Kanta-Häme

Paikallisuus nousemassa trendiksi

Kaikki Nesteen ja Keskon yhteiset huoltoasemat uudistetaan vuoden 2017 loppuun mennessä. Uuden Neste K -huoltoasemakonseptin on tarkoitus tuoda asemille raikkaampi sisustus, huippukokin rakentama ruokalista sekä päivitetyt palvelut autoilijoille.

Ensimmäinen Neste K -asema avattiin ennen pääsiäistä Tampereen Teiskontielle. Seuraava on luvassa Keravalle toukokuussa. Kaikki noin 70 Nesteen ja Keskon yhteistä huoltoasemaa kokevat muodonmuutoksen vuoden 2017 loppuun mennessä, mutta tarkempi aikataulu on avoinna.

Olemassa olevien asemien uudistamisen lisäksi tarkoitus on avata noin 30 uutta asemaa, eli tavoitteena on vajaan sadan Neste K -aseman verkosto. Uudistus ei koske kylmäasemia. Neste ja Kesko ovat tehneet yhteistyötä huoltoasemilla muutamia vuosia ja Neste K -konseptin myötä yhteistyö syvenee entisestään.

Investoinnin arvo on kymmeniä miljoonia euroja. Neste K -asemat ovat Keskon vastaus S-ryhmän ABC-ketjulle, joka on 17 vuodessa noussut hyvin vahvaan asemaan huolto-asemakilpailussa.

Hämeenlinnan ja lähiseudun Neste-asemista Idänpään, Linnatuulen ja Hämeensaaren asemat muutetaan Neste K -konseptin mukaiseksi. Neste K -uudistuksen projektijohtaja Mikko Paukkonen kertoo, että suunnitelmassa on mukana hyvin erikokoisia asemia 100 neliön kompakteista kaupunkiasemista 2000 neliön palvelukeskuksiin.

Palveluita päivitetään aseman koon ja sijainnin perusteella. Mahdollisia uusia palveluita ovat esimerkiksi käteisnostoautomaatti, tuoretta teknologiaa edustava Quick Wash- autopesupalvelu ja sähköautojen latauspiste.

– Paikalliset kauppiaat ovat tärkeässä roolissa markkinoiden tarpeiden kartoittamisessa, Paukkonen sanoo.

Kauppias tuntee asiakkaansa ja räätälöi asemansa valikoimia oman asiakaskuntansa tarpeita vastaavaksi.

Lähiseudulta Janakkalan Linnatuuli on huoltoasemien suurimmasta päästä. Pelkästään sen myyntipinta-ala on 1300 neliöitä. Linnatuulen kauppias Seppo Lauer ei osaa vielä sanoa millaisella aikataululla uudistus valmistuu.

– Sähköautojen latauspiste on tulossa remontin yhteydessä. En tiedä, tuleeko tänne muita varsinaisesti uusia toimintoja, koska meillä on jo aika kattavat palvelut. Mutta kaikkea kyllä päivitetään, ruokapuoli ja sisustus uudistuvat, Lauer kertoo.

Neste K-asemien tarkoitus on tarjota asiakkaille kokonaisvaltainen palvelukokemus viihtyisässä miljöössä. Saniteettitilatkin suunnittelee sisustusarkkitehti.

– Alalla on siirrytty jakelubisneksestä palvelubisnekseen, Paukkonen sanoo.

Bensa on huoltoasemabisneksessä nykypäivänä lähinnä sisäänheittotuote ja varsinainen voitto tehdään ravintolapalveluilla. Viime vuonna ABC myi ensimmäistä kertaa yli 10 miljoonaa ruoka-annosta vuodessa. Nyt Neste K lähtee tavoittelemaan ykköspaikkaa valtateiden ravintolapalveluissa.

Uusista ruokalistoista vastaa huippukokki Pekka Terävä. Terävän Helsinkiin perustama Olo-ravintola sai Michelin-tähden vuonna 2011. Tampereen Teiskontielle avatussa Neste K -asemalla on kolme ruokalinjastoa: Kotiruoka, Grilli ja Keittiö. Muidenkin Neste K -asemien ruokapalvelut mukailevat samaa jaottelua, mutta paikallista vaihtelua on luvassa.

Lisäksi tarjolle tulee Nespresson erikoiskahveja.

– Varmaankin nämä uudet ruokalistat ovat jotain, mitä ei huoltoasemilla ole totuttu näkemään, Lauer ennakoi.

Myös ABC on parhaillaan uudistamassa palvelujaan. Noin 20 asemaa on muuttumassa Lähi ABC -asemiksi, joissa palvelut ovat toimipaikkakohtaisesti räätälöityjä. HäSa