Kanta-Häme

Paaluille rakennettu jäähalli etenee vauhdilla

Ensimmäiset luistelijat liukuvat uudenuutukaisen harjoitusjäähallin jäälle lokakuun puolivälissä Riihimäellä.

– Aikataulu on pitänyt eikä suuria yllätyksiä ole tullut. Myös 3,85 miljoonan euron kustannusarvio näyttää pitävän, kertoo Riihimäen kaupungin rakennuspäällikkö Hannu Mattila.

Harjoitusjäähalli nousee entisen tekojään paikalle. Tekojään rakenteista ei ole jäljellä kuin betoninen perusta. Kaikki muu on uudisrakennusta.

Suomaaperä on jouduttu junttaamaan 22 metrin pituiset anturapaalut. Myös sosiaali- ja pukutilat on jouduttu rakentamaan kantavan paalulaatan päälle.

– Paalutustarve oli tiedossa jo ennalta eikä ole aiheuttanut ongelmia. Suolle rakentaminen on kallista, joten halli on tullut 10-15 prosenttia normaaliolosuhteissa toteutettuja kalliimmaksi, Mattila toteaa.

Harjakorkeuteen edenneessä harjoitusjäähallissa rakennetaan juuri nyt katsomorakenteita ja pinnoitetaan puku- ja sosiaalitiloja. Rakennus luovutetaan 26. syyskuuta ja otetaan käyttöön 13. lokakuuta.

Pari viikkoa ennen avajaisia viimeistellään kalustusta ja jäädytetään jää luistelukuntoon. Seurojen jäävuorot jaettiin jo toukokuussa ja alkavat pyöriä heti lokakuussa.

Yli tuhat käyttäjää

Seurat ovat odottaneet toista jäähallia jo pitkään. Kun uusi jäähalli valmistuu, vanhalla ja uudella jäähallilla on yhteensä 1 100 käyttäjää.

– Jo pitkään jäähallilta on haettu kolme kertaa enemmän jääaikaa kuin aikatauluun mahtuu. Yleisövuoroja on ollut harvassa, kertoo kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Pasi Koistinen.

Uuden jäähallin valmistuminen merkitsee, että yleisö pääsee joka viikonlopun aikana jäälle kolmen tunnin verran ilman mailaa ja kahden tunnin ajan mailattomalle vuorolle.

Ensimmäisen kerran hallia varten laadittiin hankesuunnitelma jo vuonna 2009, mutta hallin rakentamiseen ei löytynyt poliittista tahtoa ennen vuotta 2013.

Halli sai rakennusluvan, kun se päätettiin rakentaa kaupungin kokonaan omistamana kiinteistöosakeyhtiönä, jonka lainan takaajaksi kaupunki lähti. Hallin rakentamiseen on saatu 750 000 euroa valtionosuutta. (HäSa)