Kanta-Häme

Ovi käy Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa

 

Vasta hieman alle puolet Hämeenlinnan kaupunginvaltuutetuista on tehnyt päätöksensä ensi syksyn kunnallisvaalien suhteen.
 
Hämeen Sanomat kysyi kaikilta valtuuston nykyisiltä jäseniltä heidän jatkoaikeistaan. Kolmannes kyselyyn vastanneista on lähdössä ehdokkaaksi, 18 prosenttia ei ja 49 prosenttia miettii vielä.
Moni empijöistä kertoo, että heidän päätökseensä vaikuttaa henkilökohtaisten syiden ohella myös kiristynyt poliittinen ilmapiiri.
 
– On masentavaa, kun joillain luottamushenkilöillä on tullut tavaksi kerätä irtopisteitä yhteisistä ratkaisuista ja asettua ikään kuin niiden yläpuolelle, Sari Rautio (kok.) mainitsee yhden esimerkin.
 
Kaija-Leena Savijoki (kok.) kertoo vierastavansa muilla avuilla kuin yhteisten asioiden hoitamisella poliitikoksi pyrkivien julkisuushakuisuutta.
 
– Oikeasti kuntapoliitikon tehtävä on kaukana sensaatioista: se vaatii hyviä istumalihaksia, terävää päätä, sitkeyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä kyseenalaistaa asioita, Savijoki toteaa.
 
Osa kaipaa lisää ”uusia tuulia” jaksaakseen jatkaa valtuustotyötä.
 
– Nykyisen kunnallisen päätöksenteko-organisaation muuttamiseksi tarvitaan lisää muitakin kuin Hämeen Sanomien tituleeraamia johtavia toisinajattelijoita, toteaa Ritva Oinonen (vas.) itseensä, Hannu Kärpäseen (kesk.) ja Ismo Soukolaan (ps.) viitaten.
 
Yhdeksän paikkaa…vapautumassa
 
Vuodenvaihteessa Hämeenlinnan valtuustosta poistuu ainakin yhdeksän tuttua kasvoa. Heidän joukossaan ovat valtuuston nykyiset varapuheenjohtajat Harri Lintumäki (kok.) ja Reijo Saksa (kok.).
 
Lintumäki tosin kertoo, ettei päätös ole vielä täysin kiveenhakattu:
 
– Mutta kyllä ihmeitä pitäisi tapahtua, jos ehdolle vielä lähtisin. 20 vuotta kestänyt kunnallinen palvelus on pitkä aika.
 
Pitkällä valtuustourallaan vetäytymistään perustelevat myös Saksa, Tarja Vikman (sd.), Reijo Martikainen (vas.), Seija Vuorenpää (sd.) ja Terttu Mertanen (kok.).
 
Nuoremman polven lähtijöitä ovat Pekka Arvio (kd.) ja Hanna Kökkö (kok.). Arvio ei valota syitään tarkemmin. Kökkö kertoo arvostavansa tehtävää niin paljon, että ymmärtää väistyä.
 
– Minulla ei ole tarpeeksi aikaa ja intoa tehdä valtuutetun työtä niin hyvin kuin pitäisi, Kökkö toteaa.
Kotiseutua ei…enää korosteta
 
Ehdokkuudestaan varmat kertovat jatkohaluja riittävän. Heidän joukossaan ovat muun muassa kansanedustajat Tarja Filatov (sd.) ja Ismo Soukola (ps.) sekä ex-kansanedustaja Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.)
 
Nykyisistä valtuustoryhmistä tällä hetkellä ainoastaan perussuomalaiset on lähdössä kokonaisuudessaan syksyn vaaleihin.
 
Harva valtuutettu nostaa perusteluissaan enää esiin kotikaupunginosaansa, mutta Martti Töttölä (vihr.) tekee poikkeuksen. Hän kertoo kokevansa velvollisuudekseen olla mukana nimenomaan paljasjalkaisena hämeenlinnalaisena.
 
– Varsinkin, kun nykyisessä valtuustossa tuntuu olevan liitoskuntien yhteenliittymä, jonkun on puolustettava kantakaupunkia. Porkkanarahoilla on rakennettu kaikkea kivaa ja kantakaupunki sai velat ja syyllisyyden tilanteeseen, Töttölä toteaa.
 
Kunnallisvaalit järjestetään 28. lokakuuta. Ehdokasasettelu päättyy 18. syyskuuta. (HäSa)