Kanta-Häme

Outoja laskuja lähetetty jälleen yrityksille

Yrityksille on jälleen alettu lähetellä epämääräisiä laskuja. Hämeen yrittäjät jakoi viikolla Facebook-sivuillaan ilmoituksen, jossa yritysrekisteriä pitävä yritys on puhelinkeskustelun jälkeen lähettänyt laskun.

Yrittäjä on kuitenkin kokenut, ettei ole sitoutunut ostamaan mitään palvelua.

Vastaavasti laskussa näkyvään asiakaspalvelunumeroon soittamisesta voi koitua kymmenien eurojen lasku.

Hämeen yrittäjien toimitusjohtajan Juha Haukan mukaan ilmiöön törmää jatkuvasti. Haukka kehottaa yrittäjiä olemaan tekemättä tilauksia puhelimessa, tai ainakin pyytämään vähintään kirjallisen sopimusvahvistuksen.

– Mitään ei kannata puhelinkeskustelun aikana ostaa, ellei ole sitä jo valmiiksi ostamassa. Itselleen pitää myös antaa aikaa pohtia, tarvitseeko palvelua, Haukka toteaa.

Poliisille ilmoituksia, ei esitutkintaan

Yritysluettelointia puhelimitse kauppaavista yrityksistä on myös tehty rikosilmoituksia poliisille.

Rikoskomisario Riku Vihtilä Hämeen poliisista toteaa, että ilmoitukset johtavat harvoin esitutkintaan. Vihtilän mukaan ilmoituksia tehdään sopimusepäselvyyksien takia.

– Joissakin taustalla voisi olla mahdollisesti lievän petoksen yritys, mutta sitä ei rikoslaissa ole säädetty rangaistavaksi, Vihtilä toteaa.

Vihtilä neuvoo yrittäjiä olemaan tarkkana siitä, mitä puhelimitse sopii. Hämeen yrittäjien Haukka puolestaan kehottaa tekemään laskureklamaatiot sähköpostitse tai jopa kirjeitse, jos soitosta seuraa suuret palvelumaksut.

– Näissä yritetään myydä huonoa omaatuntoa, että jää hyvästä kaupantekopaikasta paitsi, jos ei osta palvelua, Haukka sanoo. (HäSa)

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic