laiva kiersi Kap Hornin kautta, ja matka kesti 6–7 kuukautta.
 
Näin toimittiin, koska Tsamon ja Furuhjelmin ei olisi ollut soveliasta matkustaa yhdessä. Samalla kierrettiin myös Venäjän lakia, joka kielsi alkuperäiskansan jäsenten ottamisen mukaan.
 
Furuhjelmien sukukartanossa Nurmijärvellä Tsamo ei ollut osa perhettä, mutta toisaalta hän ei ollut pelkkä palvelustyttökään. Hän kävi koulua, opetteli ruotsia ja sopeutui miten kykeni.
 
Lapsen elämä mullistui jälleen, kun Hjalmar Furuhjelm meni naimisiin. Tuore vaimo ja Tsamo eivät tulleet toimeen. Tarinan mukaan Tsamo heitti vaimon päälle kiehuvaa vettä.
 
Tsamo ehkä luuli olevansa Hjalmarin ensimmäinen vaimo ja suuttui kilpailijasta. Myös Lehmuskallio uskoo näin.
 
– Alkuperäiskansojen keskuudessa lapsiavioliitot olivat aivan tavallisia. Tytöt saatettiin naittaa jo 6–7-vuotiaina. Varsinainen yhteiselämä alkoi vasta kun tytöstä tuli sukukypsä. Ei mikään ihme, jos Tsamo reagoi voimakkaasti, Lehmuskallio sanoo.
 
Väärinymmärryksen todennäköisyys oli hyvin suuri, sillä Tsamolla ja Furuhjelmillä ei ollut yhteistä kieltä. 
 
Tsamon silmissä hänestä maksetut tavarat saattoivat vaikuttaa myötäjäisiltä ja kastetilaisuus vihkiäisseremonialta. Hjalmar Furuhjelm oli Tsamon elämän ainoa kiinnekohta.
 
Tsamo sai kuitenkin lähteä. Hänet sijoitettiin ensin Karjalohjalle ja myöhemmin Mäntsälään, jossa Tsamon oli opeteltava ruotsin lisäksi myös suomen kieli. 
 
Aikuisuutta Tsamo ei ehtinyt koskaan kokemaan, sillä hän kuoli 13-vuotiaana lavantautiin.
Lehmuskallion ja Lapsuin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Tsamo sai ensi-iltansa perjantaina 17.4. Esityspaikkakuntia ovat muun muassa Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu.
 
Lehmuskallion mukaan elokuvassa on kyse ihmisen alituisesta pyrkimyksestä tehdä toisista itsensä kaltaisia. Se pyrkimys on kuitenkin lähes poikkeuksetta tuomittu epäonnistumaan. Hyvien aikeiden takana on turmio, sanoo Lehmuskallio.
 
– Ihminen ei voi muuttua kovin paljon, me olemme mitä olemme ja millaisiksi olemme syntyneet. Toisen muuttamisen sijaan tarvittaisiin enemmän suvaitsevaisuutta, mutta sitä tuntuu nykyisin olevan entistä vähemmän, hän sanoo.
 
Tsamoa näyttelee elokuvassa 10-vuotias kirgisialainen Albina Tologonova, joka alkuperäisen Tsamon tavoin ei ymmärtänyt sanaakaan ruotsia eikä suomea. Elokuvan on tuottanut Making Movies Oy.
 
Pieni tyttö katsoo ulos haalistuneesta kuvasta. Hänen suupielensä ovat kääntyneet alas. Hän on menettänyt perheensä, kulttuurinsa ja kielensä. Tilalle hän on saanut vieraan miehen. Muutaman vuoden kuluttua tyttö tulee menettämään myös hänet.
 
Tsamo on todennäköisesti haudattu Nurmijärvelle, mutta kirkkoherranviraston kirjoista ei hänen tietojaan löydy. Se ei ole mikään ihme, sillä nälkävuonna 1868 kuoli joka kolmas kunnan asukkaista, eikä kaikkia edes kirjattu.
 
Tsamon hauta on kadonnut. Ostetusta lapsesta on jäljellä haalistunut valokuva, lapulle kirjoitettu kauppakirja ja hänen nimeään kantava elokuva.

Päivän lehti

9.4.2020