Kanta-Häme

Kasvotusten: HPK:n kapteeni Otto Paajanen paljastaa, mikä antaa potkua pohkeisiin

”Pelasimme aina veljieni kanssa kaikkia mahdollisia pihapelejä ja liikuimme paljon.

Isoveljen kanssa menin 9-vuotiaana pelaamaan Lopen Lätkään. Pelasin samaan aikaan myös jalkapalloa. Tuolloin jääkiekko oli hauskanpitoa enkä osannut edes haaveilla ammattilaisuudesta. Parin Lopen Lätkä -vuoden jälkeen valmentajani vinkkasi, että voisin lähteä kokeilemaan Riihimäen Nikkareihin. Olin vuoden Nikkareissa ja siirryin Hyvinkäälle Ahmoihin, jossa toiminta oli asteen totisempaa sisältäen kesäharjoituksia.

Hyvinkäältä päädyin try outiin HPK:hon. Siitä se rumba vasta lähti. Olin C-junnuikäinen, ja päivät olivat pitkiä, kun koulupäivän jälkeen lähdimme illaksi hallille Hämeenlinnaan. Onneksi meitä oli kolme poikaa Lopelta, jotta pääsimme yhteiskyydeillä.

Lukioon tulin Hämeenlinnaan urheilulinjalle. Kämpän saamisessa meni pari viikkoa, joten asuimme isäni kanssa pari yötä enoni asuntoautossa. Se taisi olla jäähallin pihassakin parkissa, kunnes sain oman asunnon. Urheilulukiossa tajusin, että jääkiekosta voisin ehkä saada ammatin.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Kuvaus ja editointi: Lauri Seppänen

 

HPK merkitsee minulle kotia. Se on ollut sitä jo pitkään. Seura on ylpeyden ja kunnian asia minulle. Täällä on ollut aina hyvä olla, kohtelu on ollut asiallista ja puitteet kunnossa.

Olen rauhallinen, tunnollinen ja esimerkillinen. Siksi ehkä olen joukkueen kapteeni. Yritän ottaa kopissa kaikki huomioon ja jutella kaikkien kanssa. Pelityylini on myös sellainen, että pystyn pelaamaan roolissa kuin roolissa.

Minua on vaikea saada hermostumaan. Lähinnä hermostun itselleni ja sätin itseäni, jos en onnistu toivomallani tavalla.

 

Pidän fysiikkaa todella tärkeänä. Kun kropassa tuntuu hyvälle, pelaan hyvin. Mietin liikaakin sitä, miltä kropassa tuntuu. Olen alkanut opetella sitä, etten lähestyisi peliä fyysisen tuntemuksen kautta.

Jääkiekkoilijoista on jonkinlainen stereotypia. Joukkueeseen mahtuu kuitenkin kaikenlaisia ihmisiä. Kropallisesti stereotypioita kyllä on. Onko maailmassa kuitenkaan yhtään normaalia ihmistä? Kaikki ovat omanlaisiaan, oli laji tai ammatti mikä tahansa.

Tykkään harjoitella, koska tiedän, etten olisi päässyt tavoittelemaan omia unelmiani ilman kovaa treenaamista. Tykkään käydä puntilla ja joka viikko pitää saada yksi hyvä jalkapuntti, niin saan tunteen, että peleissä on jaloissa potkua.

Usein harjoittelu on myös epämiellyttävää. Pahin harjoitus on kesäisin mäkijuoksutreenit. Pitää kuitenkin muistaa että jos haluaa saavuttaa jotain, on siedettävä hetkiä, että tuntuu pahalta.

Olen pysynyt toistaiseksi ehjänä, onneksi. Se antaa luottamusta omaan kroppaan ja treenaamiseen.

Teen peliä ennen kaikki samalla tavalla. Alkulämpö ennen jäälle menoa on pysynyt lähes samana vuosia. Siihen kuuluu myös energiajuoma. Rutiiniksi muodostunut alkulämpö auttaa valmistautumaan myös henkisesti.

Otto Paajanen nauttii pelistä, kun vastustajan kanssa on pientä sanaharkkaa. Kuva: Pekka Rautiainen

Pidän pahimpana vastuksena Tapparaa. On myös paljon pelaajia, jotka osaavat ärsyttää vastustajaa. Esimerkiksi Miika Lahti Jypissä on sellainen. Samoin Tommi Tikka Sportissa on melkoinen räksyttäjä. IFK:n Markus Kankaanperällä on ihan omat säännöt maalilla.

Filip Riskan kanssa meillä oli aina hyvää vääntöä, nyt olemme samassa joukkueessa, ja olemme naureskelleet asialle. Peli on mielestäni hyvä, jos vastustajan kanssa on vähän sanaharkkaa. Silloin peliin syttyy ihan eri tavalla.

 

Vapaa-ajalla vietän aikaa kavereiden ja tyttöystävän kanssa.

Meillä on viisikuinen koiranpentu Hugo. Tyttöystäväni perheessä on ollut koiria. Lapsuudenkodissani meillä ei ollut koskaan koiraa. Ajattelin, että koira voisi auttaa siinä, että saa muuta ajateltavaa kuin jääkiekkoa. Hugo on kääpiömäyräkoira, ja ajatukset todella ovat muualla, kun sen kanssa käy lenkillä ja touhuaa.

 

En ole miettinyt jääkiekon jälkeistä aikaa. Menen päivä ja kausi kerrallaan. Toivon, että pelivuosia olisi vielä reilusti jäljellä. Toivottavasti jossain vaiheessa olisi myös perhe, omakotitalo ja muut jutut. Se hetki tulee kuitenkin eteen, että pitää löytää uusi ammatti.

Pienenä halusin maanviljelijäksi. Enollani on tila.

Nyt ehkä haluaisin palomieheksi. Olisi kiva nähdä, millaista on olla normaalitöissä.”

 

Juttusarjassa mielenkiintoiset kantahämäläiset kertovat itsestään. Ehdota haastateltavaa sunnuntai@hameensanomat.fi

 

Kuka?

Otto Paajanen


Jääkiekkoilija, HPK:n kapteeni.

Pelipaikka keskushyökkääjä.

Täytti 13.9. 26 vuotta.

Perhe: tyttöystävä ja Hugo-koira.

Asuu Hämeenlinnassa, kotoisin Lopen Läyliäisistä.

 

Nopeat:

Lempinimi: Patti.

Paras telkkuohjelma: Selviytyjät.

Voimabiisi: vaikea sanoa yhtä, mutta Haloo Helsingillä on monta hyvää.

Salainen paheeni: suklaa.

Parhaimmillani olen: paineen alla.

Rentoudun: ajelemalla crossimönkijällä Lopella. Tykkään touhuta kaiken parissa, missä on moottori. Rentoudun myös pelaamalla Fortnitea X-boksilla. Se on niin koukuttava peli.

Fortnite-pelaajanimeni: Pattii7.

Tuoreimpia artikkeleita