Kanta-Häme

Pääradan kunnostusta käynnistellään ehkä jo ensi vuonna

Asemalaiturien uusiminen ja ratajärjestelyt Riihimäen asemalla pääsevät käynnistymään vasta, kun tavaraliikennettä varten rakennettava kolmioraide valmistuu Huhtimoon.

– Kolmioraidetta varten tarvittava 10 miljoonaa euroa on jo olemassa ja työt käynnistyvät vielä tänä vuonna. Raide tunneleineen on valmis vuonna 2016, kertoo ylitarkastaja Anne Miettinen Liikennevirastosta.

Tampereen ja Lahden tavaraliikennettä palvelevan kolmioraiteen rakentaminen vähentää Riihimäen ratapihan tavarajunaliikenteestä 40 prosenttia. Veturien ei enää tarvitse kulkea henkilöratapihan läpi järjestelyratapihalle kääntymään.

Kolmioraiteen tunneliosuutta lyhennetään 30 metrillä. Alun perin suunniteltua betonitunnelin osuutta ei rakenneta. Kallioon louhittavan tunnelin päälle jää virkistysalue. Betoniosuus olisi maksanut 0,5 miljoonaa euroa eikä sen kantta olisi voitu käyttää virkistysalueena.

Päärata on vielä vailla rahaa

Kun kolmioraide valmistuu, Riihimäen ratapihan järjestelyt voidaan aloittaa. Riihimäen asema-alueen rakentaminen on osa pääradan Riihimäen ja Pasilan välisen osuuden välityskyvyn parantamista.

Rataosuuden rakentaminen toteutetaan kahdessa vaiheessa, kertoo projektipäällikkö Jouni Juuti Liikennevirastosta.

Valtioneuvoston tavoite on, että rataosuuden parantamisen ykkösvaiheen alkuun päästään vielä tällä hallituskaudella eli rahoitus löytyy ja työt alkaisivat ensi vuonna.

Osa liikenteen sujuvuutta parantavista töistä on Juutin mukaan pieniä vaihteiden siirtojen kaltaisia järjestelyjä, joiden toteuttamisesta voidaan lähteä liikkeelle pienelläkin määrärahalla.

Aseman ohi 130:n vauhdilla

Riihimäen asemalla tavaraliikenteen väheneminen mahdollistaa raidejärjestelyt, joiden jälkeen nopeat junat voivat ohittaa aseman 130 kilometrin tuntivauhdilla nykyisen 60 kilometrin sijaan.

Laiturien korotukset Riihimäen asemalla, katoksen kohennus, uusi ykköslaiturin hissi ja ratajärjestelyt ovat koko rataosuuden parantamisen kallein osuus, jonka arvioidaan maksavan 40 miljoonaa euroa.

Ykkösvaihe maksaa 150 miljoonaa ja kakkosvaihe 200 miljoonaa euroa. Ykkösvaiheen valmistuttua Purolan ja Kyrölän välillä on neljä raidetta. Kun toinenkin vaihe valmistuu, päärata Keravan ja Riihimäen välillä kolmiraiteinen enää Jokelan ja Hyvinkään välillä. (HäSa)

Päivän lehti

1.6.2020