Kanta-Häme

Pääsiäispupu kelpaa ruokapöytään

Se on pehmeä ja suloinen. Se tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa. Se on omalla tontilla kasvavaa ruokaa, vaikka kelpaa myös lemmikiksi ja näyttelyeläimeksi. Se on lihakani.

– Kun haluaa tuottaa itse oman lihansa, moni ottaa kesäkanoja ja yhä useampi kesäkanin. Koko Pohjoismaissa on meneillään vahva lihakanien kasvatusboomi, kertoo Kaniininkasvattajat-yhdistyksen puheenjohtaja Mirja Säynäjoki.

Yhdistyksen historia kuvaa hyvin ilmiötä.

Se perustettiin sota-aikana, jolloin kaninkasvatuksella tuotettiin pula-ajan tarpeisiin hyvin yleisesti. Vuonna 2011 yhdistys heräteltiin ruususen unesta henkiin, koska lemmikki- ja näyttelykaneista osa alkoi päätyä teuraaksi. Samalla myös kanin kasvatus yksinomaan ruuaksi on yleistynyt.

Kani on vaatimaton ruokailija, joka sopii hyvin pihapiiriin. Mirja Säynäjoki uskoo monen ihastuneen kaniin sen hiljaisuuden vuoksi. Jos kesäkanat häiritsevät kotkotuksellaan ja kiekumisellaan naapureita, kanin läsnäoloa ei kukaan edes huomaa.

– Ihan helppoa kaninpitokaan ei ole. Jos ottaa kesäkaneja, ne pitää ruokkia ja juottaa raikkaalla vedellä joka päivä, ja häkkien heinät on vaihdettava säännöllisesti. Matkustelut voi unohtaa, jollei saa hoitajaa siksi ajaksi.

Mirja Säynäjoki kasvattaa omat kaninsa ja kanansa entisessä navetassa, josta lypsykarja lopetettiin jo kauan sitten.

Navetta tarjoaa hyvän suojan kaneille talvellakin, jolloin kanien juomaveden pitää pysyä sulana.

– Lihakaneja kasvatetaan aivan kylmässäkin tilassa ja jopa ulkona, mutta silloin niillä on oltava kunnollinen pesäkoppi. Lisäksi on tarkkaan huolehdittava niiden juottamisesta vähintään kaksi kertaa päivässä. Kani ei kuulu meidän luontoomme toisin kuin jänis ja rusakko. Kani ei ole jäniksen sukulainen, eivätkä ne edes risteydy keskenään, korostaa Mirja Säynäjoki.

Suurtuotanto tai edes pienimittainen kaninlihan tuotanto ei Suomessa tahdo onnistua.

Kasvattajat ovat pääasiassa pieniä, omaksi ja ystävien iloksi lihaa tuottavia.

– Meidän lainsäädäntömme pitää huolen, ettei tämä kannata kaupallisesti. Kani on teurastettava, eli eläinlääkärin on tarkastettava se ennen ja jälkeen teurastuksen. Tarkastusmaksut ja teurastustiloille asetetut vaatimukset nostavat lihan kilohinnan kuluttajan kannalta liian korkeaksi, Mirja Säynäjoki perustelee.

Harrastaja ja kotitarpeisiin kasvattaja saa teurastaa kanin itse.

Mirja Säynäjoki käyttää teurastukseen mekaanisella jousella toimivaa tainnutinta, joka ikään kuin napauttaa kanin päähän naulan.

Tainnutettu eläin nostetaan jaloista riippumaan, lasketaan veri pois ja kuolleen eläimen vatsa aukaistaan ja nahka nyljetään. Nahat voidaan käsitellä ja valmistaa turkistuotteita.

Suomessa syödään kaninlihaa, mutta pakastettua tuontilihaa.

Se on peräisin Keski-Euroopasta, jossa kaninkasvatus on tehotuotantoa. Kanit kasvatetaan isoissa laitoksissa verkkopohjaisissa häkeissä väkirehulla samaan tapaan kuin broilerit.

Tauteja torjutaan Mirja Säynäjoen mukaan syöttämällä ennaltaehkäisevästi antibiootteja, joista lihaan jää jäämiä.

– Minä en missään nimessä toivo, että suomalainen lihakanin kasvatus laajenee eurooppalaisiin mittoihin. Nyt kani on aitoa lähiruokaa, stressittä teurastettua ja hyvän elämän elänyttä.

Suloiset kanit saattavat tuntua enemmän lemmikeiltä kuin teuraseläimiltä, mutta omavaraistalouteen pyrkivät katsovat asiaa toisin.

Kanin lihan hiilijalanjälki on murto-osa naudan jalanjäljestä, sillä kani muuttaa nopeasti ja tehokkaasti heinän ja kauran proteiiniksi.

Mirja Säynäjoella oli jo lapsena sisarensa kanssa kaneja, joita perheessä totuttiin myös laittamaan ruuaksi.

– Kanit lisääntyvät tunnetusti melkoista tahtia, joten teurastus on välttämätöntä ennemmin tai myöhemmin.

Pitkän linjan kaninkasvattaja ei tavoittele kaneillaan maksimaalista lihantuottoa, vaan arvioi syntyneitä poikueita tarkalla silmällä. Voimakkaimmat yksilöt pääsevät siitostyöhön jatkamaan sukua. Kauneimmat kilpailevat näyttelyissä, ja loput saavat kasvattaa lihaksiaan.

Jos hyvä lihantuotto olisi ainoa tavoite, Mirja Säynäjoki voisi keskittyä lihakanirotujen kasvatukseen.

Isokokoiset Belgian jätti tai Ranskan luppa painavat 10–12 kiloa, ja lihaa niistä saa noin puolet.

– Tuotannon kannattavuus laskee, sillä kanit tarvitsevat kallista väkirehua, tuorerehua ja esimerkiksi porkkanaa tai omenaa pelkän kauran ja heinän lisäksi. Molemmat rodut ovat lisäksi hidaskasvuisia.

Hyviksi liharoduiksi Mirja Säynäjoki suosittelee Uuden-Seelannin valkoista, kalifornialaista kania tai rotuja, jotka painavat noin neljä kiloa teurasikäisinä. HÄSA