Kanta-Häme

Outi Antila nimitettiin Kelan pääjohtajaksi

Kelan pääjohtajaksi nousevalla Outi Antilalla ei ole jäsenkirjaa, mutta hän on vuosikymmeniä sitten kuulunut kokoomusnuoriin. Kuva: Maria Miklas
Kelan pääjohtajaksi on nimitetty Outi Antila. arkistokuva: Maria Miklas

Tasavallan presidentti on nimittänyt Outi Antilan Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajaksi. Antila aloittaa tehtävässään 1.1.2020, jolloin Kelan nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle.

Antila on aikaisemmin työskennellyt sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston osastopäällikkönä vuodesta 2010. Lisäksi hän on toiminut muutoksenhakulautakuntien johto- ja esimiestehtävissä. Antila on ollut Kelan hallituksen jäsenenä vuodesta 2017. Antila on varatuomari ja oikeustieteen kandidaatti.

 

Pääjohtaja vastaa Kansaneläkelaitoksen strategisesta suunnittelusta sekä operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä, asioiden esittelystä hallitukselle ja hallituksen päätösten toimeenpanosta.

Lisäksi pääjohtaja valmistelee työjärjestyksen hallituksen päätettäväksi. Pääjohtajan nimittää tasavallan presidentti Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen esityksestä.

Pääjohtajan virkaa haki 40 henkilöä.

Antila on käynyt koulua Hauholla ja Hämeenlinnassa. Hän on Hämeenlinnan yhteiskoulun ylioppilas. HäSa